Alison Bechdel: Hautuukoti - tragikoominen perheeni

Äidille, Christianille ja Johnille.
Meillä oli hauskaa yhdessä,
kaikesta huolimatta.
- Kirjan omistus -

Vasta kirjablogeihin tutustuttuani ja erityisesti Sallan lukupäiväkirjaa jonkin aikaa seurattuani oikeastaan oivalsin, että sarjakuvat voivat antaa monenlaisia lukuelämyksiä, myös aikuisille. Jokapäiväisten sanomalehtistrippien ja satunnaisten Asterix- ja Lucky Luke -albumien lisäksi on olemassa myös jotakin ihan muuta.

Joulun välipäivillä tein aleostoksia nettikirjakaupoista ja jonkin tilauksen yhteydessä olin klikannut itselleni myös sarjakuvaromaanin Hautuukoti. En tiennyt kirjasta ja sen tekijästä Alison Bechdelistä yhtään mitään ennakkoon. Oikeastaan se oli ihan hyvä lähtökohta. Vaikutuin teoksesta monella tavalla. Ensinnäkin se oli puhtaasti teknisenä lukukokemuksena miellyttävä. Tekstiä on paljon, mutta kuvat ovat myös taidokkaita ja täynnä täydentäviä yksityiskohtia. Mietin lukiessani monesti, että tästä olisi saanut myös perinteisen elämäkerrallisen romaanin vaivatta. Piirtäminen on kuitenkin Bechdelille ominainen kerrontapa, sen huomaa tollompikin lukija. Tästä tuntui olevan hyvä aloittaa sarjakuvaromaaniin tutustuminen. 

Kirjan koko nimi on Hautuukoti – tragikoominen perheeni. Nimi kertoo paljon. Teemat ovat vaikeita ja traagisia, mutta kerrontaote on lempeä ja humoristinen, vaikka säästelemisestä Bechdeliä ei voi syyttää. Konkreettisesti nimen Hautuukodilla viitataan perheen ensimmäiseen asuntoon, joka oli Alisonin isänisän kotitalo, asunnon ja hautaustoimiston yhdistelmä. Pienen yrityksen arki oli osa perheen elämää ihan konkreettisesti. Nimellä on kuitenkin vahva vertauskuvallinen merkitys. Myöhemmin nimittäin perhe muutti läheiseen vanhaan kartanoon, jonka pikkutarkka entisöinti ja sisustus muodostuivat isän pakkomielteiseksi harrastukseksi. Perheen sisäinen kylmyys ajoi kunkin perheenjäsenen omien harrastustensa pariin ja eristyksiin toisistaan.

Hautuukodissa Bechdel käy läpi omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä isäsuhdettaan. Myös äidin ja tyttären välejä kuvataan, mutta isä on selkeästi keskeisemmässä roolissa. Sisarukset, kaksi veljeä, jäävät vaatimattomiksi taustahenkilöiksi. Varhaislapsuuden muistoissa isä oli arvaamaton, ankara ja väkivaltainenkin. Mitä suuremmiksi lapset kasvoivat, sitä enemmän heitä käytettiin työvoimana niin hautaustoimistossa, puutarhassa kuin kotona remontoinnissakin arkisempien kotitöiden lisäksi. Tätä puolta kasvatuksessaan Bechdel ei avoimesti kritisoi, mutta kuvista voi lukea melko paljon. Harvoin työskentelevät lapset näyttävät iloisilta.

Vähitellen Alison kelaa auki muistojaan ja yhdistelee niitä myöhemmin saamiinsa tietoihin. Mitä kotona oikein tapahtui? Mitä kaikkea lapsi tajusi mutta sysäsi tietoisesti tai tajuamattaan syrjään liian vaikeina ja käsittämättöminä asioina? Kaksi merkittävää tapahtumaa käyvät lukijalle selviksi jo varsin nopeasti. Isä kuoli, kun Alison oli parikymppinen. Vain joitakin kuukausia aiemmin Alison oli tajunnut olevansa lesbo. Mikä oli näiden tapahtumien välinen yhteys? Oliko sitä?

Hautuukoti on hieno teos monella tavalla. Ensinnäkin Bechdel käsittelee homoseksuaalisuutta avoimesti ja tuoreesti. Aihe saa syvyyttä isän tarinasta, joka askarruttaa tyttären mieltä. Minua miellytti myös teoksen kirjallinen maailma. Kummatkin Alisonin vanhemmat ovat ammatiltaan lukion kirjallisuudenopettajia. Isäkin joutui tekemään opettajan töitä hautaustoimistobisneksen lisäksi. Kirjallisuus oli yksi isän suurista intohimoista, ja sen avulla ja kautta myös Alison koki isän ajoittain läheiseksi. Kirjat yhdistivät. Äiti tekee väitöskirjaa, soittaa pianoa ja näyttelee. Perheelle ei jää aikaa. Äidistä annetaan hyvin kylmäkiskoinen ja etäinen kuva. Alison itsekin opiskeli yliopistossa kirjallisuutta, hän mm. osallistuu James Joycen Odysseus -kurssille, jota hän kuvaa pistämättömästi. Joyce on tietysti yksi hänen isänsä suosikkikirjailijoista.

Teos kuvaa mielestäni myös amerikkalaista pikkukaupunkielämää varsin suorasukaisesti. Alisonin isän koko elämä on sisältynyt muutaman neliökilometrin alueelle. Lähes kaikki kaupunkilaiset tuntuvat olevan sukua keskenään. Ahdistaa, on pakko päästä pois. Ahdistavia ovat myös perheen pakkomielteet. Isä omistautuu remontoinnille, sisustamiselle, puutarhanhoidolle ja kirjallisuudelle (seksuaalisten pakkomielteidensä lisäksi). Alison kärsii varhaisteininä pakko-oireisesta häiriöstä, joka on kuin suoraan tohtori Spockin lastenkasvatusoppaasta, jota äiti tuntui ahkerasti lukevan. Äiti paneutuu harrastajateatterin rooleihin yhtä antaumuksella kuin väitöskirjansa tekemiseen. Arki tuntuu soljuvan työnteon ja riitelyn siivittämänä.

Opettajan työ ei nyt niin rankkaa ole...

Teos tuntuu olevan melkoinen runsaudensarvi. Kaikkiaan sen lukeminen oli oikein virkistävää. Ei ihme, että Bechdel on saanut siitä vuonna 2007 Eisner-palkinnon, jota Wikipedia luonnehtii eräänlaiseksi sarjakuva-Oscariksi. Kiinnostuin niin kovasti, että nyt tekisi mieli hankkia käsiinsä Bechdelin muutkin suomennetut teokset, Lepakkoelämää ja Lepakkoelämää 2.

Alison Bechdel: Hautuukoti – Tragikoominen perheeni

(Fun Home; A Family Tragicomic) Suom. Taina Aarne

Like 2009. 238 s.