Lokakuun 16. päivänä vuonna 2005 Veikko Huovisen poika, 41-vuotias Pekka Huovinen hukuttautui perheen kesämökin rantaan Kiantajärvellä. Tapahtuma oli vanhemmille ja muille läheisille järkytys, mutta ei täydellinen yllätys. Sitä olivat edeltäneet monet vaikeat vaiheet ja pitkät vuodet, joiden aikana Pekka Huovinen sairastui yhä vakavammin.
Kirja Pojan kuolema on Veikko Huovisen tuotannossa ja koko suomalaisessa kirjallisuudessa hyvin poikkeuksellinen teos. Siinä hän pikkutarkasti kertoo poikansa elämästä ja kuolemasta, itsemurhasta.
Huovinen käy läpi muistojaan pojan syntymästä alkaen samalla pohdiskellen, missä kohdassa kaikki lähti menemään väärään suuntaan. Mitä vanhemmat, ja erityisesti isä, olisivat voineet tehdä toisin ja pelastaa lapsensa? Oliko perheen kolmesta lapsesta nuorinta pidetty liian hyvin ja suojeltu turhaan vaikeuksilta? Miten olisi voinut auttaa enemmän? Mitä jää elämästä jäljelle?
Veikko Huovinen katsoo tilannetta perheen sisältä ja arvioi mm. omaa kirjailijuuttaan varsin sarkastisessa valossa, koska hänen mielestään isän kuuluisuus ei ainakaan helpottanut pojan elämää kouluikäisenä. Ei siitä ollut apua myöhemminkään, kun jo eläkeikäiset vanhemmat yrittivät järjestellä aikuisen poikansa asioita ja hoitoa. Vaimon tuskaa oli vaikea seurata avuttomana vierestä.
Pekka Huovinen oli voimakastahtoinen, temperamenttinen ja lahjakas ihminen, joka vaati itseltään liikaa. Toisaalta hänessä oli myös taiteellista herkkyyttä sekä pehmeyttä, joka teki hänestä alkoholin ja lääkkeiden liikakäyttäjän ja askeettisen erakon. Omapäistä aikuista miestä oli vaikea, ellei mahdotonta auttaa, kun hän ei apua halunnut. Mieli järkkyi, mutta yhteiskuntakaan ei voinut pakolla hoitaa.
Veikko Huovinen sanoo toivovansa, että Pojan kuolema -teoksesta olisi apua saman kokeneille. Pekan ollessa laitoshoidossa Huoviset näkivät, kuinka paljon samassa tai vielä epätoivoisemmassa tilanteessa olevia ihmisiä ja perheitä Suomessa on. Huovisen kirjan lämpö ja inhimillisyys varmasti lohduttavat saman kokeneita. Se on myös ravisteleva ja terveellinen lukukokemus kenelle hyvänsä.
Veikko Huovinen: Pojan kuolema
WSOY. 115 s.
Tämän tekstin olen kirjoittanut lehtiarvioksi kirjan ilmestyttyä vuonna 2007. Juttua ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Niin käy aina joskus, kun lehteen ei mahdu, ja sitten kirja ei enää olekaan riittävän uusi. Tämä on kuitenkin niin upean liikuttava kirja ja aiheeltaan aina ajankohtainen, että on hienoa julkaista kirjoitus nyt täällä. Idean sain Jum-Jumin blogikirjoituksesta. Kiitos!
Tämän kirjan olen halunnut pitkään lukea. Kiitos siitä, että muistutit tästä!
VastaaPoistaHeh, meinasin juuri kommentoida, että onpa kiinnostavaa, että Jum-Jumkin kirjoitti tänään samasta kirjasta, mutta olit jo huomannut. Ja minun ajatukseni kirjasta löytyvät Jum-Jumin tontilta. ;)
VastaaPoistaHyvä kiteytys tuo, että kirja ravistelee ja on terveellinen lukukokemus kenelle tahansa. Olen erittäin samaa mieltä.
Muistan kun tämä ilmestyi ja ajattelin, että tuon haluan lukea. Se kuitenkin jäi, ehkä kirja pelotti rankkuudellaan. Täytyy ottaa lukulistalle uudestaan.
VastaaPoistaPari kertaa olen lukenut. Kiinnostava kirja. Sitä on tosiaan hankala kommentoida. Hyvin sinä, Kirsi, kirjasta kirjoitat.
VastaaPoistaTämä oli tosiaan mieleenpainuva teos. Muistan kun eräs proffa yliopistolta toivoi, ettei tämä jäisi Huovisen viimeiseksi kirjaksi, kun tämä oli niin surullinen. Mielenkiintoinen ja asiantunteva arvostelu, Kirsi.
VastaaPoistaHienoa, että Huovinen on pystynyt ja uskaltanut kirjoittaa vaikeasta ja usein myös vaietusta aiheesta. En ole törmännyt kirjaan aiemmin, en siis ole lukenut. Kirjoitit kirjasta kauniisti ja kunnioituksella aihetta kohtaan.
VastaaPoistaMoi. Vasta tänään sain tietää, että Veikko Huovinen on kuollut, jo 2009, ja vähän järkytyin. Minulta mennyt ohi, luulin että hän yhä elää. Pojan kuolema on minulle aivan erityinen kirja. Lukekaa, lukekaa.
VastaaPoista- Storm -
Tänään tarttui kirjakaupasta mukaani ja aloitin lukemaan, vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Tällaisen teoksen tekeminen on vaatinut kirjailijalta erityistä rohkeutta. Kirja antaa muistutuksen elämän eri puolista, erityisesti siitä puolesta, joka nykyisessä elämänmenossa tuntuu valitettavan usein unohtuvan.
VastaaPoistaKivaa, että tätä hienoa kirjaa on vielä saatavana vaikka omaksi. Olen samaa mieltä, että tällaisen teoksen kirjoittaminen vaatii suurta rohkeutta. Onneksi sitä joillakin on, sillä uskon, että tämä kirja voi olla lohduksi saman kokeneille.
PoistaVeikko Huovinen oli itse kainuulainen ilmentymä. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Kova tekemään, teot puhuivat puolestaan. Ei missään nimessä tyrkyttänyt itseään. Erittäin hyvä ja laaja huumorintaju. Sellaisia ihmisiä ovat kainuulaiset, joita ei elämän vaikeudet ole kokonaan latistaneet. H.P
VastaaPoistaKyllä, Matkustimme Kanadaan torontoon 1994. Siellä Suomi-talon kirjastossa luin Huovisen Rasvamaksan ja Lampaansyöjät, kaikki mitä löysin. Näin ikävissäni opin jotin huumorin lahjasta. Kiitos Siitä!
VastaaPoista