Tämän järkäleen kanssa oli jo usko loppua. Jos joku on sivupalkkiani seuraillut, on varmasti pannut merkille, että Aloittamisen taito ei ole ottanut oikein loppuakseen. Pääsin kuin pääsinkin maaliin, sillä keskenkään en halunnut tätä jättää. Alkuvuodesta törmäsin tähän muistaakseni Jennin blogissa ja tein oitis varauksen kirjastoon, sillä pariskunnan edellinen yhteisjulkaisu Lukukirja oli viehättävä kirjavinkkausteos.
Aloittamisen taito esittelee 400 kirjan aloitusta. Formaatti on tiukka: yhdelle sivulle mahtuu lainaus esiteltävän kirjan alusta sekä tekijöiden kommentti, joka paitsi ruotii itse aloituksen myös suhteuttaa sen koko teokseen. Kovin pitkiä analyyseja sivua kohti ei mahdu, ja tilan puute on joissakin kohdin ilmeinen. Mestariteoksen esittely muutamalla rivillä ei ole helppoa ammatti-ihmisillekään. Ideana on kuitenkin antaa lukuvinkkejä ja kenties auttaa lukemisen alkuun sellaistenkin kirjojen kohdalla, jotka muuten vaikuttavat luoksepääsemättömiltä, kuten vaikkapa Joycen Odysseus tai Kilven Alastalon salissa.
Jotta Aloittamisen taito ei olisi aivan nielemiskelvoton, ovat Neimala ja Papinniemi jakaneet kirjojen aloitukset alalajeihin omiksi luvuikseen. Aloitustyyppejä ovat mm. asuttu maisema, asenne, väite, pähkinänkuori ja syntymä. Tekijät ovat laatineet kuhunkin lukuun sivun mittaisen aloituksen, jossa he esittelevät lyhyesti, mistä on kyse tai millaisia kirjoja he ovat kyseiseen lukuun valinneet. He itsekin pohdiskelevat sitä, että monet kirjojen aloituksista sopisivat useampaan heidän luomaansa kategoriaan. Aloitukset eivät siis noin vain suostu luokiteltaviksi.
Mielenkiintoisinta on huomata, että monet tunnetut teokset alkavat melko latteasti eikä alku olekaan sen kummallisempi. Silti ainakin nykylukija helposti olettaa, että hänet napataan koukkuun jo heti kirjan ensi lehdellä. Vanhempien kirjojen kustannustoimittajat ovat siis olleet lempeämpiä aloituksia kohtaan?
Lasse Koskela on kirjoittanut Aloittamisen taidosta arvioin Hiidenkiveen (2/2011). Hän kritisoi sitä, että aloituksia ei ole mitenkään ajoitettu. Olisi mielenkiintoista tehdä lukiessaan vertailuja erilaisista aloitusmuodeista. Koskelan toiveen luettuani panin saman puutteen merkille. Teoksessa on tietysti huolella laadittu lähdeluettelo, josta käyvät ilmi kaikkien lainattujen teosten ilmestymis- ja suomennosvuodet. Pienellä vaivalla kaivattu tieto siis löytyy. Miksipä sitä ei olisi voinut merkitä myös sitaatin alle tekijän ja kirjan nimen yhteyteen. Minua haittasi enemmän se, että lainaukset on kaikki painettu hankalalukuisella kursiivilla. Muutenkaan tämä ei ollut ihan niin luettava teos kuin Lukukirja on.
Aloittamisen taidon aloituksissa korostuu länsimainen kirjallisuusperinne. Suomen, Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelta on vain muutamia aloituksia mukana. Joukossa on ikiklassikkoja korkeakirjallisuudesta, mutta on sekaan mahtunut myös ihan uusia kirjoja eri genreistä, kuten vaikkapa Matti Röngän dekkarista. Olen lukenut esitellyistä kirjoista ehkä kolmasosan. Jossain vaiheessa yritin peittää teoksen tiedot ja tunnistaa sen aloituksen perusteella, mutta taiton takia tämä oli hankalaa. Harvat aloituksetkaan ovat kovin mieleenpainuvia. Lukuvinkkejä kirjasta kyllä saa, ja se toimiikin varmasti paremmin jonkinlaisena käsikirjana tai hakuteoksena, kun miettii, millaista luettavaa itselleen seuraavaksi kaipaa. Kätevintä olisi tietysti omistaa tämä, jolloin kiinnostavat kirjat voisi merkitä lapuilla tms. Tyydyin kuitenkin vielä kirjaston kappaleeseen. Ehkäpä vielä hankin tämän Lukukirjan kaveriksi hyllyyn.
Kaisa Neimala – Jarmo Papinniemi: Aloittamisen taito
Avain 2010, 472 s.
Minua alkoi heti kiinnostamaan tuo Lukukirja! Millainen se tarkalleen ottaen on, mitä se sisältää?
VastaaPoista"Kirjassa on kymmenen lukua, joissa jokaisessa esitellään joukoittain kirjoja Suomesta ja maailmalta, niin proosaa kuin runojakin. Yhdistävänä tekijänä on Neimalan ja Papinniemen kulloinkin valitsema teema, kuten kirjojen käsittelemät aiheet tai vaikkapa niiden sisältämien yksityiskohtien paljous.Lukija kohtaa matkan varrella monia tuttuja teoksia, joista tekijät avaavat muutamalla vedolla uusia näkökulmia. Vanhat tuttavuudet yhdistyvät nokkelasti uusiin, usein lukematta jääneisiin teoksiin, jotka täytyy kiireimmän kaupalla lisätä teoksen edetessä yhä pitenevään lukulistaan. Toisaalta monia teoksia jää vielä kaipaamaankin, eihän yhteen kirjaan millään voi kaikkea mahduttaa. Lukukirjaan on poimittu monista teoksista osuvia lainauksia, jotka herättävät mielenkiinnon. Myös kirjailijoista kerrotaan pieniä kiinnostavia anekdootteja. Lisätietoa on sijoitettu runsaisiin alaviitteisiin, mikä hieman rikkoo lukukokemusta. Usein alaviitteen asian olisi voinut mutkattomasti liittää itse tekstiinkin. Jo kirjan nimeen liittyy alaviite, ainakin kansitekstissä.
VastaaPoistaVaikka teoksen idea saattaa kuulostaa vaikealta, sen teksti on niin taitavasti kirjoitettu, että se on ahmittava läpi. Tekijöiden lukeneisuutta voi vain mykistyneenä ihailla. Loppuun on liitetty kattava kirjailija- ja teosluettelo helpottamaan kirjojen etsintää jälkikäteen. Lukukirja kuuluu jokaisen lukuharrastajan perusteoksiin."
Näin olen kirjan aikoinaan esitellyt, suosittelen sitäkin. Aloittamisen taito ei ole ihan niin luettava, mutta kiva idea siinäkin.
Mie tykkään sekä Lukukirjasta että tästä Aloittamisen taidosta. En ollut tajunnut miettiä sitä ajoitusta, koska lueskelin kirjaa enemmän sieltä täältä tunnustellen ja makustellen.
VastaaPoistaSitten on vielä hauska Sata kirjaa- teos. :)
Minusta Aloittamisen taito oli oikein luettava ja ahmittava, mutta luinkin sen lomalla je vielä yksin mökillä. Voisin kuvitella, että niin paksu kirja olisi muissa olosuhteissa ollut hankalampi lukea, mutta "uppoudu kirjaan" -kirjaksi se oli mainio. Olen kyllä muutenkin koukussa kaikenlaisiin kirjakirjoihin. :)
VastaaPoista