Reijo Mäki: Mustasiipi

Vuonna 1994 luin ensimmäisen Vares-dekkarini, joka oli Jäätynyt enkeli. Olimme tuolloin jo asettuneet aloillemme, lapsi oli tulossa ja minulla koulutus takana ja vakituinen työpaikka. Lukuharrastukseni oli jonkinlaisessa kriisissä. Opiskeluaikainen pakkolukeminen ja klassikkolistojen läpikäynti oli onnellisesti jotakuinkin takana. Mutta mitä lukisi, kun voi lukea ihan mitä vain? Ahkerasti asioin kirjastossa. Meillä pikkukunnassa oli noihin aikoihin ensimmäinen oikea ammattikirjastonhoitaja, koulutettu ihminen, joka hankki kirjastoon kirjallisuutta ihan mukavasti, kun ottaa huomioon niukat resurssit. Silti en oikein tiennyt, mihin päin kääntyisin.

Jossakin vaiheessa siis kuitenkin ainakin Reijo Mäen kirjat osuivat käteeni. Brittiläisiä arvoitusdekkareita olin lukenut läjäpäin, joten arvatenkin viehätyin ajatuksesta, että kirjassa olisi päähenkilönä suomalainen yksityisetsivä, joka työskentelisi Turussa, kaupungissa, jossa hiljan olin itsekin asunut. Mäki ei tuohon aikaan vielä ollut mikään tähtikirjailija, vaan ainakin täällä maaseudulla täysin tuntematon suuruus.

Sittemmin olen lukenut kaikki Vares-kirjat, joista tänä kesänä ilmestynyt Mustasiipi on jo nro 22. Samaten olen ahminut hänen muut romaaninsa ja novellikokoelman Aito turkki, jossa muuten on muistaakseni ainakin yksi oikein hyvä teksti, nimeltään Vierailu vedenjakajalla. Ehtookellot-niminen novellikokoelma on jäänyt toistaiseksi lukematta.

Vares-sarja on siis jo todella kunnioitettavan laaja. Eipä ihme, että laatukin on melko kirjavaa. Parhaana pidän vieläkin vuonna 1992 ilmestynyttä Vares ja kaidan tien kulkijat, jonka on kustantanut Book Studio. Muutenkin Mäki kokeili uransa alkuvaiheessa eri kustantajia, kunnes 1990-luvun puolivälissä ankkuroitui Otavalle. Vares-kirjat olen hankkinut omaan hyllyyni tätä viimeistä lukuun ottamatta. Alkupään kirjat ovat pokkareita, mutta puolivälin jälkeen hankinnat ovat olleet kovakantisia. Kirja luetaan aika perusteellisesti, sillä ainakin mies lukee sekä lähipiiristäkin muutama muu. Sitten vien kirjan töihin lainattavaksi, jos ei joku muu työkavereista ehdi ensin. Muutama kesä takaperin ideoimme miehen kanssa Jussi Vares -kapakkakierroksen Turussa. Siitä emme oikeaoppisesti ihan kaikkea muista. J Kymmenisen vuotta sitten tiesi loman lähenevän loppuaan, kun kirjakauppaan ilmestyi uusi Mäen kirja. Se piti vielä nopeasti ahmaista ennen töiden alkua. Harmillisesti sama aikataulu oli Leena Lehtolaisen uutuudella. Nykyään Mäen uutuus tulee painosta jo juhannukseksi, ja äänikirja nopeasti perässä.

Juha Veijosen Vares-elokuvat kävimme teatterissa katsomassa, mutta Antti Reinin tähdittämistä ostimme ensimmäisen levytallenteena. Muut ovat vielä näkemättä. Enemmän kuitenkin olen pitänyt kirjoista, niin paperiversioista kuin äänikirjoistakin. Veijonen myös lukee joitakin kirjoja. Tämän Mustasiiven lainasin äänikirjana kirjastosta, enkä muistanut katsoa lukijan nimeä. Kustantajan sivuiltakaan ei tietoa löydy. (Auttakaa, jos voitte!)

Reijo Mäkeä ei pidetä kirjailijana, josta naisten kuuluisi pitää. Kirjat on suunnattu miehille, ja ne sisältävät perinteistä testosteronikamaa: juopottelua, seksiä, vaarallisia tilanteita, huonoa huumoria. Jotkut luokittelevat hänen teoksensa jopa misogyynisiksi, koska Mäki muka kuvaa naisia aliarvostavasti. Minusta Mäellä on aina aika paljon pilkettä silmäkulmassa. Ei hänen tuotantoaan kannata niin vakavasti ottaa. Sitä paitsi minua on jo kauan viehättänyt se, että upeat naiset, jotka eivät voi pitää näppejään irti Jussi Vareksesta, ovat aina kypsiä kaunottaria, 30–40-vuotiaita aikuisia naisia. Se kuinka ihana Vares tai hänen kaltaisensa retkumainen kaveri sitten oikeassa elämässä on, onkin jo toinen juttu. Eivät Vareksen naisjutut koskaan kestä yhtä kirjaa kauempaa. Eikä mieskuvakaan näissä kirjoissa niin kovin kaksinen ole. Vares viettää vapaa-aikansa lähinnä Turun baareissa, syö roskaruokaa (näissä kirjoissa ei juuri kokata), seurustelee epämääräisten kavereitten kanssa, selvittelee työkseen rikoksia, jotka eivät yleensä selviä Vareksen nerokkuuden vaan puhtaan sattuman avulla. Joskus Vares ei itsekään lopussa tiedä selvittäneensä rikoksen.

Varekset, kuten Mäen kaikki kirjat, ovat täysin itsenäisiä teoksia. Ei siis haittaa, vaikka aloittaisi sarjaan tutustumisen tästä uusimmasta. Mustasiipi on tasoltaan keskitasoinen Vares-kirja. Alkuun päästään Paraisten saaristosta Mörkön saarelta, jossa Vares asustaa erakkona alkeellisessa kalastajamökissä. Eletään elokuuta. Heinäkuussa joku tai jotkut ovat käyneet Vareksen kimppuun, lyöneet häntä lähes kuolettavasti päähän ja kuristaneet pahasti jollakin vaijerintapaisella. Jussi ei muista tapahtuneesta mitään, eikä poliisilla ole edes epäiltyjä. Mökillä Jussi yrittää toipua ja muistaa ja pysyä piilossa hyökkääjiltä. Seurana on vain Tauno, leskeksi jäänyt joutsen. Sitten naapurimökkiin ilmaantuu kaunis nainen…

Kun Turusta löytyy päätön naisen ruumis, jonka läheltä poliisi poimii talteen Jussin päivyrin, Jussi noudetaan hätäisesti takaisin kaupunkiin. Pian hän saa huomata, että hänen tuloaan on odotettu. Kun kuvio ei ala aueta, Jussi alkaa etsiä kadottamaansa mökkinaapuria.

Juoni junnaa melkoisesti paikallaan, eikä poliisi ole ainoa, jota Jussin muistamattomuus alkaa väsyttää. Kuvio tuntuu jotenkin väkinäiseltä. Lisäksi Mäki ei malta jättää pois kaikkia keksimiään ja kuulemiaan irtovitsejä ja sananvääntelyitä, jotka hän yleensä tunkee vastenmielisen novellikirjailija Luusalmen suuhun. Tällä kertaa saadaan jopa näyte pieruhuumorista. Myös kasvissyöjien ja muiden ”viherpiipertäjien” irvailu on jo vakiokamaa, jota ilman kirja saattaisi jopa parantua. Luontevan dialogin kirjoittaminen on taitolaji. Mäkikin pystyy siihen halutessaan, mutta turhan usein hän haluaa kikkailla. Loppuratkaisu on kyllä kekseliäs ja näyttävä, mutta jälleen tulosta syntyy vain sattuman kaupalla.

Parasta antia on jälleen autenttinen Turun kuvaus. Mäki on demokraattisesti kuvannut lähes joka teoksessa jotakin uutta Turun osaa Vareksen vakipaikkojen lisäksi. Tällä kertaa liikutaan Orikedolla ja Maariassa.

Suosittelen Varesten lisäksi tutustumaan Mäen scifi-kirjaan Tatuoitu taivas. Jos olisi aikaa, sen lukisin uudelleen. Tai ehkä sekin pian saadaan äänikirjana?

Piti vielä käydä lisäämässä, että Mustasiipi on Mitä Suomi lukee? -listalla heinäkuun ykkösenä kotimaisen kaunokirjallisuuden puolella.

Reijo Mäki: Mustasiipi
Otava 2011. 10 cd:tä.