Annie Proulx: Näin on hyvä

Annie Proulx kuuluu pohjoisamerikkalaisten naiskirjailijoiden ehdottomaan kermaan Carol Shieldsin, Alice Munron ja Joyce Carol Oatesin kanssa. Connecticutissa vuonna 1935 syntynyt Proulx julkaisi ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa Laivauutisia 53-vuotiaana ja voitti sillä sekä Pulitzerin että National Book Awardin. Pankki siis räjähti kerralla. Olen lukenut Laivauutisia-romaanin vuonna 2007 ja silloin olen kirjoittanut siitä seuraavat muistiinpanot:

Innostuin lukemaan Proulxin tuotantoa nähtyäni hänen haastattelunsa televisiossa. Haastattelussa puhuttiin pääasiassa novellista Brokeback Mountain ja siitä tehdystä elokuvasta, mutta kirjastosta löytyi hänen kaksi romaaniaan. Päätin aloittaa Laivauutisista, koska olen joskus ostanut siitä tehdyn elokuvan, mutta en ole sitä katsonut. Kirjaa lukiessani jossakin vaiheessa tajusin, että olen kuitenkin elokuvan joskus nähnyt. Muutama yksityiskohta oli jäänyt mieleen, kuten talo, joka oli kiinnitetty paikoilleen vaijereilla.

Kirjan päähenkilö on Quoyle, joka jää kirjan alkuvaiheessa leskeksi. Vaimo on ollut todellinen hutsu, joka juuri ennen kuolemaansa myi perheen pienet tyttäret pedofiilille ja karkasi sitten rahoineen toisen miehen kanssa. Samoihin aikoihin Q:n vanhemmat tekevät itsemurhan sairastuttuaan, mutta heitä hän ei juuri muistele kaivaten. Onneksi isän sisko Agnes tulee tapaamaan Q:ta ja he lähtevät lapsineen yhdessä suvun lähtöpisteeseen Newfoundlandiin, jossa heitä odottaa 40 vuotta autiona ollut syrjäinen talo.

Q pääsee kuitenkin paikallislehteen töihin, ja Agnes siirtää veneverhoiluyrityksensä toistaiseksi paikkakunnalle. Taloa remontoidaan, ja kesän he viettävät siellä. Q. tutustuu lehden muihin työntekijöihin ja myös leskeksi jääneeseen yksinhuoltajaäitiin. Hän opettelee ajamaan veneellä ja saa selville mielenkiintoisia asioita suvustaan ja sen menneisyydestä.

Vaikuttavinta kirjassa ovat maisemakuvaukset ja sääolojen ankaruus, joka paistaa läpi kaikesta.

Kirjan luettuani katsoin elokuvan uudelleen ja nautin siitäkin kovasti. Suosittelen lämpimästi kumpaakin.

Nyt lukemani uusin Proulx´n suomennos on novellikokoelma Näin on hyvä. Se on kolmas teos novellikokoelmien sarjassa, jonka aiempia osia ovat Lyhyt kantama ja Maan tomua. Lyhyt kantama -kokoelmassa on pitkä novelli nimeltä Brokeback Mountain, josta on tehty Heath Ledgerin tähdittämä elokuva. Elokuva odottelee minulla edelleen laatikossa, mutta aion sen kyllä vielä katsoa. Maan tomusta olen merkinnyt muistiin näin:

Novellikokoelma, jatkoa Lyhyt kantama -teokselle. Novellit kertovat kaikki Wyomingista ja sen asukkaista. Monissa tarinoissa piirtyy yli sadan vuoden kaari suvun tai perheen historiasta aivan nykypäiviin. Osavaltion omintakeisuus ei jää lukijalle epäselväksi. Luonto on ankara, maisema lumoava. Toimeentulon hankkiminen on vaikeaa, jos ei mahdotonta. Valtio ja suuryhtiöt raiskaavat ympäristöä hyödyntäessään luonnonvaroja, esim. metaanikaasuesiintymiä. Myös perinteiset elinkeinot, karjanhoito ja metsästys, tuhoavat vääjäämättä.

Silti monet haluavat jatkaa seudulla sinnittelyä, eikä Wyoming jätä rauhaan niitäkään, jotka päättävät lähteä. Tulokkailla ei ole helppoa, mutta heitäkin tuntuu löytyvän. Proulx totisesti näyttää Amerikan ankarammat kasvot.

Henkilöt ovat monesti hyvin eksentrisiä, ja heille tapahtuu katastrofi toisensa jälkeen. Osassa tarinoita on mukana myös fantasian aineksia, kuten aloitusnovellissa, jossa riistanvartija vahingossa löytää maastosta paikan, josta on suora yhteys Helvettiin. Sitä kautta on helppoa ja vaivatonta päästä eroon salametsästäjistä. Tieto leviää, ja pian paikalla on väkeä jonoksi asti. Sitten tielaitos käy päällystämässä ja kunnostamassa suositun levähdysalueen…

Näin on hyvä -kokoelmassa on kaksi piikikkään satiirista novellia, jotka sijoittuvat Helvettiin. Siellä Piru johtaa valtakuntaansa kuin nykyaikaista liikeyritystä. Ensimmäisessä Olen aina pitänyt tästä paikasta -novellissa Piru palaa konferenssista ja haluaa ryhtyä uudistamaan valtakuntaansa houkuttelevammaksi. Monet entisistä Helvetin ominaisuuksista ovat muuttuneet maan päällä arjeksi, kuten ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat vitsaukset, joten Helvetti kaipaa piristystä. Apulaisensa kanssa Piru kiertää alueitaan, jotka on järjestetty aivan kuten Dante on Divina Commediassa kuvannut. Toisessa Helvettiin sijoittuvassa novellissa Piru nappaa erään ornitologin katkeran sähköpostin ja yrittää toteuttaa tämän toiveen.

Marunalapsi-novelli edustaa maagista realismia. Syrjäisen hevosenvaihtoaseman hoitajapariskunta on lapseton. Surussaan vaimo alkaa nähdä eräässä pensaassa lapsen hahmon. Sitä hellitään ja ravitaan lihalla ja luilla. Sitten ympäristössä alkaa tapahtua outoja katoamisia. Pensas voi mainiosti.

Mukana on myös lyhyt novelli, jossa Proulx kuvaa kivikautista puhvelinmetsästystä. Tästä Jean Untinen-Auelin olisi kannattanut ottaa oppia. Hieno kuvaus! Loput novellit ovat paljolti samantyylisiä kuin edellisissäkin kokoelmissa. Proulx kuvaa tavallisia ihmisiä, jotka kamppailevat selviytyäkseen Wyomingin ankarissa oloissa. Tilanne ei ole paljoakaan muuttunut sadassa vuodessa. Osavaltio ei todellakaan ole mikään amerikkalainen paratiisi.

Kokoelmaa nauttien lukiessani ajattelin monesti, miten paljon karu ja jylhä Wyoming muistuttaa Suomea, erityisesti idän ja pohjoisen harvaan asuttuja, ankaria seutuja. Ihmisissäkin on paljon samaa: vaikeneminen, sulkeutuneisuus, ahkera työnteko. Pohjois-Amerikassa vain lumimyrskyt ovat hurjempia ja preeria avarampi. Yhdessä novellissa vilahtaakin erään henkilön suomalainen sukutausta, joten aivan perusteeton assosiaatio ei ole.

Proulx kuvaa sekä miehiä että naisia novelleissaan, ja tärkeitä ovat tietysti ihmissuhteet. Viimeisessä, Maha pystyssä ojassa -novellissa päähenkilö Dakotah värväytyy yksinhuoltajaksi päädyttyään armeijaan ja joutuu Irakin sotaan. Kotiin palatessaan hän tekee kuin ohimennen huomioita kodistaan, Wyomingista, jota hän on kaikesta huolimatta ikävöinyt:

Dakotah tajusi äkkiä, että jokaiselta hänen ohittamaltaan tilalta oli kuollut poika, kuollut varhain tai kuollut vanhempana, hymyileviä, itsevarmoja riskinottajia, terveitä poikia, jotka oli tempaissut elämän virrasta viina tai vauhti, rodeo-onnettomuudet, huonot hevoset, syvät kasteluojat, korkeat telineet, traktorien kaatumiset ja auki jääneet autonovet.

Ei naistenkaan osa ole helppo. Armeijaan värväytyessään Dakotah ajattelee:

Karjatiloilla naiset pitivät kaiken kasassa – he laittoivat ruokaa isoille ihmisjoukoille, siivosivat, kasvattivat lapset ja kuskasivat heitä rodeoharjoituksissa ja 4 H:n tilaisuuksissa, hoitivat kirjanpidon ja maksoivat laskut, vastasivat ensiavusta, kävivät postissa ja hakivat rehua tukusta, veivät koirat ja kissat rokotettaviksi ja usein vielä ratsastivat yhdessä miesten kanssa polttomerkitsemis- ja kuljetuskeikoilla, mutta samaan aikaan heitä kohdeltiin suunnilleen yhtä kunnioittavasti kuin pihvilihaa, jonka tuotantoa he olivat edistämässä.

Pidän itse enemmän romaaneista kuin novelleista, mutta Proulx’n tekstistä pidän, kirjoittaapa hän mitä hyvänsä. Myös Juhani Lindholmin suomennos on sujuvaa ja huolellista. Vain kerran pari töksähti, kun vehnää istutettiin.

Lukulistallani kipusi ylemmäs myös Proulx’n toinen suomennettu romaani Vaarallinen harmonikka. Huomasin nimittäin, että romaanista tehty näytelmä on syksyllä Turun kaupunginteatterin ohjelmistossa, eikä sellaista tilaisuutta voi päästää livahtamaan sormiensa välistä. Kirja pitäisi kuitenkin lukea ensin. Ehkä.

Annie Proulx: Näin on hyvä

Suom. Juhani Lindholm. Otava 2011 (2008). 282 s.