Mitä vanhemmaksi tulee ja mitä enemmän luettuja kirjoja kertyy, sitä vähemmän huomaa mitään mistään lukemastaan muistavansa. Huiput tietysti erottuvat ja pysyvät jonkin verran kirkkaammin muistissa, mutta vähänkin keskinkertainen häipyy unholaan. Toisaalta tästä on iloakin. Olen esimerkiksi lukenut Henning Mankellin Wallander-sarjan sitä mukaa kun sitä on suomennettu, eli ensimmäisen osan (Kasvoton kuolema) lukemisesta on hyvinkin vierähtänyt jo 15 vuotta. Olen aina pitänyt Mankellin hyvästä tarinasta ja laveasta kerronnasta. Huonomuistisuuden ansioista olen voinut nauttia samoista kirjoista myöhemmin uudelleen, kun ne on julkaistu äänikirjoina. Ällistyksekseen huomaa muistavansa joitakin kohtia hyvinkin selvästi, mutta ne harvoin liittyvät mitenkään varsinaiseen rikosjuoneen. Selkeimmin kirjasta usein muistaa tunnelman, ja esimerkiksi lukemistilanne saattaa palautua kirkkaana mieleen, vaikka juoni ja henkilöt olisivat kadonneetkin.
Muistamattomuuden ongelmaan törmäsin viimeksi nyt, kun lopulta ehdin lukea Denise Minan Garnethill-trilogian viimeisen osan. Kirjan osat liittyvät tiiviisti yhteen, joten olisi ollut kohtalaisesti etua, jos olisi muistanut edes jotain aiemmista kahdesta osasta. Kolmas osa on nimeltään Päätös, ja siinä todella vedetään yhteen kaikkien kolmen osan tarinoiden langat ja saadaan juttu siististi pinoon. Onneksi olen merkinnyt muistiin aiemmista osista seuraavaa (muistiinpanot olen päivännyt 4.5.2005, joten olen todennäköisesti lukenut kaksi ensimmäistä osaa, Garnethill ja Pako, peräjälkeen):
Kiinnostuin kirjasta, koska seuraavasta osasta oli HS:ssa arvostelu samana aamuna, kun lähdimme kirjamessuille. Kirjailija oli messuilla vierailemassa, ja kuuntelin häntä koko 30 min ajan ja pidin kuulemastani.
Kirja ei kuitenkaan täysin vastannut odotuksiani, koska sen yleistunnelma on kovin synkkä ja ahdistava. Päähenkilö on vähän yli 20-vuotias elokuvateatterin lipunmyyjä Maureen O’Donnell, joka asuu Garnethill-nimisessä lähiössä Glasgow’ssa. Maureen on opiskellut taiteita yliopistossa, mutta hänellä ei ole kunnianhimoa hakea kunnon työpaikkaa.
Kunnianhimon on vienyt sairastuminen opiskelujen loppupuolella. Maureen uskoi itse sairastavansa skitsofreniaa, kun oudot tuntemukset ja kohtaukset alkoivat toistua yhä useammin. Lopulta hän sai hermoromahduksen ja joutui mielisairaalaan. Silloin paljastui, että isä oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen, ja tapahtumat alkoivat nousta mielen pintaan aiheuttaen sairastumisen.
Maureenin perhe, erityisesti äiti, on koko ajan tiennyt asiasta mutta järjestelmällisesti kieltänyt sen. Vain veli Liam uskoo sisartaan. Isä on jättänyt perheen, kun asia oli tullut ilmi, ja alkoholistiäiti on uusissa naimisissa. Maureen tuntee vihaavansa perhettään Liamia lukuun ottamatta. Maureenin paras ystävä on naisten turvakodissa työskentelevä Leslie.
Tämä on siis vain taustaa itse romaanin tapahtumille. Tarinan alussa Maureen on saanut juuri varmistuksen epäilylleen, että hänen poikaystävänsä on naimisissa. Leslie ja Maureen päättävät juoda itsensä tainnoksiin lohdutukseksi, ja sen he tekevätkin. Aamulla Maureen löytää poikaystävänsä raa’asti murhattuna omasta olohuoneestaan, ja joutuu itse pääepäillyksi. Myös Liamia epäillään, koska hän on ammatiltaan huumekauppias.
Maureen alkaa sekavasti selvittää psykiatripoikaystävänsä taustoja, ja jäljet johtavat klinikalle, jossa Maureen itsekin on ollut hoidettavana. Mukaan tulee yhä uusia, entistäkin surkeampia ihmiskohtaloita, kun Maureen törmää vanhaan rikosvyyhteen, jossa mielisairaalan potilaita on raiskattu osastolla.
Pako on suoraa jatkoa Garnethilliin. Edellisen kirjan rikollinen on mielisairaalassa ja lähettelee sieltä Maureenille uhkauskirjeitä, joita hän ei voi paljastaa poliisille jäämättä itse kiinni rikoksesta. Myös Maureenin isä on palannut Glasgow’hun. Uusi poikaystäväkin aiheuttaa hankaluuksia. Maureen alkaa olla yhtä pahasti alkoholisoitunut kuin äitinsäkin. Lisäksi välit Leslien kanssa ovat oudosti viilenneet.
Maureen on mennyt vapaaehtoiseksi työntekijäksi Leslien työpaikkaan, ja siellä hän kuulee kadonneesta naisesta, Annista. Leslie on poikkeuksellisen huolissaan Annista, ja sitten paljastuu, että Ann on murhattu Lontoossa. Maureen käy Annin perheen luona, eikä olisi voinut törmätä ankeampaan näkyyn. Mies ja neljä lasta elävät äärimmäisessä köyhyydessä rotanloukkumaisessa kylmässä asunnossa. Jopa lasten lapsilisät nostetaan edelleen, vaikka äiti on kuollut. Jollain on hallussaan Annin valtakirja.
Maureen yrittää auttaa perhettä ja lähtee etsimään Annin murhaajia Lontoosta. Rikokseen tuntuu sotkeutuneen kirjava joukko toinen toistaan vaarallisempia rikollisia niin Glasgow’sta kuin Lontoostakin, ja Maureen osaa taitavasti joutua todellisiin hankaluuksiin. Hengenlähtökään ei ole kaukana.
Tulossa on vielä kolmas osa tätä synkistelyä. Maureenin on koottava itsensä ja elämänsä, muuten kaikki on pian lopussa.
Kolmannen osan (Päätös, suom. Juha Ahokas) alussa tilanne ei ole sanottavasti parantunut. Maureen on velkaantunut holtittoman rahankäytön takia ja yrittää nyt koota rahoja takaisin myymällä salakuljetettuja savukkeita kirpputorilla ystävänsä Leslien kanssa. Kirpputorilla Maureen tutustuu eläköityneeseen prostituoituun Ellaan, joka haluaa nostaa kanteen omaa poikaansa vastaan. Poika ei ole maksanut Ellalle luvattua palkkaa, vaikka Ella on siivonnut poikansa ja tyttärensä pyörittämällä kuntoklubilla.
Koska Ella ei osaa kirjoittaa, Maureen täyttää tarvittavat lomakkeet. Pian Ella joutuu sairaalaan. Hän väittää kaatuneensa kotonaan, mutta selvästikin hänet on hakattu. Maureen käy tapaamassa Ellaa sairaalassa ja tapaa siellä Ellan epämiellyttävän pojan. Ella pyytää Maureenilta apua, mutta seuraavana päivänä hän yllättäen kuolee sairaalassa sydänkohtaukseen. Maureen epäilee, että Ellan poika on aiheuttanut kuoleman. Ellan tytär on myös Maureenille ennestään tuttu. Tämä on aikoinaan ostanut huumeita Maureenin veljeltä Liamilta ja syyttää tätä pahoinpitelystä.
Maureenilla on kosolti muitakin ongelmia. Sisar Una odottaa lasta ja on kutsunut isänsä Michaelin luokseen. Maureen pelkää, että isä käyttää pian hyväkseen lapsenlastaan, varsinkin, jos lapsi on tyttö. Maureen on katkaissut välinsä muihin perheenjäseniinsä paitsi veljeensä Liamiin. Ellan kuolemaa selvitellessään Maureen pääsee jyvälle tämän lasten kuntoklubibisneksen todellisesta luonteesta, joka ei kestä päivänvaloa. Samaan aikaan valmistaudutaan oikeudenkäyntiin, jossa pitäisi tuomita Maureenin poikaystävän murhaaja. Maureen on kutsuttu todistajaksi, mikä pelottaa häntä kovasti. Näyttää siltä, että syytetty vapautetaan näytön puutteessa. Maureen saa myös kammottavia uhkauskirjeitä syytetyltä, eikä hän vieläkään voi näyttää niitä poliisille.
Kaiken tämän seurauksena Maureen tuntee olevansa taas sekoamassa ja hän alkaa ryypätä entistä rankemmin. Hän myös vakavasti harkitsee isänsä tappamista.
Kirja on melko pitkä, tiheätekstinen pokkari on 415-sivuinen. Mina ei oikein pääse asiaan, ja kolme neljäsosaa kirjasta on päämäärätöntä ajelehtimista ja tuskailua, kun Maureen ei tiedä, mitä tekisi ja ystävät yrittävät pitää hänet tolpillaan ja viholliset suistaa raiteiltaan. Kirjan yleistunnelma on masentava. Helteinen Glasgow on kaikkea muuta kuin houkutteleva paikka. Henkilöillä on kaikki mahdolliset ongelmat mielenterveysongelmista alkoholismiin, narkomaniaan ja ketjupolttamiseen sekä syömishäiriöön asti.
Lopussa tuntuu, että kirjailija on saanut itsekin tarpeekseen ja ratkaisee kaikki pitkäänkin roikkuneet asiat nopeasti ja siististi, veriroiskeita tosin säästelemättä. Loppuun päästyäni olin lähinnä ärtynyt itseeni: miksi luin koko kirjan? Toisaalta olen jo hankkinut Minan seuraavan suomennoksen Veripelto…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti