Sivut

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Reidar Palmgren: Lentämisen alkeet



Reidar Palmgren voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjalle tarkoitetun palkinnon vuonna 2001 teoksella Jalat edellä. En ole tuota kirjaa lukenut, mutta muistaakseni siitä aikanaan kohistiin jonkin verran. Minulla on ennakkoluuloja, aika vahvojakin, sellaisia kirjailijoita kohtaan, jotka jo ovat tavalla tai toisella julkisuuden henkilöitä julkaistessaan esikoisteoksensa. Jotenkin ajattelen, että heillä on epäreilu etulyöntiasema, koska heidän nimensä kirjan kannessa jo sinänsä takaa jonkinlaisen myynnin ja suosion. Niinpä kustantajan riski on pienempi kuin ns. tavallisilla kirjailijoilla, joiden hyvätkin käsikirjoitukset saattavat jäädä kustantamatta.

Siispä en ole Palmgrenillekaan ennen antanut tilaisuutta. Sain tämän Lentämisen alkeet muistaakseni keväällä Booksylta vaihtarina jostakin kirjasta. Kun äänikirjatilanne kotona näytti jo huolestuttavan huonolta, päätin kokeilla tätäkin. Ehdoton plussa näissä näyttelijöiden kirjoittamissa kirjoissa on se, että jos ne julkaistaan äänikirjoina, on lukijana lähes poikkeuksetta kirjailija itse. Niin tässäkin. Pidin Palmgrenin luennasta, joka on ammattilaisen työtä.

Lentämisen alkeissa Palmgren noudattaa vanhaa ohjetta kirjoita siitä mistä tiedät ja kirjoittaa näyttelemisestä ja teatterin tekemisestä. Kirja kertoo noin 35-vuotiaasta näyttelijästä Vesa Arolasta ja vanhasta pikkukaupungin parhaat päivänsä nähneestä laitosteatterista. Muurahaiset ja naakat pesivät rakennuksessa, ja loiston päivät ovat muutenkin takana. Arola on romaanin alussa itseensä ja elämäänsä täysin kyllästynyt ja työhönsä leipiintynyt, alkoholisoituva pikkuroolien varassa sinnittelijä, josta lukijankaan on kovin vaikea pitää.

Pian alkaa kuitenkin tapahtua. Arola astuu näytöksessä paljaalla jalallaan lasinsirpaleeseen keskellä näyttämöä, reväyttää samassa rytäkässä pahasti polvensa ja joutuu sairaslomalle. Paljastuu, että hänen sopimuksensakin on pian katkolla, eikä hyvältä näytä. Potkut siis uhkaavat. Ennen onnettomuuttaan Arola on löytänyt teatterilta vanhan käsikirjoituksen, jota hän arvelee teatterin entisen johtajan kirjoittamaksi. Kotona ollessaan hän alkaa lukea käsikirjoitusta, joka vaatii tulla esitetyksi. Pian alkaa tuntua, että kaikki käsikirjoituksen lukeneet joutuvat merkillisiin onnettomuuksiin mutta myös joutuvat tekstin lumoihin. Aletaan vastuksista huolimatta valmistella näytelmää esityskuntoon. Nykyhetki ja menneisyys kietoutuvat merkillisesti tarinassa yhteen.

Pidin realistisesta ja paikoin purevastakin työn kuvailusta. Palmgren kertoo Arolan kautta monenlaisista teatterityöhön liittyvistä ilmiöistä. Esimerkiksi se, miten paikallisen, turhautuneen äidinkielen opettajan käsikirjoituksesta tulee menestysnäytelmä, on karun ironisesti kerrottu mutta täysin mahdollinen tositarina. Harjoitukset, teatteriväen hierarkia, näyttelijöiden keskinäinen kateus ja muu arki ovat uskottavia. Lisäjännitettä tarinaan tuo Maria, nuori lukiolaistyttö, joka pääsee teatterille avustajaksi ja johon Arola tutustuu. Realismin vastapainoksi muodostuvat yliluonnolliset tai selittämättömät tapahtumat vanhassa teatteritalossa. Lentämisen alkeet täyttää mielestäni maagisen realismin määritelmän.

Vähitellen Vesa Arola muuttuu kirjan aikana miellyttävämmäksi henkilöksi. Saattaa kuitenkin olla, että painetun kirjan olisin jättänyt kesken, sillä alkupuolella hän on aivan liian vastenmielinen päähenkilö. Kirja alkaa lyhyellä lapsuuteen sijoittuvalla epilogiosalla, joka jää irralliseksi. Jonkin kerran tarinassa viitataan lapsuuteen, mutta ilman epilogiakin se olisi onnistunut.

Salla on lukenut Jalat edellä -romaanin ja kehuu sitä niin estottomasti, että lienee pakko luopua lopuistakin ennakkoluuloista ja nöyrtyä lukemaan se. Salla kiittelee kirjaa mm. mustasta huumorista, joka minusta loistaa poissaolollaan Lentämisen alkeista. Kokonaisvaikutelmaksi minulle jäi aika synkkä tunnelma. Ehkä en sitten tunnistanut huumoria. Tai sitten sitä ei ollut. Tunnistin kyllä laitosteatteriin kohdistuvan (sala)ivan, mutta ei se kovinkaan paljon naurattanut, lähinnä suretti, koska on niin osuvaa.

Sallalta voi lukea myös hyvän esittelyn Palmgrenin kolmannesta kirjasta, vuonna 2007 ilmestyneestä Tunnelista. Vaikuttaa siltä, että Palmgren on edennyt yhä synkempiin tunnelmiin. Lukulistan jatkoksi siis Jalat edellä ja Tunneli. Luettavien vuori sen kuin korottuu tätä menoa: yksi luettu kirja johtaa ainakin kahden uuden lukemisen tarpeeseen!

Reidar Palmgren: Lentämisen alkeet
Otavan äänikirja, 5 cd:tä. 2005.

6 kommenttia:

  1. Kivaa ettei tämä osoittaunut sinun mielestäsi kauheaksi! :-)

    Minulle tämä oli aikoinaan sellainen hassu tapaus, että ostin sen kesken pitkän automatkan pienestä paikallisesta kirjakaupasta, jonka äänikirjavalikoima oli minimaalinen... en tunnistanut kirjoittajan nimeä enkä tiennyt tästä mitään muuta kuin hätäisesti vilkaistun takakansitekstin - ja yllätyin ihan positiivisesti :-)

    VastaaPoista
  2. Minulle tämä oli iso pettymys. Pettymys johtui pelkästään siitä, että Jalat edellä oli niin hyvä. Sellaisen esikoisen jälkeen on kova homma ponnistaa yhtä upeaan suoritukseen.

    Palmgrenin kolmatta en ole lukenut, mutta voisin antaa sille joskus mahdollisuuden.

    Jalat edellä kannattaa tosiaan lukea!

    VastaaPoista
  3. Palmgren on tosiaan hyvä! Minä olen tämänkin lukenut ja jä ihan hyvänä mieleen, tosin ei tainnut ihan yhtä hyvältä tuntua kuin nuo pari muuta. Olen vähän odotellut että koska Palmgrenilta tulisi uusi kirja...

    VastaaPoista
  4. En uskaltautunut lukemaan kuin . Minulla tämän kuuntelu on siinä vaiheessa, että sain sen siirrettyä mp3-soittimeen ja kuuntelin että toimii. Voi ei, olen saamaton :(

    VastaaPoista
  5. Huikea kirja! En ole lukenut vielä muita Palmgrenin kirjoja.

    VastaaPoista