Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa

Tässä romaanissa on kirjaimellisesti räjähtävä alku. Päähenkilö Aulis on pitkän tauon jälkeen taas työtehtävissä. Tilanne on poikkeuksellisen täynnä tunnelatausta, sillä Auliksen on tarkoitus vihkiä vanhan ystävänsä poika ja tämän kaunis, nuori morsian pyhään avioliittoon. Kaikki on hiottu viimeisen päälle, myös Auliksen puhe. Juuri kun morsiuspari on astelemassa kohti alttaria, kirkkoa vavisuttaa räjähdys.

Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ole terrori-isku, kuten Aulis lamaantuneena alttarilla seistessään ensiksi ajattelee, vaan urkujen akku. Räjähdys sysää kuitenkin liikkeelle monenlaista odottamatonta. Ainakin morsian pitää sitä jälkikäteen kohtalon merkkinä, joka olisi pitänyt ottaa vakavasti.

Ristiaallokkoa on Kirsti Ellilän Kirkkotrilogian kolmas osa. Aiemmat osat Pappia kyydissä ja Pelastusrenkaita on kerrottu Auliksen vaimon Matleenan näkökulmasta. Aulis kuuluu ns. vanhakirkolliseen Timoteus-säätiöön, joka ei hyväksy naispappeutta, koska se kielletään säätiön oppien mukaan Raamatussa. Muissakin asioissa, kuten avioliittokäsityksessä ja homoihin suhtautumisessa säätiön linja on melko fundamentalistinen. Avioliitto on pyhä ja purkamaton, ja avioliitossa mies on se, joka päättää. Vaimon tulee kunnioittaa miestään ja tukea tätä. Käytännössä tämä tarkoittaa tottelemista ja palvelemistakin. Naisten tulee hoitaa kotia ja lapsia, jotta mies voi keskittyä olennaiseen eli uskonasioihin.

Aiemmissa kirjoissa kerrotaan, kuinka Matleena vähitellen kypsytteli ajatusta papinvirkaan hakemisesta. Päätös ajoi Auliksen ja Matleenan avioliiton karille. Matleena rakastui myöhemmin itseään reippaasti nuorempaan Pyryyn. Pariskunnan lapset jäivät asumaan Auliksen kanssa perheen Turusta hankkimaan omakotitaloon, ja Matleena muutti saman kadun varteen, jotta voisi edelleen osallistua lasten arkeen. Irrottautuminen oli hankalaa, eikä Aulis suostunut uskomaan, että ero olisi lopullinen. Hänen uskonnollinen vakaumuksensa ei hyväksy avioeroa, eikä sitä hyvällä katsottu uskonveljienkään suunnalta. Lisäharmia Auliksella on vielä terveydestään. Kurkku on alituiseen kipeä ja ääni pettää. Seurauksena kaikesta tästä on ollut työpaikan menetys, työttömyys- ja sairaslomakierre.

Näkökulman vaihdos vaikuttaa trilogiaan piristävästi. Matleenan silmin nähtynä Aulis oli vastenmielisen omahyväinen ja itsekeskeinen, välillä ääliömäisesti käyttäytyvä aviomies ja isä. Aina hänen työnsä ja tarpeensa olivat etusijalla. Aulikseen tulee tässä kolmannessa kirjassa aimo annos inhimillisyyttä, eikä hänestä itse asiassa oikein voi olla pitämättä. Mies on selvästi ainakin kehityskelpoinen! Eikä hän mikään ihan mahdoton tapaus tietysti ollut ennenkään: raitis, kunnollinen, ei väkivaltainen tai uskoton. Ajatusmaailmaltaan vain minun makuuni, ja Matleenankin, liian ahdas ja vanhoillinen.

Aulis alkaa vähitellen sopeutua osaansa osittaisena yksinhuoltajana, Matleena kun ei enää jatkuvasti käy perhettä huoltamassa. Liikuttavasti Aulis tekee arkisia huomioita:

”Hän ei ollut koskaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi tätä vaatteiden loputonta kiertokulkua. Ne pysyivät puhtaina vain pienen hetken. Päivästä toiseen piti kohdata tämä sama keskeneräisyyden murskaava todellisuus. Yhden puhtaan vaatteen saaminen vaati monenlaisia ponnistuksia. Piti olla pesupulveria ja koneen piti olla toimintakunnossa. Pyykit piti lajitella ja sulloa koneeseen, ne piti ottaa sieltä pois, levittää kuivumaan, silittää ja viikata, pistää kaappiin, mielellään jonnekin mistä ne löytäisi, sekään ei ollut ihan helppoa, ja tämä askartelu oli jatkuvaa, loputonta.”

Aulis kaipaa kyllä Matleenaa tai ylipäätään vaimoa, kumppania muuhunkin kuin kotitöiden tekoon. Naisen lämpö, niin fyysinen kuin henkinenkin seura, olisi kovin tervetullutta elämään. Yllätyksekseen Aulis huomaa, että tarjokkaita olisi enemmänkin. Valitettavasti hänenkaltaisensa miehen ei ole kuitenkaan ihan helppoa löytää sopivaa kumppania, sellaista, joka hyväksyisi hänen periaatteensa ja joka hyväksyttäisiin Auliksen säätiössä.

Perhe- ja naisasioiden lisäksi Auliksen mieltä alkaa kaivella totuus hänen isänsä nuhteettomana pidetystä elämästä. Auliksen pitäisi ryhtyä kirjoittamaan säätiön tilaamaa elämäkertaa isästään, joka on ollut säätiön arvostettuja perustajajäseniä, karismaattinen puhuja ja hengellinen johtaja. Yllätyksekseen Aulis huomaa, että äiti ei halua miehensä asioita kaiveltavan. Yksityiselämä ei kuulu kenellekään. Kielloista huolimatta Aulis alkaa lukea isänsä päiväkirjoja ja kirjeitä. Isä ei ehkä sittenkään elänyt niin esimerkillisesti kuin annettiin ymmärtää. Kuka oikein on Helmi-tädin kirjeessä mainittu Kerttu? Sen Aulis päättää ottaa selville.

Löydöt oman isän elämästä sekä Ada-tyttären seurustelukumppani pakottavat Auliksen periaatteellisten kysymysten ääreen. Miksi maailmassa on sellaisia ihmisiä, joita Raamatun mukaan Jumala ei hyväksy? Miksi Jumalalle kelpaa vain täydellinen, vaikka opetetaan, että kaikki ihmiselämä on yhtä arvokasta? Jos säätiöläiset hyväksyvät avioeron, miksi ei hyväksytä naispappeuttakin? Miksi naiset eivät saa olla pappeja, vaikka terve järki sanoo, että he ovat usein miehiä parempia siinäkin työssä? Pitääkö Auliksen luopua papintyöstä vai periaatteistaan?

Kaikki nämä kysymykset Ellilä on saanut mukaan luistavasti kerrottuun, lempeän humoristiseen ja lämpimään romaaniinsa. Ihailtavaa minusta. Hän ei myöskään pyri ratkaisemaan kaikkia Auliksen tai hänen perheensä asioita, vaan kirja päättyy mutta elämä jatkuu. Seuraisin mielelläni vielä tämän porukan edesottamuksia, Apatia-koiran vaiheita, Adan kasvua, Matleenan ja Pyryn suhteen kehittymistä, Auliksen elämää, mutta trilogia on nyt koossa, joten lienee aika sanoa haikeat hyvästit. Jos kirkkotrilogia on vielä lukematta, nyt kannattaa siihen tarttua, kun voi lukea koko tarinan vaikka putkeen.

Kiitos kirjasta, Kirsti!

Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa

Karisto 2011. 206 s.

Muiden blogikirjoituksia:

Sinisen linnan kirjasto

Booking it some more