Krooninen kulttuurin ylikunto

Muistan joitakin vuosia sitten tehneeni kulttuurikuntotestin Ylen verkkosivuilla. En ollut kovin yllättynyt, kun sain tulokseksi: ylikunto. J Saattaa olla, että tila on krooninen. Ainakin siltä tuntuu, kun tein mielessäni ja sitten tännekin listausta vuoden 2011 kulttuuririennoista. Tältä näyttäisi, mikäli kolme kalenteriani mitään muistavat:

Helmikuun alussa oli eräässä kaupunginosassamme hauskassa ja lämminhenkisessä runoraati-illassa. Runebergin päivänä olin katsomassa tanssiesitystä Kuka jää yksin? Kyseessä oli värikäs ihan kaikkein pienimmillekin suunnattu musiikin, värien ja liikkeen koossa pitämä pikku esitys. Seuraavana päivänä kävin elokuvissa katsomassa Hella W:n. Elokuva herätti sen verran aivotoimintaa, että luin keväämmällä Vappu Tuomiojan muistelmat Sulo, Hella ja Vappuli. Kulttuuriputki jatkui heti seuraavana maanantaina, kun olimme ammattiyhdistyksen teatteriretkellä Helsingin kaupunginteatterissa. Katsoimme mahtipontisen musikaalin Wicked. Puolen kuun paikkeilla pääkirjaston kellarissa esitettiin runoja otsikolla Vihreet tähystimet. Kyseessä oli Turku-aiheinen tekstikooste, jonka esitti lausuja Riitta Vasenkari.

Maaliskuu alkoi kirjailijaillalla, jossa olivat kirjoistaan puhumassa Juha Numminen, Harri Nykänen ja Antti Tuomainen. Pari viikkoa myöhemmin oli paikallisessa lukupiirissä kertomassa, mitä olin lueskellut sitten viime näkemän. Ilokseni lukupiiri voi hyvin, vaikka itse jouduinkin sen vetämisestä luopumaan. Ohjaajavaihdos teki varmasti ihan hyvää kaikille osapuolille, vaikka haikeana lähdinkin. Ammattiyhdistyskin taas tarjosi kulttuuria, tällä kertaa Helsingin kaupunginteatterissa katsastettiin Enron. Samalla viikolla tein jutun vaskiolaisten nuorten teatteriesityksestä Pikkuruu Mustanmusta, joka perustui Sirpa Puskalan lastenkirjaan. Maaliskuuhun mahtui myös kotikaupungissa esitetty musikaali Sound of Music.

Huhtikuu alkoi tuhdilla teatteripläjäyksellä. Kävimme nimittäin katsomassa Turun kaupunginteatterin Anna Kareninan. Vieläkin melkein tulee hiki! Sitten oli vuorossa oman kirjaston ja paikallisten voimien järjestämä hauska runoraati. Loppukuussa vierailimme taas ammattiyhdistyksen voimin Helsingissä, mutta tällä kertaa nautimme Ateneumin hienosta näyttelystä Arjen sankarit. Vapunaattona oli ohjelmassa paikallisen kamarikuoron kevätkonsertti hienossa Wiurilan kartanon juhlasalissa.

Toukokuulta löytyy vain mystinen merkintä perjantailta 6.5: teatteri klo 18.00. Mitäköhän ja missä? Katsotaan, palautuuko muisti.

Kesäkuussa alkoivat kesäteatterit. Ensimmäinen oli Vaskiolla 17.6. Siellä meni maatalousnäyttelystä kertova Salomaan sankarit. Kuun viimeisenä päivänä kävin katsomassa Somerniemellä Emmauksen tiellä -komedian.

Heinäkuu alkoi Poikamiehen pesäpuulla, eli kesäteatterikomedialla.  Eino Leinon päivää vietetään kotikaupunginosassani runojen ja musiikin voimin, niin tänäkin vuonna. Heti seuraavana päivänä oli vuorossa komediaa, tällä kertaa Eila, Rampe ja likka seikkailivat teatteri Provinssin voimin. Taidemuseossakin kävin katsomassa sarjakuva-aiheista näyttelyä. Sen satoa täällä. Kävimme myös kuun puolivälissä katsomassa Suomusjärvellä esitettyä jatkosota-aiheista näytelmää Rakas lotta. Todellinen kulttuurin rautaisannos tuli kuitenkin oopperaretkellä. Kolme päivää matkustimme bussilla Turusta Savonlinnaan ja takaisin. Mennen tullen käytiin taidenäyttelyissä, mm. Retretissä. Kohokohta oli kuitenkin unkarilaisten esittämä Don Carlo linnassa. Ihan viime metreillä oli vielä heinäkuun lopulla kesäteatteriensi-ilta Koskella, Viekää tuhkakin pesästä. Komediaa, kuinkas muuten.

Elokuussa olikin sitten hiljaisempaa, sillä kalenteriin on kirjautunut vain runo- ja musiikkiesitys Silmäpelistä lapsenlapsiin. Syyskuu alkoi huikealla Ihmisen osalla Helsingin kaupunginteatterissa. Samaten syyskuun alkuun sijoittui lapsille suunnattu Pallo Pom! Lokakuun alkuun sijoittui kauan odotettu Sofi Oksasen ja Maija Kaunismaan kiertue Liian lyhyt hame, johon olin hankkinut liput jo keväällä. Pientä pettymystä oli kyllä ilmassa, vaikka olin hyvin valmistautunutkin levyn ja kirjan kera. Samalla viikolla esitettiin Lohjalla Kuntaliitosooppera. Kuun lopulla kevennettiin Helsingin kaupunginteatterissa komedialla Eila, Rampe ja palvattu onni sekä Porissa taidemuseon Mars longa, Markku brevis -–taidenäyttelyllä.

Marraskuu oli rauhallinen, rautaisannos teatteria nautittiin vasta kuun lopulla Turussa. Siellä katsoimme Annie Proulx’n romaaniin perustuvan näytelmän Vaarallinen harmonikka. Joulukuu alkoi kiireisenä: ensin Mielipuolen päiväkirja Martti Suosalon esittämänä (hieno!), sitten lasten runonäytelmä Allakka Pullakka ja näytelmä Ella Lapissa peräkkäisinä päivinä.  Vielä viime ponnistuksena ravintolashow Trabantti kruunasi kulttuurivuoden heti kamarikuoron joulukonserttia seuranneena lauantaina.

Yli kaksikymmentä kertaa teatterissa, lisäksi kaksi oopperaa, muutama konsertti ja taidenäyttelyitäkin puolisen tusinaa. Onhan sitä tullut nautittua, kulttuuria.