Kaisa Ikola: Oikein nurin

Julkaisin opiskeluaikanani 15 lasten- ja nuortenkirjaa ihan "oikean" kustantajan kautta. Siksi olikin aikamoinen shokki, kun 10 vuoden tauon jälkeen yritin palata kirjailijaksi, eikä aikuisten maailmaan ja varsin ajankohtaiseen aiheeseen sijoittuva romskuni kelvannut kellekään.

Omakustanteeseen ei ollut varaa, joten tällä hetkellä "myyn" kirjaa vähän persoonallisella tavalla. Tällä hetkellä on palkkatyö, joten maine on nyt rahaa tärkeämpi. ;)

Omakustanteita vastaan kieltämättä on vähän ennakkoluuloja - mutta toisaalta kustantajien kautta ilmestyy sellaistakin roskaa, ettei voi kuin ihmetellä. Sehän on totuus, että jos kirjoittaa tavalla joka miellyttää juuri sitä yhtä kustannustoimittajaa, pääsee läpi - mitäpä siitä, vaikka 100 muuta lukijaa inhoaisi tekstiä.

Näin kirjoittaa Kaisa Ikola kommentissaan aiempaan tekstiini Onko omakustanne valekirjallisuutta? Kiinnostuin Ikolan kertomasta persoonallisesta kirjanmyyntitavasta ja itse romaanistakin niin paljon, että kävin hänen ohjeidensa mukaan ostamassa sen. Yllä olevat linkit vievät mukavasti asian ääreen, eli jos kiinnostutte, klikatkaapa.

Lyhyesti tilanne on siis se, että Ikola on julkaissut ensimmäisen kirjansa Lauran syyslukukausi 12-vuotiaana Kontakti-sarjassa. Jatkoksi syntyi vielä Lauran kevätlukukausi seuraavana vuonna. 16-vuotiaana Ikola julkaisi ystävänsä Minna Kulmalan kanssa ensimmäisen osan suositusta Hullu luokka -sarjasta, johon kuuluu kaikkiaan kymmenen nuortenromaania. Niistä viimeinen ilmestyi vuonna 2000. 1990-luvulla ilmestyi myös kolmiosainen historiallinen Ylämaa-sarja. Ammatiltaan Ikola on nykyään historioitsija, ja hän on julkaissut useita historiikkeja yms. Lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä.

Kaikesta tästä taustasta huolimatta Ikola siis ei saanut kaupattua neuleromaaniksi kutsumaansa Oikein nurin -kirjaa yhdellekään kustantamolle. Edes käsityölehdet eivät olleet kiinnostuneita julkaisemaan tekstiä jatkokertomuksena. Ikola on työstänyt käsikirjoitusta muiden töiden ohella kolme vuotta ja saanut sitä varten taloudellista tukea Pohjanmaan taidetoimikunnalta. Lunastin siis kirjan itselleni, tulostin ja mapitin 275 sivun nivaskan tekstiä. Ja luin. Pidin. Ja hämmästyin yhä enemmän. Mitä kustantajat oikein ajattelevat ja haluavat? Tarjolla on lähes täysin valmis käsikirjoitus, jonka kirjoittajalla on jo valmiiksi nimeä kirjallisuusmaailmassa. Aihe on tuore ja kirjoitustyyli vetävä. Teemat ovat ajankohtaisia ja punnittuja, vaikka käsittelytapa on kevyehkö. Mutta ei siis todellakaan kelpaa, ei kenellekään! Samaan aikaan kuitenkin kustannetaan kaikenlaista, kuten siinä aiemmassa tekstissäni jo totesin, ja kutsutaan vielä kynäilijöitä kirjailijoiksi.

Oikein nurin -kirjan päähenkilö on pikkuisen päälle kolmikymppinen Anni. Hän työskentelee nykyajan tyypilliseen tapaan epätyypillisessä työsuhteessa eli projektinvetäjänä KÄNÄ-hankkeessa. KÄNÄ on lyhenne sanoista käsityöyrittäjille näkyvyyttä, ja kyseessä on EU-rahoitteinen hanke, joka on päättymässä mutta kenties saamassa jatkoa. Edessä on vielä iso ponnistus, kun Annin pitää järjestää hankkeen yrittäjille oma pöytä kaupungissa järjestettäville käsityömessuille.

Anni on muuttanut kihlattunsa Jaakon kotikaupunkiin (joka jää nimettömäksi). Jaakko on menestyvä rakennusyrittäjä, jonka työpäivät tuntuvat vain venyvän venymistään. Hieman ujo Anni tuntee olonsa vieraassa kaupungissa yksinäiseksi ja hylätyksi. Paras ystävä Ninni asuu sinkkuna Helsingissä. Ninni pitää rohkeaa sinkkunaisen päiväkirjablogia ja houkuttelee Anniakin perustamaan blogin torjumaan yksinäisyyttä ja purkautumiskanavaksi. Pitkään epäröityään Anni uskaltaa yrittää. Kuin sattumalta hän löytää blogimaailmasta käsityöblogit. Aina käsitöitä kammonnut Anni alkaa kuin varkain viehättyä käsillä tekemisestä. Pian blogit ja käsityöt imaisevat hänet maailmaansa. Harmi vain, että Jaakolla tuntuu olevan jotakin käsityöharrastusta vastaan.

Parin kuukauden ajan seurataan Annin ja Jaakon suhteen kehittymistä. Yhtä tärkeätä on kuitenkin käsitöiden maailmaan hurahtaminen, jota Ikola kuvailee suorastaan koukuttavasti. Jos en olisi vakaasti päättänyt jo ajat sitten, että en ehdi tehdä käsitöitä, olisin voinut jopa kaivaa puikot esiin minäkin. Käsityöblogien turvallinen yhteisö, kauppojen lankahyllyt, neuletapaamiset ja lehtien ja kirjojen pyörryttävän kauniit kuvat lumoavat lukijankin, Annista puhumattakaan. Myös blogimaailman kuvaus on oivaltavasti kirjoitettu. Oli hauska seurata Annin etenemistä bloginpitäjänä ja verrata sitä omaan blogistihistoriaansa. Eivät kirja- ja käsityöblogit kauheasti toisistaan eroa. Romaanin loppu on koskettava ja uskottava. Tunnustan, että itkeä tirautinkin pikkuisen.

Jos olisin kustannustoimittaja, pistäisin käsikirjoituksen vielä yhdelle oikoluku- ja muokkauskierrokselle. Se ei kuitenkaan vaatisi kuin pientä huolittelua. Yhden kohtauksen haluaisin poistaa (tai ainakin muokata), koska siinä Anni toimii epäloogisesti ja ylidramaattisesti, luonteensa vastaisesti. Lisäksi pitäisi esimerkiksi monitori vaihtaa näytöksi ja miettiä, voisiko Annilla kenties olla oma läppäri tai nettiyhteys puhelimessaan. Mutta muutoin käsikirjoitus on ihan valmis romaani. Hyvä sellainen.

Kunnes joku kustantaja älyää tämän napata, Ikola siis myy kirjaa netissä PDF-tiedostona. Ostos kuitataan kertomalla kirjailijalle, mihin hyväntekeväisyyteen aikoo osallistua. Minä lupasin laittaa rahaa Kirkon ulkomaanavun Toisenlainen lahja -keräykseen. Olen nyt lunastanut lupaukseni ja hankkinut verkkokaupasta koulutarvikkeet. Lahja mielestäni sopii teemaan. Hyvältä tuntuu tietysti tehdä tällainen hyvä teko, mutta kyllä kirjailijakin ansaitsisi työstään palkan. Aina se vain ei tunnu onnistuvan!