Pertti Koskinen: Salaisuuksien kylä

Tämä esikoisdekkari on ilmestynyt Myllylahden MurhaMylly-sarjassa tänä syksynä. Kirjoittaja Pertti Koskinen esitellään niukasti kirjan kansiliepeessä: Pertti Koskinen on koulutukseltaan rakennusmestari. Hän on työskennellyt rakennusalalla ja teollisuudessa sekä ollut lehtiavustajana. Pertti Koskinen asuu Harjavallassa.

Salaisuuksien kylän sankarittarena on lievästi sanoen melko ristiriitainen yksityisetsivä Maija Miilunkorpi. Hänet esitellään lyhyessä prologissa mm. näin: Maija Miilunkorpi on nainen, jota useimmat ihmiset eivät pidä ihan tavallisena, hän itse ehkä vähiten. Hän on syvästi uskovainen himokuntoilija, joka on jäänyt kiinni nikotiiniin, käyttää nuuskaa rentoutuu mielellään olutta juoden. Maija ei siis ainakaan realistisuudellaan saa lukijaa puolelleen. Jotakin humoristista kyllä on kohtauksissa, joissa Maija ryystää olutta pullosta ja lukee Raamattua iltalukemisekseen. Armeija- ja vartijataustansa ansiosta Maijalla on melkoiset itsepuolustustaidot, eikä hän kanna mukanaan asetta. En voinut mitään sille, että Maija toi useaan otteeseen mieleeni Leena Lehtolaisen henkivartijasankarittaren Hilja Ilveskeron (jota muuten myös pidän epäuskottavana). Naisissa on paljon samaa, vaikka Hiljalla ei uskonnollista vakaumusta olekaan. Maija ei epäröi käyttää fyysistä voimaa, kun hän antaa opetuksia kylän öykkäreille.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pieneen länsisuomalaiseen taajamaan, jota pitää otteessaan vahva lestadiolainen yhteisö. Vaikka kaikki asukkaat eivät ole uskossa, määräävät yhteisön voimahahmot, miten mistäkin pitää ajatella ja mistä saa puhua. Ulkopuolisille kylän asiat eivät kuulu eikä heitä sinne haluta. Tilanne muuttui dramaattisesti, kun kylässä tapettiin 14-vuotias tyttö. Tyttö asui uskonlahkosta irtautuneen äitinsä kanssa, mutta isä ei jättänyt naista ja lasta rauhaan, vaan kävi viikoittain häiriköimässä ja huorittelemassa niin entistä vaimoaan kuin tytärtäänkin. Isä siis vaikuttaa ilmiselvältä pääepäillyltä. Iltapäivälehdet ovat seuranneet tiiviisti tuloksettomiksi jääneitä tutkimuksia. Ketään ei ole pidätetty taposta.

Tytön äiti tulee tapaamaan Maijaa ja pyytää tätä selvittämään tyttärensä murhan. Lisää dramatiikkaa tuo tarinaan se, että äiti tietää kuolevansa kohta syöpään. Maija saapuu nimeämättömään kylään keväällä, juuri sopivasti äidin hautajaisiin. Hän asettuu asumaan äidin ja tyttären tyhjäksi jääneeseen asuntoon. Heti kärkeen Maija alkaa kerätä itselleen vihamiehiä, kun hän avoimesti tekee tiedusteluja kylällä. Kylä tuntuu Maijasta ahdistavalta, sillä se tuo elävästi mieleen hänen oman lapsuutensa. Maijakin on irtautunut aikanaan vastaavanlaisesta yhteisöstä, eivätkä välit vanhempiin ole sen jälkeen olleet kunnossa.

Maijan hahmon epäuskottavuudesta huolimatta Koskinen on rakentanut juonen hyvin. Onnistunutta on myös ahdasmielisen kylän tunnelman kuvaus. Kyttääminen ja pahan puhuminen ovat arkea. Vierasta voidaan törkeästi uhkailla ja nimitellä päin naamaakin. Epäiltyjen lista on melkoinen, kun kylällä pyörii ainakin pyromaani ja pedofiili. Silti oma kirjan keskivaiheilla tekemä arvaukseni syyllisestä osui oikeaan. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan loppuhuipennus oli ihan jännittävä. Motiivit ovat uskottavia, vaikka kansalaissodan aikaisien tapahtumien vetäminen mukaan viime metreillä voi vaikuttaa pateettiseltakin. Minua aihe kiinnostaa kovasti, joten pidin siitä. Eivät kauheudet ja vääryydet oikeasti unohdu, vaikka aikaa kuluukin. Lisäksi on minustakin totta, että vastaavasti toimittaisiin nytkin, jos vain tilaisuus tulisi: ”Ne teloittajat eivät saaneet mitään rangaistusta. Sama tehtäisiin vielä nykyäänkin, työttömät ja joukkoon sopimattomat tapettaisiin, jos siihen tulisi mahdollisuus.”

Uskonnollinen ahdasmielisyys ja suljettujen lahkojen sisällä harjoitettava mielivalta. alistaminen ja hyväksikäyttö saavat Koskiselta kyytiä. Silti jakso, jossa yhtäkkiä kerrotaan tarinaan kuulumattoman pojan surullinen tarina, tuntuu irralliselta ja päälle liimatulta. Asia tulisi varsin selväksi ilmankin. Koskinen muistuttaa aiheesta, että Suomessa hyväksytään uskonvapauden nimissä melkoista vapaudettomuutta. Lapsia pelotellaan helvetillä ja synnillä kotona ja koulussakin, eivätkä nekään, jotka haluaisivat jättää lahkonsa, uskalla tai jaksa. Monilapsiset äidit vähiten.

Koskinen suosii tiukan selostavaa otetta, ja kielessä korostuvat lyhyet päälauseet. Paikoin tämä menee jo maneerin puolelle: ”Maija nousi ja meni keittiöön. Siellä oli pyöreä ruokapöytä ja muutama tuoli. Hellan vieressä oli kahvinkeitin ja vedenkeitin. Maija katsoi auki olevaan jääkaappiin. Se oli tyhjä ja siisti.” Rasittavaa on myös lukea pilkuntarkkoja selostuksia Maijan aamutoimista, ruokailusta ja kuntoilusta. Tämä on tietysti vaikea ongelma. Jos arkiaskareita ei lainkaan kuvata, puuttuu liha tarinan luiden ympäriltä. Mutta kuinka paljon on tarpeeksi, milloin on liikaa? Kovin syvällistä kuvaa Maijasta ei myöskään synny, vaikka hänen lapsuuttaan kuvataan ja ajatuksista ja tunteistakin on selostusta. Hahmo on liiankin kärjistetyn ristiriitainen. Silti olettaisin, että Koskisen on tarkoitus käyttää Maijaa seuraavassakin romaanissaan.

Kannen on suunnitellut Reija Kaskiaho. Se on aavistuksen yliampuva, ainakin minusta, sillä taustalla karjuva ja päätään pitelevä mielipuolinen mies on ihan turha lisäys. Etualan musta kirkon varjokuva on riittävän voimakas tunnelmanluoja.

Pertti Koskinen: Salaisuuksien kylä

Myllylahti 2011. 206 s.

P. S. Niille, jotka pelkäävät verenroisketta ja suolenpätkiä, tiedoksi, että tässä ei niillä mässäillä. Mainitaan vain, että tyttö löytyi tapettuna, mutta edes tekotapaa ei kerrota. Se ei ole olennaista.