Helen Moster: Hylky

Hylky on toinen Pienen esikoiskirjakerhon eli PEKKin kuukaudenkirja. PEKKin toimintaidea on loistava. Kannattaa tutustua tarkemmin sääntöihin ynnä muuhun täältä. Helen Moster on kolmas suomalainen esikoiskirjailija, jonka kirjan olen tänä vuonna jo ehtinyt lukea. Ensimmäinen oli Katja Kaukonen ja Odelma, toinen PEKKin ensimmäinen eli Antti Leikas ja Melominen. Kaikkia yhdistää se, että kirjailijaksi on ryhdytty vasta jo ihan aikuisena, nelikymppisenä tai niillä main. Kansiliepeen esittelyn mukaan Moster on syntynyt vuonna 1961. Ammatiltaan hän on toimittaja ja kääntäjä, joten kirjoittaminen sinänsä ei ole ollut hänelle vierasta.

Hylky on pääosin historiallinen romaani. Tartuin siihen hienoisen varovasti, sillä olen erittäin kiinnostunut historiasta ja pidän historiallisista romaaneista, mutta niiden pitää olla hyvin kirjoitettuja. Moster ei tuottanut pettymystä. Jos sallitaan vertailu, asettaisin hänet kotimaisista tekijöistä akselin Carita Forsgren – Kaari Utrio keskivaiheille, hivenen lähemmäs Utriota kuin Forsgrenia. Mosterin kirjassa romantiikalla ei ole kovinkaan suurta osuutta, mutta historiallisen ajan kuvaus, epookki, on huolellista ja onnistunutta. Silti Moster ei pitkästytä lukijaa liiallisella yksityiskohtien luettelemisella. Forsgrenin esikoisessa Kolmen kuun kuningattaressa draaman kaari pääsee lopussa lässähtämään, mutta Hylky pitää pintansa hallittuun loppuun asti. Aiheensa takia kirja nosti mieleeni myös Tracy Chevalierin teoksen Tyttö ja helmikorvakoru.

Kirjan tarina rakentuu kolmesta ajallisesta ja paikallisesta elementistä. Nykyhetkessä on romaanin minäkertoja, tutkija Anton Saksa, joka löytää syksyn viimeisellä sukellusretkellään hylyn Suomenlahdelta. Anton Saksan ajalehtivaa aiempaa elämää kuvataan pala kerrallaan. Hän saa lopulta otteen omasta elämästään hylyn myötä, kun hän alkaa itsekseen ja salaa tutkia sen alkuperää ja vaiheita. Toinen paikka ja aika on vuoden 1792 Pietari, Katariina Suuren hovi. Katariina alkaa olla jo vanha ja raihnas, mutta virkeyttä tuo uusi kiihkeä rakkaus nuoreen ja komean Platon Zuboviin. Katariina on tilannut Saksasta Meissenin posliinitehtaasta loisteliaan seitsemänsadan osan astiaston, jossa on uniikki ruusunnuppukuvio ja kahvikupeissa joutsenkaulakorva. Samaan lastiin hän päättää tilata rakastajalleen lahjaksi maalauksen hollantilaiselta nuorelta lupaukselta Caspar an den Heidenilta.

Kolmas ja tärkein henkilö, oikeastaan Hylyn päähenkilö, on hollantilaisen kapteenin viisitoistavuotias poika Arne Arnesen. Arnen isä Willem Arnesen kutsutaan vuoden 1792 alussa Vrouw Helenan kapteeniksi syksyn viimeiselle purjehdukselle. Silloin on tarkoitus toimittaa perille keisarinna Katariinan tilaus Pietariin. Purjehduksesta tulee vaarallinen, sillä Itämeri on syksyllä arvaamaton. Lisäkiusana ovat vielä saariston rantarosvot, jotka sytyttävät harhaanjohtavia tulia luodoille houkutellakseen laivat karille. Ennen purjehdusta on kapteenin henkilökohtaisesti käytävä keräämässä tilatut tuotteet Saksasta.

Arne on hintelä ja hiljainen poika, joka haluaisin kiihkeästi taiteilijaksi. Merikapteenin ura on hänelle kauhistus, mutta isä ei ota vastusteluja kuuleviin korviinsa. Piirtäminen on joutavaa tuhertelua, eikä isä huomaa poikansa kiistatonta lahjakkuutta. Willem itse on kiinnostuneempi arkkitehtuurista kuin laivoista, mutta koska isä aikanaan pakotti hänet laivaan, hän tekee nyt samoin omalle pojalleen.

Lukija tietää siis kirjan ensilehdeltä alkaen, kuinka Vrouw Helenan Pietarin-purjehdus päättyy. Se ei kuitenkaan latista lainkaan lukunautintoa, oikeastaan päinvastoin. Nykyhetki ja historia lomittuvat kirjassa hienosti, ja on hauska seurata, miten palat loksahtavat paikoilleen. Anton löytää hylystä posliinikupin, ja vain lukija lopulta tietää, millaisten vaiheiden kautta se on paikalleen päätynyt.

Historialliseksi romaaniksi Hylky on melko lyhyt. Kolme ulottuvuutta vielä hajottaa sitä melkoisesti. Katariina Suuri on kieltämättä kiehtova ja mielenkiintoinen henkilö, mutta romaani ei olisi mielestäni menettänyt mitään, vaikka hänen osuutensa olisi jäänyt kokonaan pois. Sen sijaan olisin mielelläni tutustunut tarkemmin Anton Saksaan ja seurannut hänen työtään hylyn salaisuuden purkamiseksi. Nyt Antonin pariin päästiin kovin harvoin ja lyhyiksi hetkiksi. Arnen ja hollantilaisten tarinaan jää kutkuttavia aukkoja, joita kaikkia ei varmasti kannattaisikaan täyttää. Arnen näkevin silmin kuvataan taideteoksia ja posliinitehtaan miljöötä upeasti. Ne olivat kirjan vaikuttavimpia osuuksia lopun myrskyävän meren lisäksi. Hienosti Moster kuvaa myös alussa Antonin sukellusta ja hylyn löytymistä.

On mielenkiintoista nähdä, millaisen aiheen Moster valitsee seuraavaan kirjaansa. Hylky on niin lupaava, että olisi pettymys, jos se jäisi tekijänsä ainoaksi. Tätä lukiessani harmittelin moneen kertaan, etten aikanaan ehtinyt kovin tarkkaan seurata Vrouw Marian hylyn löytymisen ja hylyn tutkimisen uutisointia. Onneksi Moster on liittänyt kirjan loppuun hyvän kirjallisuusluettelon, josta voi etsiä haluamaansa lisätietoa Itämeren hylyistä.

Helen Moster: Hylky

Avain 2011, 253 s.