Matti Rönkä: Väärän maan vainaja

Yhdeksän vuotta sitten ilmestyi Matti Röngän esikoisdekkari Tappajan näköinen mies. Olen silloin kirjoittanut niukat mutta tunnelmiani aika hyvin valaisevat muistiinpanot:

Uutistoimittajan esikoisromaani, mikä nostatti hiukan ennakkoluuloja. Mutta turhaan, kirja on ihan hyvää tavaraa: kieli hyvää, kerronta sujuvaa, ei pornoa, uskottavia juonenkäänteitä ja paikkoja. Ja jännityskin säilyy, lisäksi antaa luvan odottaa samojen hahmojen jatkotapahtumia.

Viktor Kärppä on inkerinsuomalainen paluumuuttaja, jolla on Sortavalassa vanha äiti ja veli Moskovassa. Kärppä hoitelee bisneksiä Suomessa ja saa työkseen etsiä kadonnutta naista. Muitakin hommia tehdään, mutta kovin laittomiin tai vaarallisiin hommiin Kärppä ei haluaisi sotkeutua, onhan hän myös poliisin vasikka.

Sittemmin suhteeni Viktor Kärppään on entisestään lämmennyt, ja olen tainnut lukea kaikki tähän mennessä ilmestyneet Kärppä-dekkarit. Uusin, Väärän maan vainaja, on sarjan kuudes osa. Rönkä on vielä parantanut kirjoittamistaan kuin sika juoksuaan.

Olen vuosien varrella monesti ihmetellyt, mikä vetää Matti Röngän kaltaisia ihmisiä sivutoimisiksi kirjailijoiksi. Rönkähän on ammatiltaan uutistoimittaja. Pidän kyseistä ammattia ja työpaikkaa Ylen uutistoimituksessa arvostettuna ja vaativana. Millä ajalla ja tarmolla vielä luodaan menestynyt kirjailijan urakin, kun lisäksi on perhe ja vaimo, jolla myös on kokopäivätyö ja -ura?  Joiltakin tämä vain onnistuu. Hyvä niin. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että tunnen epäluuloa niitä kirjailijoita kohtaan, jotka jo ennen kirjan julkaisemista ovat julkisuudessa. Yleisradion uutistoimittajan työ on varsin julkista, sitä ei voine kieltää. Röngän pisteitä omassa pörssissäni on vuosien kuluessa nostanut, että hän on mahdollisimman tiukasti pitänyt erillään roolinsa. Kirjailijana antamissaan haastatteluissa ja esiintymisissään hän on aina hyvin korrekti ja epätoimittajamainen.

Väärän maan vainajassa eletään lumista talvea Helsingissä. Rakennusalan bisnekset ovat laskusuunnassa, eikä Viktorinkaan firmalla pyyhi kovin hyvin. Lähin luottomies, Matti Kiuru, on väliaikaisesti siirtynyt venäläisen rakennusfirman leipiin. Matti on saanut tehtäväkseen hakea nuori venäläistaustainen kaveri selvittelemään velkojaan. Avuksi on käsketty pyytää Viktoria, koska noudettava saattaisi asettua vastahankaan. Kohde on etäisesti Viktorin tuttuja. Pojan äiti on ollut aikanaan hänen äitinsä ystävä. Roman Putro löytyy kuitenkin kylpyammeestaan kuristuslangalla murhattuna. Viktor käy vielä asunnossa pojan isän kanssa tutkimassa paikkoja, mutta kun poliisi lopulta kutsutaan paikalle, ei ruumista enää olekaan.

Nuoren venäläismiehen ruumis kuljeskelee kirjassa kuin Christien Seikkaileva jälkiruoka. Ennen kuin poliisi saa ruumiin haltuunsa, ehtii tapahtua monenlaista. Viktor Kärppä on erikoislaatuinen dekkarin sankari, jonkinlainen puoliroisto. Neuvostoliiton erikoisjoukoissa tappajaksi koulutettu sotilas on vieläkin kiinni Venäjän valtion ja mafian kiemuraisessa koneistossa. Käskyjä satelee niin suurlähetystöstä kuin Pietaristakin. Lisäksi Kärpällä on likeinen työsuhde suuta soittavaan suomalaispoliisiin. Omat liiketoimet kestävät päivänvalon vain niukin naukin, mutta silti Kärpällä tuntuu olevan poikkeuksellisen korkea moraali.

Poliisi Korhosen jatkuva naljailu, kielikikkailu ja kirjallisuusviittailu ovat välillä hieman väkinäisiä, mutta silti kirjassa on omanlaistaan miellyttävän hillittyä mustaa huumoriakin. Vai mitä sanoisitte innokkaista apureista, jotka isännän poissa ollessa päättävät sijoittaa löytyneen ruumiin väliaikaissäilytykseen tämän autokatokseen? Sääkin kun on sopivasti pakkasella. Yhteiskunnallisia asioita Rönkä sivuaa kuin vahingossa, huomaamatta. Kärpän vaimo Marja on perustanut vanhusten palveluasunnon, ja pariskunta on käytännössä adoptoinut puoliorvon venäläispojan. Pojan vaikea sopeutuminen suomalaiseen koulu- ja kaverimaailmaan on kuvattu riipaisevasti. Ei ole helppoa, jos nimi on Sergei. Erkki menettelisi paljon paremmin.

Hieman tarkkana saa olla, että saa kaikista vihjeistä vaarin ja tajuaa murhamysteerin ratkaisun. Murhaaja löytyy lopulta lähempää kuin voisi arvatakaan, sen saa Kärppäkin huomata.

Röngän kirjoja on ahkerasti käännetty saksaksi, ja Saksassa hänen kirjojaan luetaan ja arvostetaan melko lailla. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä saksalainen lukija ajattelee Suomesta ja suomalaisista näiden kirjojen valossa, kun suomalaisenkin lukijan silmien eteen avautuu aika vieraan oloinen mutta samalla pelottavan todentuntuinen Suomi. Antoisia ovat myös osuudet, jotka sijoittuvat itärajan taakse. Tässäkin kirjassa Kärppä käy Sortavalassa ja kotitalossaan siellä. Matka ei suju ihan kommelluksitta, tietenkään.

Viktor Kärppä on jo minulle kuin vanha tuttu, joka on mukava aina kerran vuodessa tavata. Mielikuvani miehestä on vahva ja vankkumaton, enkä sitten niin millään voi kuvitella häntä Samuli Edelmannin näköiseksi ja oloiseksi. Onko Edelmann muka tappajan näköinen? Pah.

Matti Rönkä: Väärän maan vainaja

Gummerus 2011. 243 s.


P.S. Rönkä on muuten aika takuuvarmaa joululahjakamaa vähänkin lukevalle miehelle!