Jälleen käsissäni on hieno
teos suomalaiselta naiskirjailijalta, josta en ole aiemmin (häpeäkseni)
tiennytkään. Kipeänkaunis romaani Korvaamaton
on nimittäin jo neljäs Oulussa asuvan Pauliina
Vanhatalon teoksista. Aikaisemmat ovat Viittä
vailla (2005), Lääkärileikki
(2007) ja Gallup (2009). Vaikutuin
tästä Korvaamattomasta niin paljon,
että ainakin Gallupin aion lukea
mahdollisimman pian.
Korvaamattoman aihe on vaikeista vaikeimpia. Minäkertoja Aamu Mikkolan lapsi on
kuollut kohtuun, ja Aamu on joutunut synnyttämään kuolleen lapsensa
haudatakseen hänet. Lapsi oli tyttö, Helmi.
Tarina alkaa syksyisestä
Oulusta, jonne Aamu on tullut käräjäoikeuden tuomarin sijaiseksi. Vanha elämä, suuri
rakkaus Harri ja tämän kolme lasta ovat jääneet taakse. Aamun on ollut pakko
lähteä selviytyäkseen, jos mahdollista. Harri ei oikein tunnu ymmärtävän Aamun
ratkaisua, onhan Helmi kuollut häneltäkin. Mutta Aamun mielestä Harrin tilanne
on aivan toinen, sillä hänellä on vielä murrosikäiset pojat ja viisivuotias
määrätietoinen Nuppu. Harrin lasten äidiksi Aamu ei omasta mielestään oikein
koskaan ollut riittänyt ja oppinut.
Aamu hakee tuomarin työstä
oljenkortta, jonka avulla pysyisi edes pinnan tuntumassa. Työn hän osaa, siinä
on selkeyttä ja sääntöjä. Tosin sekin alkaa tuntua illuusiolta. Oikeuslaitos on
jatkuvan organisaatiomuutoksen kourissa, ja Ouluunkin on juuri sijoitettu koko
joukko uusia ihmisiä. Ovatko laikipykälätkään lopulta niin yksiselitteisiä kuin
Aamu on ehkä joskus luullut? Korvaustaulukoista summia laskiessaan hän alkaa
miettiä, mitä oikein voi korvata. Taloudelliset menetykset Suomen laki osaa
kyllä laittaa järjestykseen, mutta miten mitataan inhimillistä kärsimystä?
Kenen tuska on aidointa? Hienosti Vanhatalo saa vertailtua koiransa menettäneen
naisen ja Aamun menetyksiä silti turhaan osoittelematta tai kärjistämättä.
Olen omassa blogissani
aikanaan peräänkuuluttanut kirjoja, joissa kuvataan aitoa työntekoa. Korvaamaton on sellainen romaani
parhaimmillaan. Oikeuslaitos työpaikkana on ainakin minulle täysin vieras,
mutta olen vakuuttunut, että Vanhatalo kuvaa sitä hyvinkin tarkkanäköisesti.
Ainakin erittäin uskottavasti. Työpaikan henkilökuviot ovat tuttuja varmasti
muiltakin aloilta. Tuomarin ja sihteerin työnkuvat tulevat hienosti kuvatuiksi.
Vanhatalo myös kuvaa useampaakin oikeustapausta, joita Aamu joutuu ratkomaan.
Työn selkeys on hurja
kontrasti Aamun sekasortoiselle mielelle. Toipuminen on hidasta eikä onnistu
ennen kuin Aamu on käynyt aivan pohjalla, syvällä pimeydessä. Pienten lasten
näkeminen aiheuttaa fyysistä kipua. Vaikeaa, lähes ylivoimaista on myös kohdata
läheisiä ja heidän vaivautunutta myötätuntoaan.
Nykyhetken lomassa kerrotaan
myös Aamun tarinaa ajalta ennen Helmiä. Työ on ollut hänen elämänsä pääsisältö.
Yllättäen hän on nelissäkymmenissään huomannut sittenkin haluavansa lapsia
oltuaan mukana siskonsa toisen lapsen synnytyksessä. Harri ei kuitenkaan ole
halunnut enää lisää lapsia. Alkutilanne ei siis ole luvannut kovin hyvää.
Korvaamaton
on lohduttomasta aiheestaan huolimatta kuitenkin selviytymistarina. Lopussa
alkaa pientä valonpilkahdustakin horisontissa näkyä.
Kenkäni painuvat märkään hiekkaan ja mereltä tuulee,
hiukset lentävät silmien eteen ja pyyhin ne pois. Katson vettä joka velloo
edessäni valtavana ja voimallisena, ääriä vailla. Tunnen kokoni, mittakaavani,
näen että voin vaikuttaa todellisuuteen yhtä vähän kuin aaltoihin jotka
hyrskyvät kiviin, mutta ajatus ei satuta. Olen levossa ja tunnen kuinka elämä
tarjoaa sovintoa. Se ei korvaa mitään mutta kannattelee minua, sen kädet ovat yhtä
aikaa tyhjät ja kaikesta täydet.
Raskaasta aiheesta
huolimatta kirjasta tulee kuulaan kirkas vaikutelma. Osansa on varmasti
Vanhatalon kauniissa kielenkäytössä, jossa mikään ei häiritsevästi särähtänyt.
Kiitosta on annettava myös tiiviydestä. Kokonainen hieno tarina on saatu
mahtumaan kahteensataan sivuun. Se on nykypäivän mammuttiaikakautena saavutus
sekin. Kansikin on puhutteleva. En kyllä taida osata sanoa mitään negatiivista.
Tosin en suosittelisi kirjaa raskaana oleville tai siihen tilaan haluaville.
Kirjailijanverkkosivuilla kannattaa piipahtaa. Löysin sieltä kiinnostavan tiedon, että
Vanhatalolta ilmestyy kesällä toinen teos Onnellisesti eksyksissä, mutta se on
tehty ”salanimellä” Veera Vaahtera. Näin kirjailija määrittelee ideaansa: Tahdoin tehdä hyvin
kirjoitetun, riemukkaan ja romanttisen kirjan, jonka kieli ei olisi kömpelöä
tai ajatusmaailma kepeydestä huolimatta
pinnallinen. Kuulostaa oikein mukavalta, ja aion siihenkin tarttua.
Kesälomalukemisia alkaa siis kertyä!
Korvaamattoman on lukenut
myös Hanna Kirjaintenvirrassa.
Pauliina
Vanhatalo: Korvaamaton
Tammi 2012. 203
sivua.
Kansi Laura Noponen.
Pidin Vanhatalon Gallupista, ja tämänkin haluan lukea jossain vaiheessa - kiitos arviosta!
VastaaPoistaTätähän voisi jopa kokeilla... :)
VastaaPoistaoho, jopas on kirja kun siinä on hämmentävän paljon tuttua. näinköhän tämmöistä uskaltaisi lukea, mutta en taida voida olla lukemattakaan... kiitos, tämä kirjailija oli minullekin vieras.
VastaaPoistaMä sain tämän eilen postissa!
VastaaPoistaEn ole kuullutkaan...Kuin sisareni kohtaloa, mutta onneksi vain osittain.
VastaaPoistaMitä kirjailijoita meillä Suomessa onkaan! Löysin vähän aikaa sitten suosituksesta kirjailijan Heidi Köngäs. Etenkin Vieras mies teki vaikutuksen.
Onnistuit herättämään kiinnostuksen. Saa nähdä, uskallanko tarttua aiheeseen.
VastaaPoista