Belinda Bauer: Tappajan katse

Luin kesällä 2011 Belinda Bauerin esikoisdekkarin Hautanummi. Jo silloin kirjoitin, että Bauer on ladannut kirjaansa ahdistavan tunnelman, joka pakottaa lukemaan eteenpäin, jotta saisi tietää ratkaisun. Tuoreeltaan suomennetussa Bauerin toisessa romaanissa Tappajan katse on lähes yhtä intensiivinen tunnelma, vaikka kyseessä on tällä kertaa toisenlainen rikossarja. Tapahtumapaikka on sama kuin Hautanummessa, eli Shipcottin pikkukaupunki tai oikeammin kylä Exmoorin nummen laidalla. Lukija kohtaa joitakin aiemmasta tarinasta tuttuja henkilöitä, kuten nyt 16-vuotiaan Steven Lambin, mutta mistään jatko-osasta ei ole kyse. Bauer pitää edellisen kirjan tapahtumat visusti piilossa, joten sen puoleen voi kirjat lukea kummassa järjestyksessä hyvänsä.

Hautanummen tapahtumista on siis kulunut neljä vuotta. Niiden jälkeen kylään on asettunut paikallispoliisin tehtäviin nuori Jonas Holly. Hänen urheilullinen lastentarhanopettajavaimonsa Lucy on sairastunut nopeasti etenevään MS-tautiin, ja Jonas on luopunut urahaaveistaan. Pariskunta on asettunut Jonaksen kotitaloon, joka on jäänyt tyhjilleen hänen vanhempiensa kuoltua auto-onnettomuudessa joitakin vuosia aiemmin. Jonas siis tuntee alueensa asukkaat kuin omat taskunsa.

Syrjäisen seudun rauha järkkyy, kun neliraajahalvaantunut invalidirouva murhataan omaan vuoteeseensa. Paikalle hälytetään rikoskomisario Marvel ryhmineen selvittämään rikosta. Marvel kuvataan kirjassa oikeaksi öykkäriesimiehen perikuvaksi, joka nöyryyttää kaikkia tielleen sattuvia, kuten Jonasta. Aluksi Marvel suhtautuu yliolkaisesti koko murhaan, mutta kun pian sattuu seuraava kuolemantapaus, joka ilmiselvästi on murha, muuttuu ääni kellossa. Joku eliminoi sairaita, toisten taakkana olevia heikkoja ihmisiä. Lukijan niskakarvat pöyhistyvät, sillä on selvää, että myös Jonasin vaimo Lucy täyttää uhrin vaatimukset paremmin kuin hyvin. Lukujen nimet kertovat, että aika käy yhä vähemmäksi.

Tilanne kylässä vaikuttaa yhä vain sekasortoisemmalta. Jonas yrittää epätoivoisesti hoitaa hommansa, kuten nimettömien kirjeitten kirjoittaja häntä kehottaa. Hän kokee olevansa suojelija, joka ei selviydy tehtävästään. Marvel on aivan yhtä avuton, samoin lukija.

Marvel tunsi olevansa täydellisesti eristyksissä ja eksyksissä. Joko hän kökötti hienonnimisessä hevoskuljetusvaunussa tai hän tuijotti televisiosta lumisadetta tallissa. Hänelle kerrottiin kaikki ja ei mitään. Jokainen tunsi toisensa mutta tappajaa ei tuntenut kukaan. Todisteet olivat paikallaan yhtenä päivänä ja kadonneet seuraavana. Epäillyt putosivat syliin kuin kypsä omena ja lipesivät sitten läpi käsien. Matkapuhelinyhteydet muodostuivat ja katkesivat silmänräpäyksessä, ja pirullinen kylmyys, sade ja lumi tekivät pakenevasta harhamaailmasta entistä tavoittamattomamman.

Kuka voi pienessä lumen eristämässä kylässä olla raaka murhaaja? Jonas pohtii, mitä näkyy tappajan silmistä. Tunnistaako hänet, jos häntä katsoo silmiin? Liikuntarajoitteisen Lucyn hän varustaa leipäveitsellä, mutta ovet hän jättää tapansa mukaan lukitsematta. Lucy kuluttaa päivänsä katselemalla kauhuelokuvia tyyny turvanaan.

Bauer kiihdyttää tarinan kierroksia kunnolla ennen karmaisevaa loppuratkaisua. Murhaajan motiivit löytyvät tälläkin kertaa kaukaa menneisyydestä. Muutama yksityiskohta jäi kuitenkin kaiken selvittyä kaivelemaan mieltäni, mutta jätettäköön ne nyt tässä salaisuuksiksi. Lisäksi bongasin tästäkin romaanista lipsahduksen, joka kohotutti kulmia. Loppuhuipennuksen ollessa käsillä tuiskuaa tiheästi lunta. Pellon yli kotia kohti kiiruhtava Jonas kuitenkin saa valoa taivaalla hohtavasta kuunsirpistä ja tähdistä… Näitä siis sattuu ihan suurenkin maailman kirjailijoille J. Käännökseenkin on lipsunut pikkulapsuksia, sillä esimerkiksi visailuohjelman nimi on suomeksi Haluatko miljonääriksi eikä Kuka haluaa miljonääriksi ja stetson kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Pilkunviilaajan korvaan niin pahasti särähtää…

Belinda Bauer: Tappajan katse (Darkside)

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Karisto 2012. 467 s.