Kävin eilen katsomassa elokuvan Hella W. Yhä enemmän harmittaa, että jäi kirja-alennusmyynnistä saamatta Hellan pojanpojan Erkki Tuomiojan kirjoittama kaksoiselämäkerta Häivähdys punaista. Harmitus-harmitus!!! Se kertoo paitsi Hella Wuolijoesta myös tämän sisaresta Salme Pekkalasta. Molemmat naiset toimivat ”vallankumouksen palveluksessa”.
Elokuvaan on tehnyt käsikirjoituksen Outi Nyytäjä, ja sen on ohjannut Juha Wuolijoki, joka on Hella Wuolijoen miehen Sulo Wuolijoen sukulainen. Pidin elokuvasta, vaikka se tietyllä tavalla oli myös pettymys. Elokuvan kesto on vain tunti ja vartti, mikä on varsin lyhyt aika, kun pitää kertoa niin mielenkiintoinen ja monipolvinen tarina kuin Hella Wuolijoen elämä. Vaikka tarina alkaa vasta 1920-luvun alusta ja etenee nopeasti 1930-luvun loppuun, se jää silti hyvin pintapuoliseksi kaikin tavoin. Wuolijoki oli niin kiinnostava persoonallisuus verkostoineen ja suhteineen, että hänestä saisi kyllä oikean suurelokuvankin. Hiukan tulee sellainen tunne, että hyvä aihe on käytetty huolimattomasti.
Tiina Wecström näyttelee nimiroolin, ja mielestäni ihan hyvin. Jossakin arvostelussa häntä on moitittu liian hoikaksi (!) muhkean Hellan rooliin. Tämä yksityiskohta ei kyllä haitannut ollenkaan! Paljon enemmän haittasi se, että edes päähenkilöä ei sen kummemmin syvennetty elokuvan mittaan. Tytär syyttää häntä loppupuolella rakkaudettomuudesta, ihan syystä. Katsojalle ei kuitenkaan aukene, mistä kovuus tai tunteettomuus johtuu. Matleena Kuusniemi on tyttären roolissa hyvä. Jotenkin pidin outona sitä, että tytär oli elokuvan kertoja, ja elokuvassa myös käytettiin voice overia eli kertojan ääntä. Se oli turhaa, sillä tarina ei ollut kovin monimutkainen.
Wuolijoen vastapuolena on Hannu-Pekka Björkmanin esittämä Valtiollisen poliisin etsivä, jolle Wuolijoki muodostuu pakkomielteeksi. Hänet on saatava tuomituksi maanpetoksesta keinolla millä hyvänsä, mieluiten kuolemaan mutta elinkautinenkin kelpasi paremman puutteessa. Tämäkin jää elokuvassa perustelematta. Tietysti salainen poliisi jahtasi kommunisteja, mutta mikä oli näiden kahden välillä se seikka, joka aiheutti pakkomielteen.
Elokuvassa viitataan myös Wuolijoen kirjalliseen tuotantoon, näytelmiin ja elokuvakäsikirjoituksiin, joista on tullut kansallisia klassikkoja ja jotka ovat saavuttaneet kansainvälistäkin arvostusta. Mukana on hauskasti myös arkistomateriaalia vanhoista elokuvista. Kirjallinen tuotanto ja kirjailijaelämä ovat kuitenkin sivuroolissa. Enemmän keskitytään Hellan poliittiseen toimintaan. Elokuvan vaikuttavin jakso on loppuosan sodan aikaan sijoittuva vankilakuvaus, joka on filmattu Turun Kakolassa. Mielenkiintoa varmasti lisäsi vielä se, että edelliskesänä kävimme tutustumassa Kakolaan, entiseen lääninvankilaan. Kierros jäi todella mieleen! On vaikea kuvitella, millaista oli joutua vankilan karuun todellisuuteen.
Jossakin kirjoituksessa mainittiin, että kyseessä on ensimmäinen suomalaisnaisesta kertova elämäkertaelokuva. Jäi askarruttamaan, kenestä muusta voisi ja pitäisi elokuva tehdä. Ensimmäisenä mieleen tulee Minna Canth! Siinä vasta elokuvaidea, jota saa vapaasti käyttää!
Tässä linkki Hella-elokuvan traileriin.
Minäkin kävin juuri katsomassa tämän, ja tykkäsin kyllä, vaikka olikin vähän hyppelehtivä; ei oikein keskitytty mihinkään monesta Hellasta vaan vähän otettiin kaikkia puolia mukaan, mistä tuli pintapuolinen fiilis. Vaikea aihe kun kohde on niin monipuolinen persoona.
VastaaPoistaAjattelin samaa kuin sinäkin, että se Tuomiojan kirja pitäisi jossain välissä hommata... ja ne Wuolijoen vankilassa kirjoittamat muistelmat.
Visuaalisesti oli kaunis elokuva... ja musiikki istui kuviin. Toinen tytär oli mukana ja piti "ihan hyvänä" - melkoinen kehu 15-vuotiaalta ;-)