Olen jo varmasti useaan kertaan väsyttänyt lukijani hehkuttamalla luovan kirjoittamisen kurssia, jolle minulla oli suuri onni ja etuoikeus osallistua aiemmin syksyllä. Kolmen päivän kurssin veti innostavasti kirjailija ja opettaja Taija Tuominen. Kiitos vielä kerran, Taija! Harvoin olen saanut niin paljon hyötyä niin työhön kuin harrastuksiinkin samalla kertaa.
Taija Tuominen raahasi kurssipaikallemme melkoisen pinon lähdemateriaalejaan tutustumista varten. Saimme myös kattavan kirjallisen listan kirjoittamiseen ja kirjoittamisen opettamiseen liittyvästä kirjallisuudesta, johon kannattaisi tutustua. Lista kourassa suunnistin jälleen suurenmoiseen Salon kaupungin pääkirjastoon. En ollutkaan vuosiin kunnolla syventynyt kirjaston hyvään tietokirjavalikoimaan, joten senkin puolesta kurssi lankesi kohdallani hedelmälliseen maaperään. Hyvää ajantasaista kirjallisuutta on siellä vaikka kuinka paljon, kunhan vain käy hakemassa ja alkaa tutustua!
Lainasin koko pinon kaikenlaista kiinnostavaa. Merete Mazzarellan kirjan Taija Tuominen mainitsi yhdeksi omista suosikeistaan, ja onnekseni se olikin kirjaston hyllyssä. Sitten arki taas alkoi rullata eteenpäin, ja aikaa lukea ammattikirjallisuutta tuntui olevan kovin vähän. Olen kuitenkin aika sitkeä tarpeen tullen, enkä palauttanut kirjaa, vaan jatkoin tipoittaista lukemista. Onneksi.
Suomenruotsalainen kirjailija ja kirjallisuudentutkija Merete Mazzarella on ollut minulle tähän asti vain nimenä tuttu, mutta en ole ehtinyt lukea häneltä ennen mitään. Asia pitää korjata, sillä pidin tässä kirjassa nimenomaan kirjoittajan äänestä, joka tuntui puhuvan lempeästi juuri minulle. Loppuun päästyäni kirja myös tursusi keltaisia muistilapun palasia ja taisipa joku sivu olla hiirenkorvallakin (anteeksi).
Mazzarellan alaotsikko on Lukemisen taidosta. Kirjassa hän puhuu, ja nimenomaan puhuu, lukijalle paljosta muustakin, kuten kirjoittamisesta, kirjailijan vastuusta, elämäkerrallisesta kirjoittamisesta, henkilöiden muuttumisesta kirjallisiksi, kirjoittamisen filosofiasta, keskustelun taidosta, elämästä. Jäsentely on rennon polveileva, asia johtaa toiseen. Silti tai juuri siksi tätä tietoteosta on nautinto lukea. Harmittaa, että en malttanut lukea sitä yhteen menoon vaan tosiaan luin hiukan silloin, vähän tällöin. Vain viimeisen kolmanneksen luin kerralla. Kirja ansaitsee selvästikin enemmän paneutumista. Tämän saatan lukea uudelleenkin, ja olisi kiva saada se ihan omaan hyllyyn käden ulottuville.
Muutamia sitaatteja kirjasta makupaloiksi:
”Kaunokirjallisuuden lukeminen on erinomainen tapa antautua keskusteluun toisella tavalla ajattelevan kanssa.”
”Emme voi palata muuttamaan lukemiamme kiroja tai elämäämme elämää, mutta voimme
löytää uusia tulkintamahdollisuuksia.”
”Mikään ei määrää, että kirjailijat olisivat sympaattisia. Ja jos he ovat epäsympaattisia, se saattaa johtua nimenomaan siitä että he ovat kirjailijoita.”
”Mutta jos pidämme lukemista pikemminkin ystävyytenä kuin rakkautena – silloin kai lukemisemme voi huomattavasti avartua? Kirjat joista pidämme ovat yhtä erilaisia kuin ystävämme. Jotkut ovat vakavia, toiset valoisia. Jotkut ovat monitahoisia, toisissa on yksi aivan erityinen ominaisuus jolle annamme arvoa. Jotkut ovat hyvin kiihkeitä, toiset hiljaisia, tyyniä. Jotkut muistuttavat meitä ja antavat vahvistusta, toiset ovat meille haaste.”
”Kun luemme romaania, meitä eivät askarruta eniten suuret pohdinnot, vaan meihin jäävät elämään kuvina pienet, konkreettiset kohtaukset.”
Tuntuu, että Mazzarella on pohtinut monia samoja kysymyksiä kirjassaan kuin monet blogistit kirjablogien maailmassa. Kaikkeen hän ei anna suoraa vastausta, mutta pohdittavaa kyllä. Vaikka Mazzarella toimi pitkään kirjallisuustieteen professorina, on Silloin en koskaan ole yksin kirjoitettu kansantajuisesti, luistavasti. Käännöksessä tosin on paikoin toivomisen varaa, mikä hieman ihmetyttää, sillä Kaarina Sonck on ennen tätä teosta kääntänyt jo useita samalta tekijältä.
Mitä Mazzarellaa suosittelette seuraavaksi?
Merete Mazzarella: Silloin en koskaan ole yksin. Lukemisen taidosta
(Där man aldrig är ensam. Om läsandets konst) Suom. Kaarina Sonck.
Tammi 1999. 272 s.
Tämä Mazzarellan teos on itseltäni lukematta, mutta aion kyllä jossain vaiheessa hankkia sen käsiini. Kiinnostaa muun muassa mitä hän tässä kirjassaan kirjoittaa elämäkerrallisesta kirjoittamisesta. Olen lukenut Mazzarellalta viimeksi "Täti ja krokotiili", josta bloggasinkin jokunen viikko sitten. Parasta Mazzarellaa on mielestäni kuitenkin omaelämäkerralliset teokset "Ensin myytiin piano" ja "Esitettävänä elämä"
VastaaPoistaTämä on ihana kirja, oikea sitaattien aarrearkku! Tosin Mazzarellakin siteeraa muita (kyllästymiseen asti, välillä), mutta muistan kirjoitelleeni tästä paljon kaikenlaista muistiin silloin kun luin.
VastaaPoistaSe Ei kaipuuta, ei surua on kyllä kiinnostava myös, ja Hyvän kosketuksenkin olen lukenut. Molemmista pidin. Mazzarellan kanssa pääsee jotenkin niin älyllisesti säkenöivään seuraan, että omakin pää alkaa tuntua jotenkin normaalia terävämmältä. :)
Ihania sitaatteja olet poiminut minut jo vuosia sitten hurmanneesta kirjasta (ensimmäinen Mazzarellani)! Minäkin haluaisin tämän omaan hyllyyn.
VastaaPoistaLue seuraavaksi: Illalla pelataan Afrikan-tähteä. Isovanhemmista ja lapsenlapsista
tai
Tähtien väliset viivat. Esseitä identiteetistä.
Minä olen hillitön Mazzarella-fani luettuani häneltä vain yhden kirjan (ja tavattuani + ujosteltuani työkuvioissa..), joka oli tuo Marian mainitsema Illalla pelataan Afrikan tähteä. Kirja on erinomainen, mutta lisäksi siitä voi päätellä, että tämän naisen ajatuksia haluan lukea lisää ja mistä aiheesta vain.
VastaaPoistaViimeksi ostamani ja lukemani Mazzarella on Matkalla puoleen hintaan. Se on kirjoitettu kirjailijan jäätyä eläkkeelle, ja tietysti siinä pohditaan ikääntymistä.
VastaaPoistaSuosikkini Mazzarellan kirjoista on Kun kesä kääntyy. Sen hän kirjoitti viisikymppisenä miettiessään jäljellä olevaa aikaa, jota todennäköisesti on vähemmän kuin jo elettyä.
Luen myös Mazzarellan blogeja mm. Huvudstadsbladetissa. Tuo Minnan mainitsema älyllinen säkenöinti ja pohtiva ote minuakin viehättää.