Vielä nämäkin haluaisin lukea…

Lukeminen on harrastus, jossa ei ainakaan voi loppua tekeminen. Verrattuna esimerkiksi lintubongailuun mahdollisuudet ovat aivan toista luokkaa. Lintulajeja ei tule jatkuvasti uusia, toisin kuin kirjoja. Hemulikin sai kaikki postimerkit kerättyä. Hän tosin rupesi sitten keräämään kasveja, joita on myös aika paljon. Ehkä Hemulinkin olisi kannattanut ruveta lukemaan kirjoja…

Joululomaksi tein jonkinlaisen listan, jonka arvioin hyvinkin ehtiväni kolmen viikon aikana lukea. Toisin kuitenkin kävi, kuten aina. Lukematta on edelleen kokoelma Moralla murhaa mukavasti. Samoin ovat avaamatta Kigalin sunnuntait  ja Meren huoneissa. Äiti odottakoon vielä jonkin aikaa kirjojaan takaisin. Tavoitteena oli lukea myös Finlandia-mittelön voittaja, jonka sain joululahjaksi sekä Totta, jonka ostin ihan itse itselleni lahjaksi.

Äidille ostin 27 eli kuolema tekee kirjailijan, joka arvatenkin aika pian rantautuu pöytäni kulmalle odottamaan vuoroaan sekin.

Olin lainannut paikallisesta kirjastosta Atwoodin Herran tarhurit, ja kun vein sen pois, aivan kuin varkain mukaan kotiin lähtivät sieltä Herta Müllerin Tänään en halunnut tavata itseäni ja Atwoodilta Sokea surmaaja. Atwoodiin ihastuin valtavasti Herran tarhureita lukiessani. Oikeastaan olisin halunnut lainata häneltä Oryx ja Crake -kirjan, mutta sitä ei ollut meidän kirjastomme valikoimissa. Pitää muistaa hakea se pääkirjastosta. Atwood nimittäin kertoi Herran tarhureitten jälkisanoissa, että kirjoissa on samoja henkilöitä. Müllerilta en ole ehtinyt lukea vielä mitään. Olen lukenut pari hänestä tehtyä haastattelua, ja kirjat vaikuttavat ainakin niiden valossa kiinnostavilta. Müllerin teoksia julkaisee Tammi Keltaisessa kirjastossa.

Kirjallisuusblogeja silmäillessäni kiinnostuin Susan Abulhawan kirjasta Jeninin aamut. Tein siitä kirjastoon varauksen ja tekstari piippasi heti seuraavana päivänä, joten tuossa sekin nyt odottaa lukemistaan. Paljon on blogeissa kirjoitettu myös Joyce Carol Oatesin kirjasta Kosto: Rakkaustarina. Tämän päivän Salon Seudun Sanomissa oli siitä arvio. Pidin todella paljon Oatesin romaanista Haudankaivajan tytär, ja tämä uusinkin käännös kiinnostaa, mutta samalla myös pelottaa. Tuntuu olevan tavallista rankempaa tekstiä.

Sitten alkoivat kirja-alennusmyynnit. Pakkohan oli poiketa. Tarkoitus oli hankkia ainakin Erkki Tuomiojan kirja Häivähdys punaista, mutta pahaksi onneksi se oli loppunut paikallisesta kirjakaupasta. Kirjapinojen äärellä oli taas tutun pulman edessä: onko minulla jo tämä kirja? Parikin harhaostosta tuli vältettyä nipin napin, mutta muutama jäi kauppaan, vaikka kotihyllyssä ei niitä ollutkaan. Pitänee korjata asia pikimmiten. Hankintojakin toki tein. André Brinkin Kun vielä muistan on takakannen mukaan romaani rakkaudesta mutta ennen kaikkea kuolemasta. Brink on nyt noin 70-vuotias. Olen lukenut hänen tuotannostaan suurimman osan, samaa tahtia kuin niitä on suomennettu. On jotain etua siitä, että on aloittanut harrastuksensa ajoissa! Brink on myös äitini suosikkikirjailijoita, ja hän hankki niitä jo aikanaan kun vielä asuin kotona. 1980-luvulla Brinkin kirjat olivat melkoisen ravistelevia, sillä niiden kautta pääsi kurkistamaan Etelä-Afrikan apartheid-politiikan kulissien taakse. Brinkin hovisuomentaja on huipputaitava Seppo Loponen.

Ostin myös Ian McEwanin romaanin Sementtipuutarhat. Hiljattain luin McEwanilta uutuuskäännöksen Polte, joka on hieno romaani. Hyllyssä odottavat myös Rannalla ja Sovitus. Sementtipuutarhat on oikeastaan pienoisromaani, sillä siinä on vain 135 sivua. Se on myös hänen esikoisromaaninsa. Mielenkiintoista!

Mukaan tarttui myös Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, joka herätti uutena käännöksenä jonkin verran huomiotakin. Siitä on myös melko tuoreita blogikirjoituksia. Viimeinen hankinta oli Owen Sheers -nimisen kirjailijan esikoisromaani Vastarinta. Tarina on vaihtoehtohistoriaa. Saksa on voittanut toisen maailmansodan, ja miehittäjät marssivat Walesiin. Takakansiteksti lupaa sydänsuruja. Hmm.

Pahaksi onneksi tulin vielä ostaneeksi Kotiliesi-lehden irtonumeron. Houkuttimena oli Märta Tikkasen haastattelu. Tikkasesta olen nähnyt televisiosta joskus aivan huikean haastattelun, ja hänen elämänsä on ollut poikkeuksellisen kiinnostava. Tunnustan kuitenkin, että tuotannosta olen tainnut ehkä lukea kohukirjan Miestä ei voi raiskata (en löydä mistään kirjanpitovihkoani teinivuosilta, että voisin tarkistaa!!). Saattaa kuitenkin olla, että olen vain lukenut kirjaa koskevia tekstejä, en itse kirjaa. Varmaa kuitenkin on, että olen lukenut romaanin Punahilkka. Nyt Tikkaselta on taas ilmestynyt uusi kirja, Emma ja Uno. Rakkautta totta kai. Romaani perustuu Tikkasen isovanhempien tarinaan ja vaikuttaa lehtijutun perusteella todella kiinnostavalta.

Niin, ja parhaillaan luen Anne Michaelsin kirjaa Routaholvi.