Mikä nimeksi kirjailijalle?

Koska kaikki hyvät ideat ovat varastettuja, varastan tähän nyt idean ihailemaltani kirjailijalta Pasi Ilmari Jääskeläiseltä. Hänen blogissaan pohditaan nimittäin parhaillaan, miten kirjailijan nimi vaikuttaa kirjojen myyntiin ja lukusuosioon. Keskustelu oli ainakin aamulla lähtenyt siihen suuntaan, että kommentoijat kertoivat lähinnä kirjailijanimistä, joista pitävät. Jääskeläinen itse luettelee koko joukon hyviä suomalaisia kirjailijanimiä, mutta hänen ehdoton suosikkinsa on Saila Susiluoto. Päädyin sitten tuon keskimmäisen nimen ottamiseen mukaan kirjailijanimeen, ja eiköhän sekin johtanut vaikeuksiin: milloin olen Pasi-Ilmari Jääskeläinen, milloin mitäkin – kun nimi ei ole helposti mieleenjäävä kirjailjanimi, sellainen kuin Saila Susiluoto (hyvin kaunis nimi, jota toistelen toisinaan itsekseni ihan vain siksi, että se maistuu suussa hyvältä), se vain ei pysy kunnolla kenenkään päässä. Näin Jääskeläinen ihanasti tunnustaa!

Paljonkohan kirjailijat tätä asiaa miettivät? Varmaankin jonkin verran, ainakin jotkut. Suomessakin jotkut julkaisevat kirjoja salanimellä, tai ainakin taiteilijanimellä, joka ei aina niin kovin salainen ole, kuten nyt vaikka Jääskeläisenkin hyväksi mainitsema Leena Lander. Eino Leinokin oli aikanaan taiteilijanimi, ja varsin nerokas sellainen.

Olen asiaa pohtinut jonkin verran työssäni, kun olen koettanut suositella lukemista pojille. Tunnettu tosiasiahan on, että miehet lukevat mieluiten miesten kirjoittamia kirjoja, ja murrosikäisten karjujen kohdalla tämä pätee lähes sataprosenttisesti. Naismaisia kirjoja ei kannata edes samaan huoneeseen tuoda. Tuija Lehtinen on koettanut tätä vastarintaa murtaa julkaisemalla joitakin teoksiaan nimellä T. Lehtinen, T kun ei ole sukupuolisesti värittynyt. En tiedä, onko tämä jallitus onnistunut milloinkaan. Omat oppilaani kyllä ovat lukeneet Lehtisen Tuijana julkaisemaa Mopoa ihan kohtuullisen tyytyväisenä, ainakin pojat.

Parhaillaan J. S. Meresmaan teosta Mifongin perintö. Meresmaa on kevään esikoiskirjailijatar, joka blogissaankin esiintyy nimikirjainten suojassa. Mikä mahtaa olla salaisuus tämän käytännön takana? Haluaako kirjailija samastua siihen Jääskeläisen blogin kommenttiketjussakin mainittuun perinteeseen, että fantasiakirjailijat käyttävät etunimistään alkukirjaimia J. R. R. Tolkienin tapaan?

Mutta vaikuttaako kirjailijan nimi odotushorisonttiin kirjan osalta? Onko kirjailijan nimellä merkitystä, kun valitsee itselleen luettavaa? Ehkä onkin. Tuttujen kirjailijoiden kohdalla sillä ei ole merkitystä. Mutta ennestään tuntemattomien kohdalla varmaan on. Minulle Katja Kettu oli vielä viime syksynä täysin tuntematon nimi. Mutta nimi jäi helposti mieleen, kun se alkoi vilahdella siellä täällä. Nimessä on mukava, veitikkamainen kaiku. Ja eikös sekin ole taiteilijanimi? Nimessä ei siis ole pahitteeksi olla jotakin jujua. Sekin on osa brändiä. Siksi tuntuukin aika rohkealta vedolta, että jotkut kirjailijat kesken uransa vaihtavat nimeä, kuten Anja Kauranen Anja Snellmaniksi tai Laila Hietamies Laila Hirvisaareksi. Molemmat olivat nimenvaihdoksen aikaan riittävän tunnettuja, joten mitään haittaa tuskin pääsi syntymään. Kirjastossa tämä kyllä saattaa aiheuttaa päänvaivaa?

Tiedätte varmaan sen vanhan leikin, jolla nopeasti keksitään itselle taiteilijanimi. Otetaan oma toinen ristimänimi ja äidin tyttönimi. Minun kirjojeni kansiin siis tulisi Helena Tuomi. Ei paha.