Agatha Christie: Syyttävä sormi, Aikataulukon arvoitus ja Dumb Witness

Agatha Christien murhamysteerit ovat mainion ajattomia. Vuonna 1943 ilmestynyt Syyttävä sormi on aivan lukukelpoinen ja nautittava edelleen vuonna 2012. Kaikista kirjoista ei voine sanoa samaa! Kirjan takakannessa kerrotaan, että tapahtumat sijoittuvat sota-aikaan. Tätäkään ei oikeastaan huomaa mistään, vaikka minäkertoja Jerry Burton onkin loukkaantunut lento-onnettomuudessa ja on lääkärin määräyksestä vetäytynyt maaseudun rauhaan toipumaan. Kyseessä lienee siis sotatoimissa tapahtunut onnettomuus.

Olen aikoinani teini-iässä lukenut lähestulkoon kaikki Christiet ainakin kertaalleen ja sittemmin katsonut kaikki kierrokset tv:ssä esitetyistä elokuvista ja sarjoista. Silti en onnistu juuri koskaan muistamaan murhaajaa ennen kuin neiti Marple tai Hercule Poirot pitää loppupuheenvuoronsa. Olen tämän taas huomannut, kun olen kuunnellut Christien dekkareista tehtyjä hienoja äänikirjaversioita. Kiitos niistä WSOY:lle ja kirjastolaitokselle!

Syyttävän sormen takakansitekstissä mainitaan neiti Marple, mutta kyseessä on varsin erilainen Marple-tarina. Neiti ei ole juuri kummoisessakaan roolissa, paitsi ihan viime metreillä, kun rikollinen saadaan kiinni verekseltään. Romaanin minäkertoja on siis kolmikymppinen herrasmies Jerry Burton, joka nuoren ja huikentelevaisen sisarensa Joannan kanssa asettuu puoleksi vuodeksi Lymstockin pikkukaupunkiin tai oikeammin kylään. Sisarukset vuokraavat itselleen pienen mökin iäkkäältä neiti Bartonilta. (Sukunimien samankaltaisuus ei ole aivan merkityksetön seikka!).

Rauhassa uinuva kylä on kuitenkin vain harhaa. Sen Jerry ja Joanna saavat huomata, kun he saavat röyhkeän ja rivon nimettömän kirjeen. Siinä vihjataan, etteivät he olisikaan sisaruksia. Kirje hämmästyttää heitä, mutta sitten he saavat selville, että kirjeitä on lähetelty kylässä jo pidemmän aikaa ja ne ovat kaikki sävyltään ilkeitä ja hävyttömiä. Mitä kunniallisimmatkin ihmiset ovat saaneet niitä, vaikka harva haluaa sitä tunnustaa. Asia saa ikävämmän käänteen, kun eräs rouva tekee itsemurhan. Käy ilmi, että hänelle on vain vähän aiemmin toimitettu nimetön kirje, jossa annetaan ymmärtää, ettei hänen aviomiehensä olisikaan hänen toisen poikansa isä. Koska rouvan terveys on ollut horjuva jo aiemmin, pidetään selvänä, että hänen hermonsa ovat pettäneet.

Kirjeitä tulee yhä lisää. Epäiltyjen joukkoa saadaan supistettua päättelemällä, että kyseessä on nainen. Lisäksi tekstit ja kuoret on kirjoitettu naisyhdistyksen kirjoituskoneella, jota lähes kuka tahansa pääsee käyttämään, mutta naiset tietysti helpommin. Kylällä asuu myös herra Pye, joka kuvataan näin: Herra Pye oli pyylevä, naismainen pieni mies, joka oli kokonaan omistautunut petit-point-tuoleilleen, dresdeniläisille posliinipaimenittarilleen ja muinaisesineiden kokoelmalleen. Seksuaalisen epäilyttävyytensä perusteella myös herra Pye-parka on epäilty.

Romanttinen juonipolku kirjaan tulee erikoisen Megan Hunterin hahmossa. Megan on paikallisen asianajajan tytärpuoli, jo parikymppinen nuori nainen, jota kaikki pitävät lapsellisena ja hieman vajaaälyisenä. Megan asettuu kuuliaisesti ruman ankanpoikasen rooliin, jota hänelle tarjotaan. Viaton luonnonlapsi kulkee missä haluaa ja laukoo totuuksia. Jossakin vaiheessa Jerry havahtuu Meganin piilevään kauneuteen.

Rikosjuoni on kirjassa punottu oivallisesti. Kun jännittävän ratkaisukohdan jälkeen kuullaan neiti Marplen selvitykset tapahtumien kulusta, lukija (tai kuulija) voi vain todeta, että häntä on viety taas kerran kuin kuoriämpäriä.

Sama tunne tulee toisen yhtä mestarillisesti punotun Aikataulukon arvoituksen äärellä. Tämä on puhdasverinen Poirot-tarina, jonka minäkertojana on Argentiinasta Britanniaan saapunut kapteeni Hastings. Poirot on juuri saanut salaperäisen kirjeen, jonka allekirjoituksena ovat vain nimikirjaimet ABC. Poirotia kehotetaan tarkkailemaan Andoverin kaupunkia tiettynä päivänä. Poirot ottaa kirjeen vakavasti, mutta poliisi ei. Mieli kuitenkin muuttuu, kun Andoverissa paljastuu raaka veriteko juuri kirjeessä mainittuna päivänä. Murhattu on rouva Asher, ja hänen vierelleen on asetettu avoin rautatieaikataulukko, jota kutsutaan ABC-taulukoksi.

Tapahtumat lähtevät etenemään kiihkeää vauhtia. Tulee toinen kirje, jossa varoitetaan murhasta Bexhillissä. Kaupungissa murhataan Betty Barnard -niminen tarjoilijatar. Kolmas ja neljäs murha tapahtuvat saman kaavan mukaan. Joku mielipuoli kehuu voivansa jatkaa loputtomiin. Poliisi on avuton, mutta murhattujen omaiset ja Poirot päättävät yhdistää voimansa. Jonkun on täytynyt nähdä murhaaja. Kenties hänet onnistutaan näkemään seuraavalla kerralla. Toivo on heikko, mutta Poirot ei anna periksi.

Lukijalle väläytellään lyhyitä otteita omituisen Alexander Bonaparte Castin vaiheista samaan aikaan. Lopulta Cast napataan. Mies tunnustaa murhatyöt, vaikka ei muistakaan niitä tehneensä. Todisteet ovat kuitenkin kivenkovat. Mutta mikä oli motiivi? Se Poirot’n on vielä keksittävä. Loppupuheenvuoro on tälläkin kertaa musertava.

Syyttävän sormen ja Aikataulukon arvoituksen kuuntelin Lars Svedbergin hienosti lukemina äänikirjoina. Tarinat toimivat tässä muodossa mainiosti, eivätkä paikoittainen hidassoutuisuus ja toistelu haittaa mitään. Hastings tekee jälkimmäisessä kirjassa hienovaraista pilaa Poirot’n turhamaisuudesta ja omahyväisyydestä.

Kolmas juuri nauttimani Christie oli toteutukseltaan toisenlainen. Mykkä todistaja eli Dumb Witness on BBC Radion toteuttama puolitoistatuntinen kuunnelma. Tämä oli hauska kokeilu. Ensin arvelin, että en pysy englanninkielisessä sanailussa kärryillä, mutta huoli oli turha. Äärimmäisen huolella äännetty brittiaksenttia oli helppo seurata. Poirot’na tässä versiossa on John Moffat. Koska kyseessä on kuunnelma, on mukana myös vähän äänitehosteita. Hauskin on terrieri Bob, jonka haukunta, läähätys ja murina on selvästikin ihmisnäyttelijän tekemää!

Juoni menee pääpiirteissään niin, että Poirot saa kirjeen, jossa häntä pyydetään selvittämään hienotunteisesti eräs ongelma. Mikä, se ei käy kirjeestä ilmi. Poirot huomaa heti, että kirje on päivätty jo pari kuukautta aiemmin, pääsiäisen tienoilla. Kun kaksikko matkustaa Market Basingiin tiedustelemaan lähettäjältä, vanhalta ikäneidolta asiaa tarkemmin, he saavat kuulla neidin kuolleen. Neiti on yllättäen testamentannut koko omaisuutensa taloudenhoitajalleen eikä nuorille sukulaisilleen kuten on luvannut. Poirot alkaa haistaa palaneen käryä ja ryhtyy selvittelemään tapahtumia tarkemmin. Murhaaja selviää tässä versiossa varsin nopeasti mutta jälleen tekijä on henkilö, jota vähiten osaa epäillä. Onneksi Hastings on yhtä pihalla!

Agatha Christie: Syyttävä sormi (The Movin Finger)

Suom. Eva Siikarla. Äänikirja WSOY 2010, 7 cd:tä. Lukija Lars Svedberg.

Aikataulukon arvoitus (The ABC Murders)

Suom. Aune Suomalainen. Äänikirja WSOY 2010, 6 cd:tä. Lukija Lars Svedberg.

Hercule Poirot in Dumb Witness. BBC Audiobooks Ltd 2007. 2 cd:tä