Ultranostalgiapläjäys

Ukko Kivistö: Jalkapallon täysosuma

Tammi. 1946. 220 s.

Näitä kirjallisuusblogeja lueskellessani aivojen muistipoimut taisivat aktivoitua oikein kunnolla. Mm. Salla on kirjoittanut uudelleen lukemistaan tyttökirjoista ja nuortenkirjoista ylipäätään. Hänen ja muidenkin tekstit herättivät koko joukon jo uinahtamaankin päässeitä muistoja. Olen ollut lapsesta saakka ahkera lukija, vaikka lukemaan opinkin vasta koulussa ekalla luokalla. Kotona luettiin lapsille ääneen ja saimme siskon kanssa myös kirjoja lahjaksi, vaikka 1970-luku nyt ei niin virikkeentäyteistä aikaa ollutkaan. Tyttökirjat olen lukenut useaan kertaan, niin kotimaiset Selja- ja Tiina-sarjat kuin Annat ja Runotytöt, Pikkunaiset ynnä muut. Kaikki mitä pikkukunnan kirjastosta sai, myös luettiin ja aina uudelleen. Osan olen hankkinut sittemmin omaksikin ja olen mm. täydentänyt Anna-sarjan, kun siihen on tullut uusia suomennoksia.

Kirjasto ei siis ollut kovinkaan laaja, joten lukuhimoa oli tyydytettävä muillakin kuin tyttökirjoilla. Oikeastaan kaikki kelpasi. Muistan, että ihastuin kovasti Robinson Crusoeen, vaikka jälkikäteen olen tajunnut, että kyseessä oli lyhennelmä. Poikakirjojen lukemiseen kannusti myös kolmannen ja neljännen luokan (olimme yhdysluokalla) opettaja, joka luki meille paljon ääneen. Näin aikuisena kun kouluaikojani muistelen, en voi sanoa, että olisin mitenkään erityisen hyvin koulussa viihtynyt ainakaan alaluokilla. Parasta olivat juuri nuo lukuhetket. Koska luokassa oli sekä tyttöjä että poikia, oli opettaja selvästikin valikoinut luettavakseen kirjoja, jotka miellyttivät poikia. Tytöthän ovat yleensä kaikkiruokaisempia luettavan suhteen. Suuren vaikutuksen teki Mark Twainin klassikko Tom Sawyerin seikkailut. Vieläkin muistan, miltä tuntui, kun Tom tyttöystävänsä kanssa eksyi luolaan moneksi päiväksi. Myöhemmin sain lahjaksi kirjan jatko-osan Huckleberry Finnin seikkailut, joka ei ole aivan yhtä piinaavan jännittävä mutta mielenkiintoinen sekin. Viime vuonna kuuntelin Tomin seikkailut äänikirjana ja totesin, että taika on kestänyt erinomaisesti! Loistava kirja!

Mieleen on jäänyt myös kirja, jossa nuorukainen harhailee Etelä-Euroopassa jonkin sodan jälkeen. Erityisesti muistan kohdan, jossa poika tulee appelsiinilehtoon. Harmikseni en muista kirjan nimeä, enkä ole siihen muussa yhteydessä törmännyt. Suostuin kirja oli kuitenkin nimeltään Jalkapallon täysosuma. Se luettiin kahden vuoden aikana ainakin kaksi, jollei jopa kolme kertaa. Kannet olivat muistaakseni opettajan kappaleesta pudonneet, eikä kirjaa ollut kunnan kirjastossa. Tämä suosikkikirja pulpahti minulle taas mieleen nuortenkirjakirjoituksiani lukiessani. Muistelen etsineeni teosta parisenkymmentä vuotta sitten ilman tulosta kirjastojen varastoista. Mutta nyt on aika toinen. Syöttämällä nimen Googleen sain heti pari osumaa, joissa kirja oli myynnissä antikvariaattien nettikaupoissa. Tilaus sisään, ja kahden päivän päästä kirja oli minulla! Ihanaa!

Wikipediasta ja muualtakin netistä löytyy kirjan kirjoittajasta Ukko (Uuno) Kivistöstä vain muutama niukka maininta. Hän on ollut kansakoulunopettaja ja partiolaisaktiivi sekä kirjoittanut noin 30 nuortenkirjaa! Silti vannon, että en ole hänen nimeään missään yhteydessä aiemmin edes kuullut. Jalkapallon täysosuma on ilmestynyt vuonna 1946, eli heti sotien jälkeen. Ostamani kirja on hyväkuntoinen ja siisti, mutta senaikainen paperi on aivan ruskeaa ja sidos on niin hauras, että sivuja on käänneltävä varovasti. Kannen kuvan alareunassa on kuvittajan nimi Räsänen. Siihen en saanut Googlesta lisätietoja, onkohan kellään?

Kirjan alaotsikkona on Kirja reippaista pojista ja reiluista aikamiehistä. Se kuvaakin melko kattavasti, millainen on kirjan yleishenki. Päähenkilö on Väinö Vähäkangas eli Väkä. Väkä ja hänen paras kaverinsa Eikka asuvat suomalaisessa rannikkokaupungissa, jonka nimeä ei kirjassa mainita. Pojat ovat kirjan alussa päässeet juuri oppikoulun kolmannelta luokalta, eli ovat laskujeni mukaan n. 13-vuotiaita. Väinö on luokkansa priimus. Hänen isänsä on kuollut, ja kuoleman jälkeen isän liikekumppani on jonkinlaisten kepulikonstien avulla saanut liikkeen itselleen ja Väinön äiti on jäänyt puille paljaille. Eikan isä taas on pankinjohtaja, joka mielellään auttelee Väkää mm. kutsumalla tämän kesälomaksi poikansa seuraksi ulkosaaristoon.

Kesäloman aikana pojat kokevat monta henkeäsalpaavaa seikkailua, joissa on vaikutteita niin Viisikoista kuin Tom Sawyeristakin. Pojat mm. ajautuvat kanootillaan autiolle saarelle, jossa kylläkin on tutkijaprofessorin hyvin varusteltu mökki säilyketölkkivarastoineen. Syksyllä pojat palaavat kouluun ja joutuvat ensi töikseen hankaluuksiin uuden opettajan, lehtori Tikan kanssa. Pojat tekevät myös kolttosia kaupungilla, ja ajan tavan mukaan niistä valitetaan kouluun, joka rankaisee mm. erottamisella. Onneksi koulun vanha rehtori on ymmärtäväinen mies ja kuuluu kirjailijan reiluihin aikamiehiin.

Jalkapallolla on tarinassa hyvin pieni osuutensa. Väkä tulee vahingossa potkaisseeksi pallon suoraan sisään kiukkuisen merikapteeni Bockin ikkunasta. Rehti ja perin pohjin kunnollinen Väkä ei juokse karkuun vaan tunnustaa tekonsa ja lupaa korvata aiheuttamansa vahingon. Näin Bock ja Väkä tutustuvat toisiinsa. Seuraa vielä koko joukko väärinkäsityksiä ja kadonneitten omaisten löytymisiä ja menneitten vääryyksien oikaisuja ennen loppua.

Yhtäkään kirjan tapahtumaa en muistanut, vain sen, että kirja oli jännittävä. Sitä se totisesti onkin. Jos ei anna liiallisen reiluuden ja rehtiyden ideaalin rasittaa itseään, saa oikein mukavan ja viihdyttävän nostalgiahetken tämän kirjan parissa. Alussa pitää myös olla kärsivällinen, sillä kieli on melkoinen tyrmäysisku. Kolmetoistavuotias poika sanoo kaverilleen kahden kesken: "Suurenmoinen aamu. Ajattele, mikä onni, että kuulimme satakielen laulun. En unhoita sitä liverrystä - enkä Linnankartanon loistavaa puutarhaa. Siellä oli silmänkantamattomiin kukkivia omenapuita. Voi totisesti sitä väriloistoa!"