Samalla tavalla kuin Seppo Jokisen Koskinen tai Reijo Mäen Vares myös Donna Leonin komisario Guido Brunetti on vähän niin kuin perhetuttu. Brunettin perheen kuulumisia seurataan vuodesta toiseen niin meillä kotona kuin työpaikallakin (tämänkin sain työkaverilta lainaksi, kiitos!). Donna Leon on alkuaan yhdysvaltalainen kirjailija (s. 1942), mutta hän on vuodesta 1965 asunut ulkomailla, viimeiset 30 vuotta Venetsiassa, jossa hän paitsi kirjoittaa suosittuja dekkareitaan myös opettaa englantilaista kirjallisuutta yliopistossa. Juuri muuta Leonista ei sitten saakaan selville edes virallisilta kustantajan nettisivuilta. Hän ei ole antanut kääntää kirjojaan italiaksi, koska haluaa pysyä tuntemattomana kotikaupungissaan. Olisi mielenkiintoista tietää, onnistuuko tämä todella. Ovatko italialaiset niin tietämättömiä englanninkielisestä itseään koskevasta kirjallisuudesta? Onko mahdollista pysyä tuntemattomana Venetsian kokoisessa kaupungissa ja silti kirjoittaa siitä kirjoja, bestsellereitä vieläpä?
Löysin Leonin dekkarit muistiinpanojeni mukaan vuonna 1999. Tähän mennessä niitä on julkaistu suomeksi 17 kappaletta. Lisää on tulossa, kuten tuolta kustantajan sivuilta näkyy. Laatu on tässäkin sarjassa vaihtelevaa, ja joukossa on todella hyviä dekkareita sekä välitöitä. Tämä uusin suomennos Unelmien tyttö sijoittuu jälkimmäisiin. Jo nimen käännös on harhaanjohtava. Takakansiteksti paljastaa, että Grand Canalista löytyy kymmenvuotiaan tytön ruumis. Löytö ja sen paljastamat asiat ovat niin ikäviä, että kokeneet poliisitkin, mukaan lukien Brunetti itse, järkyttyvät syvästi. Brunetti alkaa nähdä tytöstä unia, joista tosin ei kerrota kirjassa sen enempää. Kyseessä siis ei ole unelmien vaan unien tyttö, tyttö, joka tulee uniin.
Leon käynnistää juonen tässä kirjassa poikkeuksellisen hitaasti. Takakannen paljastama löytö tehdään vasta sivulla 111, siis kun runsas kolmannes kirjasta on jo mennyt. Sitä ennen toki tapahtuu muuta. Liikkeelle lähdetään Brunettin äidin hautajaisista, joissa on mukana Brunettin kouluaikojen kiusanhenki. Mies on nykyään ammatiltaan pappi, eikä herätä siis Brunettissa mitään positiivisia tuntoja. Hautajaisten jälkeen mies kuitenkin tulee Brunettin puheille poliisilaitokselle ja pyytää häneltä palvelusta. Erään ystävän poika on joutunut uskonlahkon pauloihin ja haluaa lahjoittaa talostaan saamansa omaisuuden sen karismaattiselle saarnaajalle. Brunetti selvittelee laiskasti tapauksen taustoja esimiehensä sihteerin ja lähimmän alaisensa kanssa.
Pikkutytön ruumis kuitenkin vie poliisin huomion toisaalle. Käy ilmi, että hän on kotoisin mantereen puolella sijaitsevasta romanileiristä. Hänen vaatteistaan löydetään varastettu kultakello, joka vie poliisin erään varakkaan venetsialaisperheen ovelle. Romanien tilannetta selvitellään jonkin verran. Laittomien leirien määrä on Italiassa ihan toisenlainen kuin Suomessa, mutta muuten tilanteessa on paljon samaa. Romanit aiheuttavat monenlaisia ongelmia, joihin ei pystytä eikä oikein halutakaan puuttua. Brunettia ihmetyttää se, miten välinpitämättömästi yhteisö suhtautuu kuolleeseen lapseen. Kukaan ei tule vaatimaan ruumista itselleen.
Unelmien tyttö on varsin leppoisaa luettavaa flunssasunnuntain ratoksi. Brunetti perheineen syö useita loistavia aterioita. Brunettin vaimo Paola on englantilaisen kirjallisuuden professori, jolla on varsin leppoisa työtahti. Hän valmistaa myös tukevia lounaita miehelleen lähes päivittäin. Tutkimukset sujuvat paremmin täydellä vatsalla ja pienessä sievässä, sillä lounaalla juodaan aina ainakin pullo viiniä. Päivällisellä juomia on enemmänkin. Perheessä myös luetaan paljon. Paola lainailee tämän tästä keskusteluissa Dickensiä, ja Brunettilla on iltalukemisena antiikin ajan näytelmäklassikoita, joista hän ammentaa ajatuksia. Kiusaa aiheuttaa oikeastaan vain pässinpäämäinen esimies, jota Brunetti on jo oppinut johdattelemaan toivomallaan tavalla.
Jos Venetsian pohjapiirros ei ole ihan hallinnassa, voi kirjojen tapahtumapaikkoihin tutustua vaikkapa tuolta kustantajan verkkosivujen karttavälilehdeltä.
Donna Leon: Unelmien tyttö (The Girl of His Dreams)
Suom. Kristiina Rikman. Otava 2010 (alkuk. 2008). 286 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti