Runsas vuosi sitten tätä
blogiani aloitellessani kirjoitin eräästä kirjasta, jota ala-asteen opettajamme
oli lukenut meille ääneen moneen kertaan. Tuo unohtumaton kirja oli Ukko Kivistön Jalkapallotäysosuma, verrattoman nostalginen poikakirja hurjine
seikkailuineen. Kirja toi mieleeni muitakin muistikuvia tuolta ajalta.
Opettajalla todellakin oli silloin, muinaisella 1970-luvulla, aikaa lukea
meille kirjoja ääneen. Yhdestä kirjasta mieleeni oli jäänyt vain poika, joka
vaelsi yksin Euroopassa ja elämänsä ensimmäisen kerran löysi appelsiinin. Tuo
kohtaus oli syöpynyt mieleeni, mutta mitään muuta en kirjasta muistanut. Taisin
asiasta mainita jonkun toisen kirjoittamassa blogissa, koska tuon Jalkapallotäysosuman esittelyn perään
olen saanut joitakin ehdotuksia, mistä kirjasta olisi voinut olla kyse. Tulos
jäi kuitenkin laihaksi ja asia unohtui. Sitten viime viikolla törmäsin kirjaan Kirsti Ellilän blogissa! Hän tiesi sekä
kirjan nimen että kirjoittajan! Kyseessä on tanskalaisen toimittajan ja
nuortenkirjailijan Anne Holmin David, joka on vuonna 1963 saanut
pohjoismaisessa nuortenkirjakilpailussa ensimmäisen palkinnon. Kaupungin
pääkirjaston varastosta sain kirjan noutaa.
Kirja sijoittuu vuoden 1960
Eurooppaan. Näin sanotaan ensimmäisellä sivulla. Muuten alkuosan tapahtumien
sijainti jää epämääräiseksi. Päähenkilö on 12-vuotias poika David, joka on
viettänyt koko elämänsä vankileirillä NIIDEN kynsissä. Missä maassa vankileiri
sijaitsi tai keitä ovat NE, jää lukijalle epäselväksi. Netistä löysin sivun,
jossa samaa arvoitusta on yritetty tuloksetta ratkoa. Kirjoittaja arvelee, että
leiri olisi sijainnut Bulgariassa, koska kun David leiriltä karatessaan suuntaa
kompassin avulla suoraan etelään, hän lopulta saapuu Saloniki-nimiseen
kaupunkiin. Leirillä on ollut kansainvälisiä vankeja, sillä David on heiltä
oppinut italiaa, ranskaa ja englantia. Omaa kansallisuuttaan hän ei tiedä eikä
mitään vanhemmistaan tai siitä, miksi häntä on leirillä pidetty. Arvoitus on
myös, miksi leirin johtaja yllättäen antoi hänelle tilaisuuden paeta. Ohjeeksi
mies vielä antoi, että olisi pyrittävä Italian kautta Tanskaan. Todennäköisesti
NE ovat kommunisteja, mutta silti tarina vaikuttaa hataralta ja ylimalkaiselta.
Pahuus jää kasvottomaksi tai ainakin nimeämättä.
David tekee vaivalloisesti matkaa
kohti tuntematonta päämäärää. Vapaan elämän ihmeet ovat hänelle paikoin lähes
ylivoimaisia. Pienen lapsen näkeminen ja sen viattoman avuttomuuden
ymmärtäminen ovat suistaa hänet raiteiltaan. Etelä-Italian kauneus mykistää
hänet. Löytyypä se ensimmäinen appelsiinikin:
Hän huomasi vihreyden keskellä jotakin, joka ei ollut
keltaista eikä punaistakaan, vaan siltä väliltä. Se oli pyöreä kuin pallo,
mutta tuntui pehmeältä. David otti sen maasta tietämättä mitä teki ja sitten
hän astui viimeiset tielle johtavat askeleet. --- Hän puristeli sitä
varovaisesti, raaputti sitä kynnellään ja kaivoi sitten sormensa kuoren läpi.
Sisällä oli märkää. Hän haisteli sormeaan, nuolaisi sitä – se tuoksui hyvältä
ja oli sekä makeaa että hapanta. Sitten hän irrotti koko kuoren ja jakoi pallon
palasiin. Se hajosi helposti pieniin, puolikuun muotoisiin kappaleihin.
Matkallaan David törmää niin
hyviin kuin pahoihinkin ihmisiin. Hän myös päättää valita itselleen Jumalan
tuntemiensa jumalten joukosta. 12-vuotiaaksi eristyksissä ja kauheissa oloissa
eläneeksi David on sydämeltään sivistynyt ja viisas, filosofinenkin. Hän
arvostaa eniten maailmassa vapautta. Väkivaltaa ja rumuutta hän ei voi sietää
ja taistelee niitä vastaan aina niitä kohdatessaan. Hän on äärimmäisen
rehellinen ja tuntee tuskaa joutuessaan valehtelemaan ihmisille kuuluvansa
sirkukseen. Se kuitenkin on tarina, joka suojaa häntä monesti joutumasta
vaikeuksiin. David ei voi luottaa kehenkään, sillä NE ovat varmasti hänen
kannoillaan.
Realismilla ei taida
juurikaan olla tässä kirjassa sijaa, mutta yhtä kaikki Davidin kamppailu kohti
vapautta ja oikean pojan elämää on riipaiseva ja koskettava. Jos, niin kuin
luulen, tämä on se kirja, jota meille koulussa luettiin, tuskin kukaan meistä
ymmärsi siitä kovinkaan paljon. Itse asiassa se on varsin rohkeakin kirja
poliittisessa mielessä, kun ajattelee sen julkaisuaikaa, siis 1960-luvun alkua,
jolloin kylmä sota oli kuumimmillaan ja Suomessakin noottikriisiä ynnä muuta.
Lainasin saman tien myös
Holmilta suomennetun toisen romaanin Peter,
jossa on kyse aikamatkailusta. Aion senkin vielä lukea saman tien. Kirjat on
julkaistu Otavan nuortenkirjoja -sarjassa, ja kummankin takasivuilla on
luettelo senaikaisista muista sarjan kirjoista. Davidin maailman parhaita -luettelo on kirjaston liimalappujen
peitossa, mutta toinen lista on melkein kokonaan näkyvillä. Siinä on nähdäkseni
sekä suomalaisia että käännettyjä kirjoja. Joukossa on monta tuttua
kirjailijanimeä, mutta vain yksi kirjan nimi tuntuu etäisesti tutulta,
nimittäin Gitta von Cetton Suukko vuodessa. Tunnistaako joku muu
jonkin kirjan?
Anne Holm: David
Suom. Kyllikki Hämäläinen. Otava 1963. 199 s.
Kyllä ne opettajat lukivat ääneen myös 80-luvulla, tai ainakin todistettavasti yksi.
VastaaPoistaDavidia en ole lukenut, tuosta kirjalistasta löytyy joitain tuttuja tekijöitä, ja yksi jonka muistelen lukeneeni, eli T.A.Engströmin Avaruuspallon, joka oli jonkinlainen ison läpinäkyvän kuplan tapainen avaruusalus.
Tai sitten olen lukenut sen jatko-osan, Helmet tarjoaa myös sennimistä kirjaa kuin Avaruuspallon paluu.
Hei Kirsi, olipas mukava lukea tästä kirjasta, en ole aikaisemmin kuullutkaan! Minulle on viime vuosina tullut erittäin tutuksi taas Otavan klassinen tyttöjen kirjasto-sarja!
VastaaPoistaTuo Suukko vuodessa löytyy verkkokaupastani ja liitän tähän takakannen tekstin: Kirjan päähenkilö Florentine on herttainen ja reilu, joskin hieman itsepäinen nuori tyttö. Huolettomalla tavallaan hän tuo elämäniloa yksinäiseen taloon vuoristoseudulla. Mutta pitääkö nuori Lorenz, jonka ympärillä seudun tytöt pyörivät - hänestä? Se on tärkeä kysymys Florentinelle. Eräänä päivänä hän saa sen tietää. Korvapuusti ja pikainen suudelma - silloin kun Florentine joutuu hiihtoretkellä lumivyöryyn kevytmielisyytensä takia - siitä alkaa tapahtumarikas ystävyys näiden kahden nuoren välillä.
David ei ole minulle tuttu kirja, mutta sen aihepiiri kuulostaa aika raskaalta ja samalla kiinnostavalta.
VastaaPoistaKylmä sota vaikutti aika paljon vielä 1980-luvun (alkupuoliskon) pikkukoululaisten elämään. Muistan, miten leikeissämme pohdimme ystävieni kanssa, että olisimmeko sodan syttyessä Yhdysvaltain vaiko Neuvostoliiton puolella.
Ja meillekin luettiin ääneen. Muistaakseni paljonkin.
Minulle tuttuja tuossa listassa ovat Suukko vuodessa sekä Hellevi Salmisen kirja.
Voi miten hauskaa, että löysit vihdoin kauan kadoksissa olleen kirjaystävän:)
VastaaPoistaOlen itse käynyt ala-astetta 1990-luvun keskivaiheilla, ja meillekin on jonkun verran luettu ääneen. Enni ja Onni -aapisessa oli paljon tarinanpoikasta, joita opettajamme luki ääneen ensimmäisellä luokalla. Myöhemmin muistan meidän käyneen läpi iki-ihanan Mestaritontun seikkailut, joka oli mainio lukukokemus myöhemmälläkin iällä.
Moni kirjakaupan asiakas on vinkannut, että tämän päivän opettajat lukevan ääneen varsinkin Risto Räppääjää ja Ellaa. Toivottavasti yhdessä lukeminen on vielä voimissaan monessa luokassa.
Hei! Mukava että kirja löytyi!
VastaaPoistaAjattelen, että kirja on tärkeä, koska se pureutuu aivan ihmisyyden perusasioihin, mutta tekee sen seikkailun kuvauksen kautta. Minäkin aikanaan mietin, että mistä ihmeen maasta David mahtoi lähteä liikkeelle ja Euroopan karttaa tutkittuani tulin itse siihen johtopäätökseen, että hän oli jostain syystä joutunut leirille Albaniaan.
Ihana koulumuisto ja mahtavaa kun vielä löysit kyseisen kirjan :)
VastaaPoistaListan kirjat eivät ole tuttuja, mutta tuo Pena kertoo stoorin hymyilytti tuolla välissä :)
Hauska tosiaan, ja takansi mainitsee vielä, että pohjoismaisessa kilpailussa olivat kunniamaininnan saaneet Otavan julkaisemat Annikki Kariniemen Pikka, Lapin tyttö ja tämä Tauno Rautapalon Pena kertoo stoorin. Onkohan ajan hammas ne tyystin syönyt?
Poista