Marjatta Kurenniemi: Kesälintu

Keväällä Maria Sinisen linnan kirjastosta laittoi haasteen Lukuvinkki blogiystävältä. Ideana on lukea kirja, josta saa vinkin jonkun toisen blogikirjoituksesta, kirjoittaa siitä ja linkittää juttuunsa kaverin innoittava kirjoitus. Itse innostuin lukemaan Marjatta Kurenniemen vuonna 1959 ilmestyneen nuortenromaanin Kesälintu juuri Marian kivan blogikirjoituksen luettuani. Kiitos vinkistä!

Maria varoitteli, että kirjan hankinnassa saattaisi olla pulmia, kuten hänellä oli ollut, mutta se löytyi helposti pääkirjaston varastosta. Kansipaperi ei taida olla alkuperäinen, vaan vaikuttaa valokopiolta, mutta muuten ulkoasu on ihanan nostalginen. Kirjaston kirjasta on kansipaperia sen verran leikelty ennen muovittamista, että kuvittajan tietoja ei valitettavasti löydy. 

Kirja on mainio tyyppiesimerkki viattomasta ja opettavaisestakin tyttökirjagenrestä. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Helsinkiin ja 80 km:n matkan päässä sijaitsevaan Harjulan maalaispitäjään. Sivistynyt mutta niukasti toimeentuleva virkamiesperhe koostuu tohtori-isästä, joka on osa-aikainen opettaja ja avustaa lehtiä artikkeleilla ja arvosteluilla, kirjastovirkailija-äidistä ja neljästä lapsesta. Esikoinen Kirsti on jo lukiolainen, Kaisa ja Lassi ovat oppikoulun alemmilla luokilla ja kuopus Outi vasta viisivuotias.

Kevätlukukausi ei ole lapsilta sujunut kovin hyvin. Lassi on nipinnapin päässyt oppikouluun, vaikka ei osaa edes kertotaulua, ja Kaisaa eivät kouluaineet tai ylipäätään mikään kiinnosta. Kirstiä taas kiinnostavat ystävät ja pojat opiskelua enemmän. Erityisesti hän unelmoi tapaavansa hänet, naapurikoulun komean Kalervon. Kouluongelmat ovat kuitenkin sivuseikka, kun perhe saa yllättäen häädön asunnostaan. Sodan jälkeinen asuntopula ei ole kaupungista hellittänyt, eikä sopivaa ja riittävän halpaa asuntoa löydy sitten millään. Isä päättää turvautua viimeiseen oljenkorteen eli maaseudulla sijaitsevaan Kesälintu-nimiseen vanhaan ja rapistuneeseen järvenrantahuvilaan. Kirsti on erityisen masentunut ja järkyttynyt muutosta pois ystäviensä luota.

Kuten Mariakin blogissaan kirjoittaa, asetelma kaupunki vastaan maaseutu on oikeastaan räikeä. Kaupungissa asiat ovat monella tavalla ainakin huonommin kuin maalla, jolleivät suorastaan turmiollisia. Maalla kaikki perheen ongelmat ratkeavat yksi toisensa jälkeen. Huvilaan näet kuuluu luontaisetuna piharakennuksessa asustava talonmiespariskunta, Nyymanni Mari-vaimoineen, joka alkaa oitis huolehtia perheen käytännön asioista.

Varsinaista juonta kirjassa on melko vähän. Kurenniemi kuvaa episodeja perheen eri jäsenten näkökulmista. Milloin joudutaan karille ukkossateella, milloin pikku-Outi eksyy. Alkuvastoinkäymisten jälkeen yksi toisensa jälkeen alkaa viihtyä maalla ja mielikuvituksellisessa talossa, johon asetutaan pitemmäksi aikaa kuin alussa oli tarkoitus.

Kirja on viehättävän viaton kaikin tavoin. Tämän tarinan helmaan on lohdullista pujahtaa. Silti aina tällaisten kirjojen jälkeen oikein sapettaa, miksi ei oikeassa elämässä koskaan ole tuollaista. Ainakin minä olen joko elänyt ihan väärällä maaseudulla tai väärällä aikakaudella. Minun lukioaikoinani ei ollut tuollaisesta läpikotaisin reilusta toverihengestä puhettakaan. Kukaan ei tullut luokseni ja ehdottanut, että voitaisiin kaverivoimin tapetoida kurjannäköinen huoneesi. Tai että kotibileissä olisi tanssittu läkähdyksiin asti äidin pianonsoiton tahdissa ja juotu päälle palvelijattaren laittamaa raparperimehua…Ihastusta ei näissä kirjoissa pidetä edes kädestä, vaan vain naljaillaan humoristisesti.

Kesäkirjana Kesälintu on mitä mainioin!

Marjatta Kurenniemi: Kesälintu

WSOY 1959. 197 s.

Kurkkaa myös Katjan kirjoitus Kesälinnusta.