Hanna van der Steen: Ennustus

Ahmu kirjoitti vähän aikaa sitten Vinttikamarissaan kotimaisesta fantasiakirjallisuudesta ja sen saamasta kritiikistä sekä kritiikin ja blogikirjoittelun vaikutuksesta kirjailijoihin ja sitä kautta heidän kirjoihinsa. Mielenkiintoinen keskustelu virisi aiheesta ja myös muutama kirjailija kävi osallistumassa. Käykää ihmeessä lukemassa!

Tunnettuahan on, että jos kirjan kohderyhmä edustaa selkeästi lapsia ja varhaisteini-ikäisiä, on heiltä aika vaikea saada jäsenneltyä palautetta kirjasta. Kritiikkiä kirjoittavat, jos kirjoittavat, sitten aikuiset lukijat. Aikuisen taas on kovin vaikea asettua lapsilukijan asemaan, ainakin minun on. Kovin nuoret lukijat harvoin itse seuraavat kritiikkiä tai valitsevat luettavansa sen avulla. Parhaiten varhaisnuorten keskuudessa toimii viidakkorumpu. Jos kaveri kehuu kirjaa, on se paras suositus.

Oma suhteeni fantasiakirjallisuuteen on jo pitkä. Aloitin löytämällä omassa muinaisessa teini-iässäni Taru sormusten herrasta -trilogian, joka silloin 1980-luvun taitteessa oli kovin epämuodikas. Ihastuin ikihyviksi. Sittemmin olen tutustunut alan klassikoihin, kuten Narnia-sarjaan ja Enden Tarina vailla loppua -teokseen. Kun fantasiakirjallisuus nousi nuorten muotikirjallisuudeksi 1990-luvun loppupuolella, tutustuin siihen työni puolesta ja esimerkiksi Potterit olen kuuliaisesti kahlannut ja muitakin tunnetuimpia teoksia olen lukenut mielestäni melko kattavasti. Niinpä katson, että kuitenkin minulla on riittävästi substanssia kirjoittaa myös nuorille suunnatusta fantasiakirjallisuudesta, vaikka en itse kohderyhmään kuulukaan.

Hanna van der Steenin Ennustuksesta kiinnostuin löydettyäni kirjailijan blogin Hannan mietteitä. Hannalla on toinenkin, Tähtisilmät-niminen blogi, jossa hän kirjoittaa lähinnä omiin kirjoihinsa liittyvistä asioista. Ennustus on ensimmäinen osa kolmiosaista Tähtisilmät-fantasiasarjaa ja se on ilmestynyt Kariston kustantamana tämän vuoden keväällä. Jatko-osa Kirous julkaistaan ensi keväänä. Kirjan saaminen kirjastosta lainaan ei ollut ihan helppoa. Pääkirjastomme kaksi kappaletta samoin kuin kahden lähimmän sivukirjaston ainokaiset kun ovat jatkuvasti lainassa. Lähikirjastomme kirjastonhoitaja sitten tilasi tämän minulle eräästä hieman etäämmällä sijaitsevasta sivukirjastosta. Hän myös kertoi, että kirja lähtee aina saman tien lainaan, kun edellinen lainaaja sen tiskille palauttaa.

Jo Ennustuksen nimi ankkuroi kirjan tukevasti fantasiakirjallisuuden perinteeseen. Harvassa ovat ne fantasiakirjat ja -sarjat, joissa sankarit eivät joutuisi tekemisiin vanhojen, yleensä tuhoa ennustavien ennustuksien kanssa. Muitakin perinteitä noudatetaan. Tähtilinnan valtakunta, johon suurin osa kirjan tapahtumista sijoittuu, on osa rinnakkaismaailmaa. Sinne kuljetaan hyvin rajoitetusti, vain noitien avustuksella. Toiseenkin suuntaan liikennettä on, vaikka vähänlaisesti. Piristävää on, että reaalimaailmaa edustaa nykyajan Suomi, vaikkakin kuvitteellinen Pernaisten kunta. Fantasiamaailma on rakennettu huolellisesti, ja laajuuskin on lajityypin perinteiden mukaista. Aloitusosassa on yli 400 sivua. Tähtilinnan valtakunnassa samoin kuin sen naapurivaltakunnissa asustaa mitä mielikuvituksellisimpia olentoja hupaisista heggohegoista karvamahoihin. Paratiisimaisen rauhallisessa ja kauniissa valtakunnassa on käärmeensä, tietysti, jotta saadaan aikaan jännitettä. Käärme on linnan alle vangittu vanha punalohikäärme Halldor.

Sankaritar Ennustuksessa on pian kolmetoista täyttävä valtakunnan prinsessa Armada (nimestä lähti aina soimaan vanha elokuvaiskelmä, mistä miinusta, mutta tämä lienee vain meidän dinosaurusikäisten lukijoiden ongelma). Armada on edellisenä syntymäpäivänään saanut selville, että hänellä on salattu kaksossisko Elena. Sisarukset on aikoinaan erotettu vanhan ennustuksen takia. Siinä näet sanotaan, että läheisten kaksossisarten kolmetoistavuotissyntymäpäivään mennessä valtakuntaa kohta tuho. Vain tyttöjen yhdistetyt voimat voivat estää tuhon. Varmuuden vuoksi lapset on heti erotettu toisistaan ja Elena on lähetetty lastenhoitajan kanssa Suomeen. Tyttö on tarkoitus palauttaa takaisin kotiinsa, kun lapset ovat täyttäneet 13 vuotta. Armada kuitenkin viittaa kintaalla ennustukselle ja vastoin kaikkien neuvoa ja vanhempiensa kieltoa alkaa juonia palauttaakseen Elenan mahdollisimman pian Tähtilinnan valtakuntaan.

Juonessa ei ole kovinkaan paljon uutta sellaiselle lukijalle, jolle fantasiakirjallisuus on tuttua. Kirja onkin selvästi suunnattu 10–12-vuotiaille tytöille. Lukutaidon pitää olla jo hyvin hallinnassa, sillä muuten 400-sivuinen kirja jää kyllä aloittamatta. Luvut ovat napakoita ja lyhyitä, joten alkuun päästyään ahmimisikäinen saa kirjan varmasti luettua. Tapahtumat etenevät verkkaan, koska fantasiamaailman erikoisuuksien esittelyyn kuluu melkoisesti aikaa. Moneen kertaan ihmettelin, kuinka kukaan on voinut keksiä niin paljon ihan metkoja olentoja ja kasveja sekä linnaan hauskoja yksityiskohtia. Jonkin verran olisi huoleti voinut karsiakin ja napakoittaa siten kerrontaa. Esimerkiksi tsontuilla on omanlaisensa kieli, jossa on hauskasti oivallettua sanastoa, mutta jonka lukeminen on melkoisen hankalaa.

Tytöt valikoituvat lukijoiksi monestakin syystä. Sakari Tiikkajan kansikuvitus on hempeän pinkinsävyinen, ja koska päähenkilötkin ovat tyttöjä, ei poikia voisi vähempää kiinnostaa. Tämä ei tietenkään ole negatiivinen asia. On ihan hyvä, että tytöille suunnattua kirjallisuutta tehdään. Armada rakastaa muodikkaita vaatteita, eikä oikein voi ymmärtää, miksi sisko haluaa pukeutua rumiin housuihin ja paitoihin. Elenan mielestä taas Armadan suosimat vaatekerrat ovat armottoman epäkäytännöllisiä. Armada vaikuttaa kovin hemmotellulta ja itsekeskeiseltä, mutta lopussa hänkin saa opetuksen ja alkaa ymmärtää monia asioita. Opetukset tulevat loppuun hieman osoittelevasti. Loppuun on sijoitettu myös taitava koukku jatkoa ajatellen. Mitään kovin jännittävää tai pelottavaa kirjassa ei tapahdu, vaan se on enemmänkin lämminhenkinen ja aika viaton tarina, hauskakin. Tämä on minusta ihan hyvä asia. Miksi kaiken pitäisikään olla aina niin jännittävää tai pelottavaa? Arveluttavinta, mitä kirjasta löysin, on kuparimarjamehun nauttiminen karnevaaleissa. Kun Armadan yksisarvinen juo sitä liikaa, se nolaa itsensä ja saa sitten päänsäryn...


Yksityiskohta, jota erityisesti arvostan, on se että kirjassa siskokset lukevat innoissaan linnan hienon kirjaston tietokirjoja. Elena antaa Armadalle lahjaksikin kirjan, juuri tuon Tarinan vailla loppua.


P.S. Paulan arvio kirjasta ja kommenteissa myös kirjailijan sananen täällä.

J.K. Tässä linkki siihen musiikkiin.