Innolla siis odotin vaikuttavaa lukukokemusta myös Watersin uusimmasta Vieras kartanossa -romaanista. Teos on likimain 600-sivuinen järkäle, jonka Tuija Kuuselan tekemiä kansia voi vain ihastella. Myös käännös on laatutyötä, onhan asialla kokenut ammattilainen Helene Bützow. Kaiken pitäisi siis olla kohdallaan, mutta jotakin jää puuttumaan. Kuten Piisamirotta Nuharupi-blogissa kirjoittaa, ongelmana on tällä kertaa mahdoton laajuus, kerronnan perinpohjaisuus, joka saa tarinan keskivaiheilla junnaamaan paikallaan ja lukijan armotta hieman pitkästymään. Jos kuitenkin sitkeästi jatkaa eteenpäin, saa palkintonsa.
Teemana on brittiläisen yhteiskunnan muutos toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Vaikka luokkayhteiskunta tuntuu tänä päivänä olevan Britanniassa edelleen voimissaan, sen perustukset kuitenkin seitsemänkymmentä vuotta sitten vapisivat ankarasti. Tätä murrosta Waters kuvaa romaanissaan taitavasti. Nelikymppinen työläistaustainen maalaislääkäri tohtori Faraday on palannut kotiseudulleen harjoittamaan ammattiaan. Ajat ovat huonot. Sodan jäljiltä kaikesta on pulaa, ja tarvikkeet ovat säännösteltyjä polttoaineista alkaen. Perinteiset ammatit maaseudulla ovat katoamassa, ja Faradaykin pelkää oman niukan toimeentulonsa menettämissä pian tulevan terveydenhoitouudistuksen myötä.
Eräänä loppukesän päivänä Faraday joutuu tuuraamaan esimiestään, ja hänet kutsutaan eristyneeseen Hundreds Halliin, maalaiskartanoon, sairaskäynnille. Kartano herättää hänessä muistoja. Hänen äitinsä oli aikoinaan työskennellyt lastenhoitajana kartanossa ja vienyt kerran poikansa käymään kartanon keittiössä. Tuon käynnin jälkeen Faraday ei ollut käynyt paikalla kymmeniin vuosiin, ja muistojen upean kartanon kammottava rappiotila järkyttää häntä. Kartanoa isännöi sodassa invalidisoitunut Roderick, talon poika. Hänen lisäkseen kartanossa asuvat hänen äitinsä Lady Ayres sekä vanhapiikasisko Caroline. Palveluskuntaan kuuluu vain nuori sisäkkö Betty.
Nopean ensikäynnin jälkeen Faraday törmää kartanon väkeen yhä useammin. Pian hän on jo säännöllinen vieras eristyneessä perheessä. Hän saa huomata, että kartanon asiat ovat todella huonosti muutenkin kuin rahapulan takia. Perhettä vainoaa huono onni, tai kirous, niin kuin Betty asian määrittelee. Nopeasti tilanne alkaa kärjistyä, kun talossa pidetään kutsut pitkästä aikaa. Seurauksena on katastrofi.
Talo on keskeinen kirjan henkilö, joka pitää otteessaan Ayresin perhettä, tohtori Faradayta ja lopulta myös lukijaa. Faradayn oma kohtalo tuntuu liittyvän yhä kiinteämmin taloon ja sen nopeasti kiihtyvään rapistumiseen. Waters kuvaa taitavasti synkkää tunnelmaa, joka talossa vallitsee, ja mieleen tulee eräänlainen goottilainen kauhuromantiikka. Talon rappio tietysti vertautuu maalaisaatelin rappioon. Uusi aika kirjaimellisesti nakertaa tiensä kartanon vaikutuspiiriin.
Onneksi Waters ei selitä puhki asioita, vaikka kuvaileekin paikoin tuskastuttavan pikkutarkasti tapahtumia. Hän pystyy tiivistämään kauhutunnelman paikoin pakahduttavaksi, mutta romaani olisi silti kestänyt ainakin sadan sivun tiivistämisen mainiosti. Ihan Yövartion tasolle tämä ei siis mielestäni yllä, vaikka kelpo viihderomaani onkin.
Sarah Waters: Vieras kartanossa (The Little Stranger)
Suom. Helene Bützow. Tammi 2011. 594 s.
Vähän samantapaista kommenttia on muuallakin tullut - että tämä uusin ei olisi ihan Watersin parhaiden veroinen. Minäkin pidin Yövartiosta todella paljon, myös Silmänkääntäjä oli mukavaa luettavaa. Ilmeisesti ei kuitenkaan tarvitse kiirehtiä tarttumaan tähän.
VastaaPoistaMinä olen lukenut Watersilta vain Silmänkääntäjän, josta pidin kovasti. Olen haaveillut (yhdeksi) kesäkirjakseni joko tätä tai Yövartiota. Yövartio saattaisi olla siis onnistuneempi valinta, mutta myös Vieras kartanossa kiehtoo.
VastaaPoistaAion ehdottimasti lukea tämän, mutta nyt osaan varautua ajoittaiseen pitkästymiseen :). Tiiliskivien pitäisi kyllä pitää otteessaan ja antaa paljon, koska niiden lukeminen vie paljon aikaa.
VastaaPoistaLainasin tämän kirjastosta viikko sitten superkauniin kannen vuoksi. Toivottavasti en pety kirjaan ja jaksan lukea sen loppuun;)
VastaaPoistaYövartiosta pidin minäkin todella paljon, Silmänkääntäjää luin jonnekin puoleen väliin, mutta sitten se jäi kesken toisen kirjan takia ja on yhä kesken. Ei se huono ole, mutta en vain ole saanut jatketuksi lukemista. Tämä kyllä kiinnostaa kovasti, mutta taidan minäkin odotella ennen kuin tartun tähän.
VastaaPoistaMinuakin tämä kiehtoo ja varsinkin tuo goottilainen kauhuromantiikka. Olen Watersilta Silmänkääntäjän lukenut ja Affinityn (jota ei vielä ole suomennettu) katsoin tv-elokuvana nimellä Selvänäkijä. Yövartiokin alkoi kiinnostaa, kun luin esittelyäsi.
VastaaPoistaMinä luin tämän loppuun viime viikon lopulla ja bloggaan tästä varmaankin huomenna. Silloin sitten lisää, mutta halusin vain käydä kiittämässä arviosta!
VastaaPoistaKaroliina tuossa jo aiemmin suositteli minulle Watersia ja pitihän tässä käydä kurkkaamassa että kukas ja mitäs kun olit sopivasti kirjoittanut. Kiinnostavalta vaikuttaa järkälemäisyydestään(?) huolimatta. Luin arviosi vähän hypähdellen mutta silti, kiinnostavalta vaikuttaa.
VastaaPoistaSaa sitten nähdä että valitsenko tämän Watersin vai jonkun muun ensimmäisekseni mutta mukava kuulla että häntä näin monesta suunnasta kehutaan!
Minullakin on tämä kirja kesken juuri nyt. Ristiriitaisin tuntein etenen kirjan kanssa. Toisaalta todella hyvä ja juuri minun tyylinen kirja, mutta ehkä hieman liian junnaava. Mutta toisaalta en ole vielä edes puolivälissä, joten mitä tahansa voi vielä tapahtua:)
VastaaPoista