Runoraati maalaiskylässä

Kirjallisuudesta voi nauttia aika monella tavalla. Viikolla pääsin mukaan kirjalliseen illanviettoon, kun paikallinen lukupiiri teki retken kaupungin toisella laidalla sijaitsevaan taajamaan, jossa elää runoraatiperinne. Iltaan osallistui arviolta viitisenkymmentä runojen ystävää, jotka pitkälti varmaankin täyttivät tämänpäiväisen Hesarin luonnosteleman kulttuuritapahtumakävijän prototyypin piirteet. Paikalla oli nimittäin pääosin naisia, joiden ikäjakauma oli 45-?. Oli joukkoon uskaltautunut muutama herra ja ainakin yksi alle 40-vuotias nainen.

Runoraadin idea oli, että lausuja oli valinnut mielensä mukaan kuusi runoa, joiden tekstit oli etukäteen lähetty raadille. Raadin muodosti neljän hengen joukko, kaksi naista, kaksi miestä. Raatilaiset olivat selvästikin keskenään entuudestaan tuttuja, ja myös yleisöstä suurin osa taisi tuntea heidät. Itse tunnen pintapuolisesti raadin naisjäsenet, mutta tuttuudella ei nyt tässä ole merkitystä. Raatilaiset oli valittu tietysti niin, että he ainakin harrastustensa puolesta ovat kiinnostuneita runoista ja runoudesta. Mukavasti illan aikana näkemykset menivät ristiin. Lausuja esitti runon, ja sitten raatilaiset arvioivat runon asteikolla 1-5 sekä perustelivat arvionsa. Myös yleisö sai sanoa mielipiteensä. Leppoisaan tahtiin runojen ja arvioiden kanssa saatiin kulumaan mukava parituntinen. Välillä tosin pidettiin kahvitauko.

Runoiksi olivat valikoituneet tällä kertaa Helena Sinervon Lentokoneen ikkunasta, Anna-Leena Härkösen Kapakassa, Ilpo Tiihosen Herätä minut, Arno Kotron Oltiin me aikamoisia rakas, Sirkka Seljan Vieras ja Anna Ahmatovan Kylmä maa (toivottavasti muistin kaksi viimeistä runoa oikein päin!). Runoilla ei vaikuttanut olevan mitään yhteistä teemaa, mutta monessa oli hyvin kylmä tunnelma. Myös raati antoi useimmille melko kylmää kyytiä! Jos en väärin muista, voittajaksi valikoitui Härkösen Kapakassa. Minua siinä häiritsi jonkin verran tietty tuttuus. Alussa on selvä viittaus Koskenniemeen, loppupuolella taas mieleen tulivat Tuoppini jäljet ja Elämän valttikortit! Tämä runo kuitenkin puhutteli enemmän miesraatilaisia, vaikka eivät naisetkaan sitä tyrmänneet. Naiset pitivät enemmän romanttisesta Tiihosesta, joka on minunkin suosikkejani, vaikka tämä Herätä minut ei nyt mielestäni parasta Tiihosta ollutkaan.

Ryppyotsaisuus oli tunnelmasta kaukana, mikä ehkä oli koko jutussa parasta. Kyllä kulttuuri tekee hyvää sielulle ja sitä kautta myös ruumiille!