Lukukuu lokakuu

Juhani Aho: Papin rouva (äänikirja)

Juhani Niemi: Suomalaisten suosikkikirjat

David Grossman: Sinne missä maa päättyy

Esa Salminen: Leposija Kilimakitossa (äänikirja)

Simon Beckett: Luihin kirjoitettu

Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Richard Mason: Meren huoneissa         

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (äänikirja)

Edgar Allan Poe: Kauhutarinoita (äänikirja)

Lokakuu on mennyt yhdessä hujauksessa vain! Lukemisen osalta saldo on keskinkertainen, jos kappalemäärää mitataan. Muuten voin olla ihan tyytyväinen tulokseen.

Kuten tuosta yllä olevasta listasta näkyy, on koossa taas neljä äänikirjaa. Olen niistä täysin riippuvainen. Työmatkoilla on oltava jokin kirja kuunneltavana, muuten ei suju ajelut. Äänikirjana oikeastaan menee mikä vain. Työmatkoille ja lenkkiseuraksi sopii parhaiten keveähkö, mieluiten dekkari tai trilleri. Tässä kuussa sellaista ei sattunut käsiin. Olen jo pari kuukautta sitten tehnyt varauksen Larssonin Millennium-trilogiasta, mutta olen vasta toisena varausjonossa ja kun tarkistin tilannetta taannoin, huomasin, että äänikirjojen oli arvioitu ilmestyvän lokakuun puolivälissä. Odottelemaan siis vielä joutuu. Kolme lokakuisista äänikirjoistani oli todellisia klassikoita. Seitsemän veljeksen olen lukenut useita kertoja ja kuuntelukertakin oli jo toinen, mutta silti tai ehkä juuri siksi se toimi jälleen loistavasti. Papin rouvan olen tainnut lukea pariin kertaan, mutta viimeksikin jo parisenkymmentä vuotta sitten. Silti aika hyvin pääpiirteet olivat mielessäni, vaikka muistelinkin, että jotain edes olisi Olavin ja Ellin välillä tapahtunut. Poen kauhutarinakokoelma minulla on ollut hyllyssä jo pitkään, mutta lukematta se vielä on. Tässä äänikirjassa oli Korppi ja seitsemän novellia. Lars Svedberg lukijana oli jälleen erinomainen. Sen sijaan Erja Manto ei ihan paras valinta ollut Esa Salmisen Afrikkaan sijoittuvassa kirjassa. En oikein osaa sanoa, miksei. Ainakin kirja on hyvin maskuliininen, ja senkin vuoksi olisi mies voinut sopia lukijaksi paremmin. Äänikirjoina jaksan kuunnella sellaisiakin kirjoja, jotka saattaisivat jäädä kokonaan lukematta tai ehkä kesken.

Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen on ollut pitkään luettavien listalla. Oikeastaan kannustaakseni itseäni juuri tämän kirjan lukemiseen haastoin kesällä himolukijoita ja lintubongareita lukemaan kirjoja, joiden nimissä mainitaan jokin lintu. Siitä minulla ei oikein ollut mitään käsitystä, mistä kirjassa kerrotaan. Yllätys oli positiivinen, ja pidin kirjasta kovasti. Oikeastaan se oli koko lokakuun luetuista paras. Se on myös ainoa, josta en vielä ole ehtinyt tehdä blogiesittelyä. Muut listani luetuista painetuista mutta blogin ulkopuolelle jääneistä ovatkin sitten sellaisia, joista olen tehnyt lehteä varten arvion. Työläin luettava lokakuussa oli David Grossmanin Sinne missä maa päättyy. Se on todellinen tiiliskivi: paksu, tiivis ja painavaa tekstiä muutenkin. Tatiana de Rosnaylta haluan lukea vielä esikoisenkin eli Avaimen, sillä Viimeinen kesä oli laadukas viihderomaani.

Kesken on tällä hetkellä kaksi kirjaa, Annabel Lyonin Aleksanterin opettaja ja Merete Mazzarellan Silloin en koskaan ole yksin. Jälkimmäinen on roikkunut tuossa pöydän kulmalla jo pitkään, ja se selvästikin kärsii pätkittäisestä lukemisesta. Niin, ja onhan autossa aloitettuna Reidar Palmgrenin Lentämisen alkeet. Se voisi sopia Sallan Sydänvikaisia pienviljelijöitä verta oksentamassa -haasteeseen, sillä ainakin näyttelijän työtä ja teatteria on aloituslevyllä kuvattu raadollisen tarkasti.

Blogirintamalla kuukausi on ollut tuottelias ja vilkas. Kuukauden alussa intouduin kirjoittamaan kirjastoapurahajärjestelmästä, ja sain kosolti palautetta ja kommentteja. Tämäkään asia ei minua mitenkään koske, mutta kaikkeen pitää näemmä nenänsä työntää. Mutta opinpahan kosolti uutta ja kiinnostavaa. Innostuin myös aloittamaan talkoot, joissa lainataan kirjastoista niitä kirjoja, joita kukaan ei ole lainannut, eli lainaamattomien lainaustalkoot. Talkoot ovat omalta osaltani edelleen vaiheessa, eli kolme kirjaa on lainattu, muttei vielä luettu. Hämmentelin myös kritiikin vastaanottosoppaa ja erityisesti Reijo Mäki -keitosta. Pyysin myös ehdotuksia Finlandia-palkintoehdokkaista, jotka muuten julkistetaan viikon päästä torstaina. Vielä pohdiskelin kirjojen mainontaa ja kirjailijan persoonan käyttöä tässä puuhassa.

Blogini on tässäkin kuussa saanut uusia vakituisia lukijoita, joita kiitän ja toivotan lämpimästi tervetulleiksi. Hakusanarintamalta mieleen jäi ”kirsi rumilus”. Voitte vain arvailla, miksi avattarenani on tuo Nipsu…