Arne Nevanlinna: Hjalmar

Tässä iässä pitäisi jo tietää, että äiti on yleensä oikeassa. Niinpä saan syyttää vain itseäni, kun en uskonut äidin arviota ja varoitusta Hjalmarista. Olimme molemmat pitäneet kovasti Arne Nevanlinnan vuonna 2008 ilmestyneestä esikoisromaanista Marie, joten äiti oli tarttunut Hjalmariinkin suurin odotuksin. Tuloksena oli vain pettymys.

Luin aikanaan Marien pariinkin kertaan, ja sattumalta pääsin näkemään myös lausuntataiteilija Riitta Vasenkarin esittämän kirjan pohjalta tehdyn pienoisnäytelmän. Se oli myös vaikuttava. Ylipäätään pidän Marieta yhtenä vuoden 2008 parhaista kotimaisista kirjoista, jotka luin tai olen lukenut. Nevanlinna on siinä tavoittanut hienosti eurooppalaisen 1900-luvun ilmiöt ja ilmapiirin naisen silmin.

Kun törmäsin Hjalmarin äänikirjaversioon kirjastossa, päätin varoituksista huolimatta antaa kirjalle tilaisuuden. Valitettavasti varsin nopeasti päädyin samaan tulokseen kuin äitini aiemmin: pettymys. Jos kirjan kuunteleminen autossa ei olisi niin vaivatonta, olisin ehkä jättänyt tämän kesken. Niin ei sentään ole koskaan vielä tapahtunut, vaikka kerran oli lähellä, kun yhden Taavi Soininvaaran trillerin lukija kuulosti pilalta. Senkin sinnittelin loppuun, joten en sentään voinut tehdä samaa temppua Veikko Honkaselle. Suuri ansio kirjan loppuun asti selvittämisestä on siis ammattitaitoisella lukijalla.

Hjalmar Jansson on kirjan päähenkilö ja minusta monin tavoin sietämätön ihminen. Tarina alkaa keskeltä, kun Hjalmar on 1980-luvun alussa menossa pitkän työttömyysjakson jälkeen pikkuvirkailijaksi helsinkiläisen pankin konttoriin. Työpaikan hän on lopulta onnistunut saamaan lapsuudenystävänsä Börjen avulla. Börje on nykyään pankinjohtaja, eivätkä miehet ole olleet pitkiin aikoihin tekemisissä keskenään. Hjalmar muistelee lapsuuttaan. Hän on sotaorpo. Isä on kaatunut Viipurin taistelussa kesällä 1944 juuri ennen Hjalmarin syntymää. Äiti Helvi on töissä Elannossa eikä ole mennyt uusiin naimisiin. Hjalmarin elämään kuuluu kiinteästi myös Kapteeni, isänisä, joka kertoo hurjia tarinoita nuoruudestaan ja opettaa Hjalmarille korttihuijausta. Hjalmar on heiveröinen lapsi, eikä hänestä mikään komistus tule aikuisenakaan. Äiti laittaa hänet ruotsinkieliseen valmistavaan kouluun, vaikka hän ei osaa ruotsia eikä voi myöhemmin jatkaa opintoja rahanpuutteen takia. Koulussa hän kuitenkin tutustuu Börjeen, joka asuu naapurustossa mutta aivan erilaisissa oloissa. Börjen kotona on kotiapulainenkin, ja vannahuone, kun Hjalmarin ja Helvin on käytettävä yöastiaa ja käytävän yhteisvessaa.

Jo lapsena Hjalmar on nahjus, jota Börje päsmäröi ja pomottaa mielensä mukaan. Muita kavereita Hjalmarilla ei kuitenkaan ole. Sama kuvio jatkuu aikuisenakin, kunnes erään naisiin liittyvän tapauksen jälkeen ystävyys näyttää katkeavan. Hjalmar kadehtii Börjeä, jolla on kaikki valtit käsissään. Hjalmar joutuu siis jättämään opinnot kesken, eikä hänellä elämänsä aikana ole kertaakaan tarmoa jatkaa niitä, vaikka perheettömältä sen olisi luullut kohtalaisen helposti onnistuvankin. Sen sijaan hän haihattelee mm. novellikilpailun voittamisesta, vaikka mitään todellisia lahjoja tai kykyjä hänellä ei ole.

Hjalmarin elämä etenee vuosikymmenestä toiseen. Ura pankissa ei etene, ja se päättyykin sitten potkuihin aikanaan. Rahat ovat olleet Hjalmarilla aina tiukassa, ja hän on sietämättömän pihi ja pikkutarkka pikkusieluisella tavalla. Kun lopulta raha-asiat onnekkaasti kääntyvät parhain päin, hän ei osaa kunnolla nauttia niistä. Mielenterveyskin alkaa horjua jossakin vaiheessa. Kirjan loppu on arvoituksellinen. Hjalmar suunnittelee Börjelle erikoisen koston, mutta lukijalle jää epäselväksi, miten suunnitelman sitten oikeastaan kävi. Sekoaako Hjalmar lopullisesti? Kenties.

Hjalmar epäonnistuu ihmissuhteissaan ja urahaaveissaan. Syyllisiä ongelmiin ja vastoinkäymisiin hän löytää kasapäin. Jos isä ei olisi kaatunut, elämä olisi mennyt toisin. Jos Helvi ei olisi pakottanut häntä keskeyttämään lukujaan, hän olisi voinut menestyä. Syyttely ja jossittelu alkavat ärsyttää. Miksi mies ei tee mitään? Hjalmarissa on myös tietty epärehellinen, moraaliton puoli. Hän hankkii lisäansioita putsaamalla maalaisia junamatkoilla korttipelissä isoisän opettamin menetelmin, eikä maksa kahvilassa, jos suinkin keksii, miten selvitä maksamatta. Omatunto puhuu hänelle, mutta ei suinkaan näistä pikkurikkeistä vaan siitä, miten hän on kohdellut läheisiään yksinäisestä äidistä alkaen.

Nevanlinna kuvaa yksityiskohtaisesti Hjalmarin paikoin turhankin lennokkaasti toimivaa mielikuvitusta. Yksinkertainenkin tapahtuma, kuten puhelinkeskustelu sairaalan keskusneidin kanssa, paisuu, kun mukaan otetaan Hjalmarin kuvitelmat neidin ulkonäöstä ja elämäntilanteesta. Lapsena Hjalmar käyttää itsestään puhuessaan omaa nimeään vielä kouluiässäkin, mikä on varsin teennäistä ja epäuskottavaa.

Kirjan sanoma menee minulta ohi. Pekka Tarkka näkee Hesarin arviossaan Hjalmarin vahvuuksina Helsinki-kuvauksen ja Suomen sodanjälkeisen henkisen ilmapiirin tarkan havainnoinnin. Tämän tunnustan, mutta olisi ne voinut hieman miellyttävämmän päähenkilön ja tiiviimmän kerronnan avulla kuvata!

Arne Nevanlinna: Hjalmar

WSOY:n äänikirja, 9 CD:tä. Lukijana Veikko Honkanen.

Kirja ilmestynyt vuonna 2010, 294 s.