Upea Hirvonen!

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Avain. 239 s. 2010.

Elina Hirvosesta on puhuttu paljon, eikä turhaan! Syksyllä luin hänen esikoisensa Että hän muistaisi saman, kun en mistään saanut käsiini tätä uudempaa, Kauimpana kuolemasta. Ihastuin Hirvosen vaivattomasti soljuvaan kieleen ja romaanin harkittuun rakenteeseen. Kovin mieleenpainuva teos ei tarinansa puolesta ollut, mutta yleisvaikutelma oli kokonaisuudessaan positiivinen. Paljosta puheesta huolimatta Hirvosen viime vuoden kirja ei ollut Finlandia-ehdokkaana, mutta sai sentään kolmasosan Kalevi Jäntin palkinnosta.

Suomalainen kirjakulttuuri tuntuu välillä kovin nihkeältä. Vain muutamista kirjoista puhutaan, ja vielä harvempia ostetaan. Hirvosellakin tuntuu olevan ”väärä” kustantaja, Avain kun ei ole niitä suurimpia ja näkyvimpiä. Ymmärrän, että pieni kustantamo ei voi kovasti panostaa edes parhaitten kirjojensa markkinointiin, mutta Hirvosen kirjojen kannet olisi kyllä voinut suunnitella hieman paremmin. Esikoisen kansi on suorastaan ruma. Vihreä väri on suoraan 1970-luvulta, eikä kuva-aiheesta saa oikein tolkkua. Kauimpana kuolemasta on aavistuksen parempi (suunnittelu Jarkko Virtanen), mutta äärimmäisen lattea. Kyllä kansien kuuluisi houkutella eikä työntää luotaan, vaikka ei mitään karkkivärejä ja kiiltokuvia olisikaan. Tietysti kansien tulee sopia yhteen myös sisällön kanssa.

Sisältö onkin sitten ihan toista luokkaa. Tarina sijoittuu pääasiassa eteläiseen Afrikkaan, niin kuin kirjassa sanotaan. Päättelin kirjailijan antamista vihjeistä, että kyseessä on Sambia. Asia kyllä sanotaan ihan suoraan kirjan kansiliepeessäkin. Valtiolla nyt ei ole niin suurta merkitystä, sillä on helppo kuvitella, että Hirvosen kuvaamia oloja on Afrikassa aika monessa paikassa. Hirvonen on asunut Lusakassa kaksi vuotta miehensä kanssa, joten paikallisvärin aitouteen voi senkin perusteella luottaa.

Kirjassa on kaksi päähenkilöä. Suomalainen Paul on eronnut, nelikymppinen mies, joka on elämässään ajautunut umpikujaan. Viimeinen pisara oli oman pojan ajautuminen hankaluuksiin, joista Paul syystäkin kantaa syyllisyyttä. Paul on lapsuudessaan asunut perheensä kanssa Afrikassa. Vaikka siellä tapahtui ikäviäkin asioita, on paikka saanut Paulin muistoissa paratiisimaisia piirteitä. Paul käy perheensä asuinkaupungissa vaimonsa Johannan kanssa, kun tämä odottaa heidän poikaansa. Matka on pettymys ja samalla avioliiton käännekohta. Lapsen syntymän jälkeen Paul pakenee ongelmiaan työhön YK:n palveluksessa. Kun elämä alkaa menettää merkitystään, Paul päättää palata Afrikkaan kuolemaan. Hän siis hautoo itsemurhaa.

Toinen päähenkilö on Esther, sambialainen entinen YK:n työntekijä, joka on adoptoinut katulapsen. Esther on kotoisin syrjäisestä pikkukylästä, josta vain harvat pääsivät opiskelemaan. Estherin suurin tragedia liittyy Bessyyn, joka oli lapsuudessa hänen paras ystävänsä. Bessyn onnettomuus on hänen kauneutensa, joka aiheuttaa naisissa kateutta ja miehissä palavan himon. Leskeksi jäänyt setä ottaa orvon Bessyn vaimokseen, kun tämä on 14-vuotias. Pian aletaan huhuta Bessyn noitavoimista, ja tämä pakenee kylästä henkensä edestä mutta joutuu kaupungissa ihmiskauppiaiden kynsiin. Esther etsii epätoivoissaan Bessyä koko aikuisikänsä.

Esthet ja Paul tietysti kohtaavat Lusakassa, mutta Hirvonen ei tyydy kertomaan mitään tavallista tarinaa. Kumpikin on kovettanut itsensä jo nuorena jouduttuaan kokemaan liian kovia menetyksiä. Kovuudella on hintansa: rakkaudettomuus. Kumpikin katuu sitä tavallaan ja haluaa hyvittää valintojaan. Monien asioiden suhteen se on liian myöhäistä.

Hirvonen kuvaa Afrikkaa romantisoimatta ja kaunistelematta, silti kauneutta unohtamatta. Länsimaiden kehitysyhteistyöhankkeet ja YK:n toiminta saavat osakseen julmaa, mutta varmasti ansaittua kritiikkiä. Tämänkin Hirvonen upottaa taitavasti tarinaan. Tässä toisessakin kirjassa Hirvosen erityisiä vahvuuksia ovat vaivattomasti soljuva mutta silti tehokas kieli ja hienosti sommiteltu rakenne. Aihekin on puhutteleva, eikä päästä lukijaa tunnetasollakaan liian helpolla. Hyvän kirjan merkkinä pidän sitä, että se jää mieleen askartelemaan ja herättää tunteita. Nämä edellytykset täyttyvät kirkkaasti!

Suvi Aholan arvio Että hän muistaisi saman -kirjasta.