Jari Tervo: Myyrä
WSOY:n äänkirja. 17 cd:tä. Lukija Veikko Honkanen.
Kirja ilmestynyt vuonna 2004, 543 sivua.
Otsikosta huolimatta en kirjoita lastenkirjasta! Kyseessä on tällä kertaa Jari Tervon vuonna 2004 ilmestynyt romaani Myyrä. Se on aloitusosa löyhästä trilogiasta, jonka muut osat ovat Ohrana ja Troikka. Olen kuunnellut aiemmin keskimmäisen osan Ohrana, mutta en muista, miten sen tarina liittyisi nyt kuuntelemaani Myyrään. Jälleen kerran joutuu toteamaan, että muistin varaan ei kannata paljoa laskea.
Jari Tervon tuotannon alkuosa, eli 1980-luvulla julkaistut runokokoelmat ovat minulle lähes täysin outoja. Harva muukaan tuntuu enää muistavan, että kirjailijana Tervo aloitti nimenomaan lyriikasta. Tutustuin Tervon tuotantoon vasta 1990-luvun romaanien myötä, joten novellitkaan eivät ole minulle kovin tuttuja. Pidin aikoinaan Tervon tyylistä mm. Pohjan hovissa ja Poliisin pojassa, mutta Tervoin parhaina pidän edelleenkin romaania Pyhiesi yhteyteen (1995) ja Minun sukuni tarinaa vuodelta 1999. Parasta niissä on taidokas rakenteella leikittely. Lukija ei voi mitenkään alussa arvata, mihin vielä joutuu kirjan matkassa. Tervo myös pitää kaikki osaset hyvin hallinnassa. Näennäisen merkityksettömät yksityiskohdat matkan varrella osoittautuvat lopussa tärkeiksi tai ainakin merkityksellisiksi hykerryttävällä tavalla. Tervo kuvaa Pohjois-Suomen elämää karrikoiden, mutta kuitenkin lempeän rakastavasti. Myös kieli on Tervolla hallussa: nokkelaa mutta ei pikkunäppärää, luistavaa.
Myyrän päähenkilö on Supon etsivä Jura Karhu, joka saa pomoltaan huippusalaisen tehtävän: on paljastettava vakooja eli myyrä valtion huipulta. Neuvostovakoojaksi ei epäillä enempää eikä vähempää kuin itse Kekkosta. Kirjan nykyhetken tapahtumat alkavat vuodesta 1978 ja jatkuvat Kekkosen hautajaisiin. Viimeisessä osassa eletään jo vuotta 2004, jolloin kirjakin ilmestyi. Jura Karhu kuuluu kuuluisaan Karhujen kommunistisukuun ja on häkellyttävästi Stalinin näköinen mies. Juran isoisä Urmas Karhu ei ollut aktiivinen politiikassa, mutta hänet kuitenkin teloitettiin kansalaissodan jälkiselvittelyissä Haminassa vuonna 1918 yhdessä kuuden muun miehen kanssa. Pojasta Koitto Karhusta tuli aktiivinen kommunisti, samoin hänen veljistään, joista kaksi loikkasi sodan aikana Neuvostoliittoon.
Romaanin toinen päähenkilö on oikeastaan presidentti Kekkonen, vaikka häntä ei mielestäni kertaakaan mainita kirjassa nimeltä, puhutaan vain presidentistä tai varhaisempina aikoina pääministeristä. Jura saa luettavakseen presidentin salaisten muistelmien käsikirjoituksen katkelmia, joissa Kekkonen on minäkertojana. Muissa osissa Jura on minäkertoja. Pakkaa sekoittaa vielä osuus muistelmista, joissa kertojana on Juran setä Liekki Karhu, joka muistelee aikaansa neuvostoliittolaisella vankileirillä 1950-luvun alussa. Koska kuuntelin tämän äänikirjana, monet minäkertojat olivat melko hankalia pitää järjestyksessä.
Kirja alkaa presidentin muistelmaosuudella, jossa hän kertoo, miten joutui mukaan teloitusporukkaan, kun seitsemän punikkia tapettiin Haminassa vuonna 1918. Kekkoselle määrättiin ilkein tehtävä: varmistuslaukausten ampuminen uhrien päähän. Käytännössä tämä tarkoitti miesten tappamista, sillä yksikään ammutuista ei kuollut yhteislaukauksessa. Kokemattomana nuorukaisena Kekkonen ampui teloitettavia otsaan, ei niskaan, ja joutui katsomaan uhrejaan silmiin. 60 vuotta myöhemmin hän potee edelleen pahoja omantunnontuskia tapahtuneesta ja saa uhrit vieraikseen öisin. Juralle selviää nopeasti, että Kekkonen on tappanut hänen isoisänsä. Vähitellen hän etsii esiin muittenkin uhrien tiedot ikään kuin todisteeksi itselleen. Juran on nimittäin vaikea uskoa lukemaansa todeksi.
Romaanin mittaan alkaa selvitä, että Kekkosen ja Karhun suvun vaiheet ovat aiemminkin ristenneet useasti, vaikka siitä ei ole koskaan puhuttukaan. Mukaan tulevat myös kuviot Neuvostoliitossa. Eri aikatasot vaihtelevat nopeaan tahtiin, ja vasta aivan lopussa lukijan tai kuuntelijan mieleen alkaa piirtyä jonkinlainen kokonaiskuva tapahtumista. Juralle kuvio selkeytyy hitaammin.
Jura sotkeutuu melko syvälle sekä sisä- että ulkopolitiikkaan ollessaan hoitamassa tehtäväänsä presidentin lähipiirissä. Hänellä on konkreettisesti näppinsä pelissä mm. Virolaisen ja Karjalaisen joutumisessa epäsuosioon. Virallisesti hän tekee presidentille uhkaselvitystä. Pomo odottaa, että hän paljastaa presidentin vakoojaksi. Itse Jura on päättänyt kostaa isoisänsä murhan. Kuinka käy, ja kuka lopulta on kuka, selviää vasta loppumetreillä.
Pohdiskelin, olisinko jaksanut Myyrän lukea ihan kirjana. Ehkä en. Kuunneltavaksi se oli hieman liian konstikas, sillä keskittyä pitää, jotta pysyy henkilöissä ja tapahtumissa mukana. Myös Suomen historian ainakin jonkinlaisesta tuntemuksesta on apua. Itse muistan vielä hyvin, miltä tuntui, kun Kekkonen luopui vallasta. Myyrässä kuvataan sen aikaisia tunnelmia loistavasti karrikoiden, ja esimerkiksi Juran toimittajavaimo Anna on mukana toimikunnassa, jonka tehtävä on keksiä lahja presidentin 80-vuotisjuhliin. Yllättäen toimikunnasta tehdään vakituinen, sillä täyttäähän presidentti myös 85, 90, 95 vuotta jne. Lahjatoimikunta on siis välttämätön elin valtakunnassa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti