Johanna Hulkko: Jostakin kotoisin

Johanna Hulkon uutuusromaani Jostakin kotoisin kiinnitti huomioni selatessani Tammen syksyluetteloa. Kansi on herkullisen pastellinen, ehkä liiankin imelä. Jotenkin virheellisesti kannenkin perusteella ajattelin, että tämä olisi kevyttä hömppää. Ihan niin ei ollut, vaikka kirja onkin soljuvan helppolukuinen. Romantiikkaakin ripaus kyllä on mukana.

Tämä on Hulkon toinen romaani. Esikoisromaani Säkeitä Pietarista on ilmestynyt vuonna 2009, mutta sitä en ole lukenut. Kansiliepeessä kerrotaan, että Hulkko on syntynyt samana vuonna kuin siskoni. Hulkko asuu perheineen Nokialla, on ammatiltaan toimittaja ja kirjoittamisen opettaja ja harrastaa geokätköilyä.

Geokätköistä, reiteistä, kartoista, etsimisestä ja löytämisestä on kyse Hulkon romaanissakin. Päähenkilö on noin 25-vuotias Jonttu, joka on jättänyt lukion kesken ja häipynyt maailmalle heti täysi-ikäiseksi tultuaan. Suomessa hän ei ole sen koommin käynyt, eikä ole menossakaan. Nyt hän on kuitenkin tekemässä jotakin, mikä ei ole kuulunut hänen tapoihinsa: hän on palaamassa johonkin. Australian itärannikon pikkukaupungissa on Miro, poika, joka on jäänyt Jontun ihon alle ja mieleen kaihertamaan.

Romaanissa vuorottelevat nykyhetki Australiassa ja kymmenvuotiaan Jontun elämä. Kesä ja sitä seurannut talvi lapsuudessa ovat muodostuneet tärkeäksi käännekohdaksi Jontun elämässä. Isä oli Jontulle tärkeä. Isä ei välttämättä ollut kasvanut henkisesti ihan aikuiseksi. Hänellä oli tapana heittäytyä intohimoisesti erilaisten kummallisten harrastusten kimppuun. Yksi tärkeimmistä oli geokätköily, jota Jonttu harrasti yhdessä isänsä kanssa. Isä saattoi hakea poikansa jopa kesken koulupäivän, jos nettiin oli ilmestynyt tieto jostakin kiinnostavasta uudesta kohteesta. Kesken lomamatkankin miesväki karkaa äidiltä kätkölle.

Lapsuuden kesän tärkeä tapahtuma on perheen lomamatka Viroon, jossa äidin ystävättärellä on pieni majoitusyritys. Perillä on samanikäinen poika Kalle, josta tulee Jontun paras ystävä. Kallen äiti ja siskot ovat kuitenkin hämäräperäisesti häipyneet Suomeen, ja Jontun vanhemmat eivät lakkaa lomallakaan riitelemästä. Loma katkeaa yllättäen, kun isän pitää palata töihin. Samana syksynä elämä saa yllättävän käänteen, kun isän päänsärkyjen syy selviää. Koko perheeltä putoaa pohja.

Lapsi-Jontusta kertovat osuudet ovat kiehtovia. Hulkko osaa kertoa lapsen näkökulmasta hyvin. On helppoa livahtaa Jontun nahkoihin ja seurata sivusta aikuisten touhuja, joista ei ihan kaikkea ymmärrä, mutta paljon kuitenkin. Lapsi näkee ja kuulee paljon enemmän kuin aikuiset tajuavatkaan, se käy ilmi jälleen kerran. Etsiminen on ollut Jontulle tärkeämpää kuin löytäminen. Paras reissu isän kanssakin oli se, jossa etsittiin nyrkinkokoista meteoriittia järven jäältä, vailla onnistumisen mahdollisuuksia. Kätkön löytyminen oli aina pieni pettymys. Oululaisille kirjan Oulu-kuvaukset tuonevat oman lisäarvonsa. Minulle, joka en kaupunkia tunne lainkaan, ne jäivät normaaliksi kirjan tapahtumaympäristön kuvaukseksi.

Nykyhetki on etäännytetty melkoisesti, Australiaan asti. Jonttu pitää netissä Tuulenpesä-blogia, josta lukijat voivat lukea matkakuvauksia ja seurata reaaliajassa Jontun liikkeitä. Puhelimeen on ohjelmoitu paikannin, joka piirtää karttaa nettiin. Vimma reittien piirtämisestä on peräisin jo lapsuudesta, jolloin Jonttu suunnitteli kätköilyreittejä isänsä kanssa ja reitit merkkautuivat gps-laitteeseen. Jonttu pohdiskelee itsekin sitä, miksi hänen pitää jakaa reittinsä kaikille netissä. Ovatko matkat todellisia vasta, kun ne näkee joku muukin? Jonttu huomaa myös muuttuneensa. Hän haluaa asettua aloilleen, muuttaa Mron kanssa yhteen, hankkia kodin. Tuntuu hämmentävältä. Äiti ikävöi poikaansa Suomessa, mutta Jonttua arveluttaa palata. Mitä äiti sanoisi Mirosta? Entä isä? Olisiko se Jonttu, joka hänestä on kasvanut, kelvannut isälle? Lisäksi Suomeen liittyy vielä Ella, Jontun paras ystävä kouluajoilta. Ella katosi samana iltana kun täytti kahdeksantoista. Mitä Ellalle oikein tapahtui?

Hulkko jättää tarinaan kivasti aukkoja, jotka lukijan on täytettävä. Ihan kaikki arvoitukset eivät kirjan aikana ratkea, vaikka loppu onkin jollakin tavalla onnellinen, ehkä jopa liian sadunomainen.

Mikään huikea lukukokemus tai syksyn kirjahuippu tämä ei mielestäni ollut, mutta ei missään tapauksessa huonokaan. Hulkon kieli on selkeää, ja kirjan rakenne on toimiva, ei liian kikkaileva. Kuten alussa jo sanoin, tämän lukeminen sujui luistavasti, vaivattomasti, ja jo se on nautittavaa.

Mietityttämään jäi ja oikeastaan jo lukiessa häiritsi romaanin ajoitus. Jonttu on siis noin 25-vuotias aikuisosuuksissa, ja jotenkin ymmärsin, että ne osuudet sijoittuvat nykyaikaan. Kuitenkin Jonttu kymmenvuotiaana, siis viisitoista vuotta sitten, noin vuonna 1995 harrasti isän kanssa Suomessa geokätkentää netin ja gps-laitteen avulla. Samaten autoissa oli ilmastoinnit ynnä muuta. Jokin tässä ei mielestäni täsmää, vaikka en ole eläessäni geokätköä nähnyt.

Mielenkiintoinen kirja joka tapauksessa.

Johanna Hulkko: Jostakin kotoisin
Tammi 2011. 229 s.