Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Olen jo monesti lyhyen blogihistoriani aikana ehtinyt julistaa, että Kari Hotakainen on yksi ehdottomia suosikkejani, ainakin kategoriassa suomalaiset miesnykyprosaistit. Oikeastaan ihan missä kategoriassa vain. Osa Hotakaisen tuotannosta on vielä lukematta, mutta mitä enemmän luen, sitä enemmän pidän ja ihailen. Hotakainen sanoi jossakin haastattelussa, että hän kirjoittaa aina erilaisia kirjoja. Tätä hänen piti erikseen korostaa Juoksuhaudantien aiheuttaman kirjallisuushypetyksen jälkeen. Hyvin on mies sanansa pitänyt.

Ihmisen osa ilmestyi jo pitkällä viime vuoden puolella, mutta jotenkin olin onnistunut välttelemään sen arvostelut ja tarkemmat esittelyt, kuten yritän tehdä niiden kirjojen kohdalla, jotka tiedän hyviksi ja kiinnostaviksi ja jotka ovat automaattisesti lukulistallani. Lukeminen olisi varmasti vieläkin lykkääntynyt, jollen olisi sattumalta törmännyt äänikirjaversioon kirjastossa. Emmin pari sekuntia, mutta kun huomasin, että lukija on Ritva Valkama, oli päätös saman tien tehty.

Lähdin siis kuuntelemaan aika lailla puhtaalta pöydältä, tietämättä mitään, mistä kirjassa on kyse. Alku vaikutti humoristiselta. Äänessä on 80-vuotias entinen lankakauppias Salme Malmikunnas, joka kertoo taustoja sille, miksi hän on mukana kirjassa. Ensi töikseen Salme kertoo, että ei pidä keksittyjä kirjoja missään arvossa. Silti hän on nyt tehnyt suuren myönnytyksen periaatteilleen ja myynyt elämänsä kirjailijan materiaaliksi. Kaikki alkoi, kun hän kirjamessuilla sattumalta törmäsi kirjailijaan ja heittäytyi tämän kanssa juttusille. Kirjailijalla on menossa huono kausi. Syksyllä ei ole ilmestynyt uutta kirjaa, eikä seuraavakaan ole työn alla. Mutta Salmeen tutustuminen sysää eteenpäin jo aiemmin muhimassa ollutta ajatusta: kirjailija päättää ostaa jonkun elämän seuraavan kirjansa materiaaliksi. Salme suostuu empimisen jälkeen. Hinnaksi hän tinkii 7000 euroa. Rahalle hänellä on käyttöä, kuten kirjan lopussa selviää. Ehdoksi Salme asettaa myös sen, että kirjassa on kerrottava totuus. Tästä kirjailija ja Salme keskustelevat kirjan valmistuessa useaan otteeseen, eivätkä heidän näkemyksensä totuudesta aivan kohtaa. Salme suostuu lopussa kirjan julkaisemiseen, kunhan kirjailija kertoo messuilla keksineensä kaiken omasta päästään.

Alku siis on hauska. Salme Malmikunnas laukoo suorasukaisia mielipiteitään elämästä teräväkieliseen tapaansa. Vuosikymmenet pienyrittäjänä sodanjälkeisessä Suomessa ovat opettaneet Salmelle paljon. Salmella ja Paavolla on kaksi aikuista tytärtä ja poika, jotka kaikki ovat muuttaneet pääkaupunkiseudulle ja toimivat kaupallisella alalla. Salme yrittää pitää lapsiinsa yhteyttä lähettelemällä heille elämänohjeita postikorteilla. Toinen pojista on hukkunut nelivuotiaana kaivoon, mutta sekä Salme että Paavo laskevat hänet edelleen mukaan perheestään puhuessaan. Kertoessaan elämästään kirjailijalle Salme kertoo myös lapsistaan, heidän luonteistaan ja kehityksestään aikuisiksi. Toinen tytär Maija on avioitunut afrikkalaisen Bikon kanssa. Paavo heittäytyi Bikon nähdessään pitkään puhumattomaksi, mutta hyväksyy lopulta vävynsä.

Kirjan alussa jo mainitaan, että vanhimmalle tyttärelle Helenalle on hiljattain tapahtunut jotakin isoa ja pahaa. Kun matkan varrella alkaa selvitä, mitä tämä on ollut, alkaa huumori jäädä taka-alalle. Itkinkin jossain vaiheessa, kun selvisi, mistä oikein oli kyse. Ennen kirjan loppua tunsin myös hetkellistä kuvotusta erään keskeisen kohtauksen aikana. Harvoin kirja liikuttaa ihan näin laajaa tunneskaalaa.

Hotakainen on taitava kehittelemään erilaisia muotoja romaaneille. Kehyskertomus Salme Malmikunnaksen haastattelusta on mainio idea. Samalla tulee käsitellyksi kirjailijuuden problematiikkaakin. Kun romaanin kirjailija on kirjoittanut Salmen kertomuksen puhtaaksi, seuraa lukuja, jotka kirjailija on kirjoittanut Salmen kertomaa hyödyntäen. Yhtään ei kuitenkaan tule toistoa tai päällekkäisyyttä, sillä tarina muuttaa näkökulmaa. Ääneen pääsevät vuorotellen Salmen lapset, joiden kuulumiset ovat aivan erilaisia kuin Salme on luullut tai kertonut, sekä vävy Biko, tapahtumien kannalta tärkeä entinen liikemies Kimmo sekä lopussa myös Paavo, joka katkaisee samalla pitkän puhumattomuuden kauden.

Romaanisissa on todella paljon tärkeää ainesta. Se kertoo suomalaisen yhteiskunnan muutoksista, työelämän rankistumisesta, kun ihmisestä otetaan kaikki irti eikä sekään riitä.

Kysymys on kuitenkin myös rakkaudesta ja sen voimasta. Samaten siitä, miten kohtuutonta elämä usein on, kun ihmiseltä viedään kaikki. Miten silti voi jatkaa, kun kuitenkin on vielä niitä, jotka välittävät, ovat lähellä ja haluavat auttaa. Ovatpa keinot sitten millaisia hyvänsä.

Tarina on siis erittäin hyvä: koskettava, moniulotteinen, tärkeistä asioista kertova. Muoto on kekseliäs ja toimiva, ei kikkaileva. Hotakaisella on myös korostetun selkeästi oma ääni ja tyyli, jonka tunnistaa helposti, mutta jota on vaikea kuvailla. Hotakaisella on se kliseinen ”hyvä lause” hallinnassaan. Jollakin äärimmäisen hienovaraisella menetelmällä hän saa lukijan nauramaan ääneen, vaikka toinen silmä olisi kyynelissä. Näin käy esimerkiksi silloin, kun työttömänä ja rahattomana perulaiseksi katumuusikoksi naamioitunut Pekka pohdiskelee olevansa ensimmäinen kotoperäinen maahanmuuttaja Suomessa, koska Suomi on muuttunut hänen ympärillään niin nopeasti tunnistamattomaksi ja vieraaksi eikä hän enää osaa toimia siinä.

Äänikirja on loistava keksintö, joka laajentaa kummasti lukemismahdollisuuksia. Kuten olen monessa yhteydessä kertonut, kuuntelen äänikirjoja mieluiten työmatkoilla autossa. Kuljen matkat yksin, ja istun päivittäin autossa toista tuntia. Kirja on mainio seuralainen. Samaten se liittyy liikuntaharrastuksiini. Maaseudulla suosituin liikuntamuoto on kävely, jota hyvä kirja vauhdittaa kummasti. Ainoita huonoja puolia on, että äänikirjaan ei voi merkitä hyviä ja tärkeitä kohtia klemmarilla tai hiirenkorvalla, vaan on pakko luottaa muistiinsa. Hyvä lukija on myös erittäin tärkeä.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Äänikirja, 6 CD:tä, lukijana Ritva Valkama. Siltala.