Mitä kirjoittamisesta ja lukemisesta kertovia elokuvia tunnet?

Viimeviikkoisella luovan kirjoittamisen jatkokurssilla ohjaajamme Taija Tuominen käytti tuokion esittelemällä joitakin kirjoittamisesta kertovia mielielokuviaan. Esillä oli koko joukko leffoja, joista osa oli vanhoja tuttuja, osa täysin tuntemattomia. En laittanut silloin kaikkia nimiä muistiin, mutta jotakin sentään jäi mieleen. Innostuin itsekin taas elokuvista, kun niihin tuli ikään kuin uusi tulokulma.

Vielä samalla viikolla televisiosta tuli yksi Taijan esittelemä eli Sideways. Elokuvasta ja sen ohjaajasta Alexander Paynesta oli pitkä juttu saman päivän Hesarin tv-sivuilla. Olisiko se nyt ollut perjantaina? En enää mitään muista, jollen laita heti ylös. Mutta joka tapauksessa laitoin tuon elokuvan talteen vastaisen varalle, tosin katsomatta vielä on. Netistä löytämieni esittelyjen perusteella kirjoittaminen on tässä aika sivuroolissa, tärkeämpiä ovat ihmissuhdesotkut ja viinin juonti. Mutta pitänee ainakin koettaa. Kyllä viinikin ja sen juominen ovat ihan hyviä aiheita!

Sen sijaan otin Taijalta lainaan (kiitos!) Lasse Hällströmin elokuvan The Hoax eli Vedätys, jonka pääosassa on Richard Gere. Ällistyttävää kyllä elokuva perustuu tositarinaan ja päähenkilön eli kirjailija Clifford Irvingin muistelmateokseen. Gere esittää siis narsistista, patologisesti valehtelevaa kirjailijaa, jolla kyllä on kykyjä mutta joka ei ole saanut himoitsemaansa läpimurtoa. Amerikkalaiseen tapaan kirjailija, ainakin Irving, himoitsee erityisesti rahaa ja mainetta, hinnalla millä hyvänsä.

Lähtötilanteessa Irvingille ollaan lopulta tekemässä rahakasta kustannussopimusta, mutta kun mies on jo rahat tuhlannut, sopimus raukeaa. Hädissään mies tarttuu huteraan oljenkorteen ja valehtelee kustantajalleen, että salaperäinen ja omituinen miljardööri Howard Hughes on pyytänyt häntä kirjoittamaan elämäkertansa. Rahamiehen eksentriset elintavat helpottavat huijausta, ja vaikka aika moni suhtautuu epäillen, Irving saa kuin saakin sopimuksen.

Kirjailijaystävänsä Dick Suskindin (Alfred Molina) kanssa Irving alkaa hankkia materiaalia jokseenkin arveluttavin keinoin. Itse kirjoittamista elokuvassa kuvataan hienosti. Irving eläytyy rooliinsa Hughesina ja antaa ”haastatteluja” Suskindille, joka kirjoittaa sitten puhtaaksi. Koska tarina sijoittuu vuosiin 1973-74, on tekniikkakin museaalista. Huijaus on koko ajan vaarassa paljastua, ja jossakin vaiheessa Irvingin todellisuudentaju alkaa hämärtyä pahemman kerran. Gere näyttelee mielestäni loistavasti, ja tarina on niin hitsin jännittävä, että kynnet melkein tulivat pureksituiksi. Geren näyttelemisestä on hieman toinen näkemys ainakin Hesarin kriitikolla Pertti Avolalla: ”Irvingiä esittävän Richard Geren tutut maneerit ovat tallella, mutta kerrankin ne istuvat osaan. Gere tuntuu ymmärtäneen täysin roolihahmonsa narsistista persoonallisuutta.” Sen verran v-mäisesti kehuttu, että voisi Movie Star vaikka loukkaantua.

Tämän tarinan nielaistuani aloin miettiä, mitä muita lukemisesta ja kirjoittamisesta kertovia elokuvia oikein tiedänkään. Kirjoista tehtyjä elokuvia tietysti on vaikka kuinka, mutta nyt siis tarinassa pitäisi kirjoilla ja kirjoittamisella olla oma osuutensa. Taijan listalla oli monia tuttuja, kuten nuorista pojista kertova Viimeinen kesä eli Stand by me, joka perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin The Body, Ruumis. Tätä käytetään koulussakin elokuvaopetuksessa ja tarinankerronnan käsittelyssä, joten on aika tuttu mutta silti edelleen hyvä. Kertoja ja päähenkilö haaveilee jo 12-vuotiaana kirjailijan urasta ja kertoo huikeita tarinoita kavereilleen. Kehyskertomuksena on muistelukirjan kirjoittaminen kaverusten viimeisestä yhteisestä huolettomasta kesästä, joka päättyy ruumiin löytämiseen. Kannattaa muuten lukea myös elokuvan pohjana oleva kirja, sillä se on melkoisen erilainen kuin elokuva.

Omia kestosuosikkejani ovat jo ikuisuuksia olleet Kuolleiden runoilijoiden seura ja Garpin maailma. Näitähän yhdistää mahtava Robin Williams, mutta muutenkin elokuvat ovat – no, huikeita! Kuolleissa runoilijoissa ei niinkään kirjoiteta kuin luetaan ja näytellään, mutta Garp kertoo kirjoittamisesta, melkeinpä enimmäkseen. Garp haluaisi lentäjäksi, mutta rupeaakin sitten kirjailijaksi. Siitä hänen äitinsä saa idean kirjoittaa kirjan, ja hänestä tulee naisten oikeuksien esitaistelija. Garpin vaimo opettaa kirjallisuutta.

Yhtä paljon kirjoittamisesta ja lukemisesta kertoo tietysti Michael Cunninghamin kirjaan Tunnit perustuva samanniminen elokuva, jossa Virginia Woolf kirjoittaa Mrs Dallowayta ja toisessa ajassa toinen henkilö lukee samaista kirjaa. Olen nähnyt hienon elokuvan parikin kertaa, mutta oikein kunnolla se tuntui avautuvan vasta kirjan äänikirjaversion jälkeen. Monisyinen, vaikuttava teos. Ja Meryl Streep, ah!

Kotimaisista mieleen tulevat Taijankin mainitsema Päätalo, jota en ole vielä katsonut, sekä vuoden takaa Hella W, joka kertoo Hella Wuolijoen vaiheikkaasta elämästä. Kirjoittamistakin siinä kuvataan. Ensin syntyvät klassikkonäytelmät rahapulan tilkkeeksi tuosta vain, kylpyammeesta sanellen. Sitten on ankeampaa muistelmien tekoa Katajanokalla pommien putoillessa. Hellan kävin viime keväänä katsomassa, ja voit lukea tunnelmiani täältä. Tarkoitus on ollut katsoa elokuva piankin uudelleen, sillä kesällä kulttuurimatkamme yksi kohde oli Pyhäniemen kartano, jossa monet elokuvan kohtauksista on kuvattu. Niin ja sitten tietysti Putoavia enkeleitä, jossa kerrotaan sekä Aila Meriluodosta että Lauri Viidasta. Hieno elokuva, jossa on monta huikeaa kohtausta, kuten vaikka sekin, jossa Viita antaa runon pulputa Meriluotojen huvilan pihamaalla.

Mutta onhan kirjoittamisesta ja lukemisesta tehty vaikka kuinka elokuvia, vai onko? Muistuttakaapa mieleeni, laittakaa vaikka linkkejä omiin juttuihinne. Olisi kiva laatia vaikka oikein hieno Blogistanian kirjallisten elokuvien suosituslista. Sen ympärille voisi vaikka laatia jonkin haasteenkin.