Tuomas Kyrö: Miniä

Mielensäpahoittaja vei viime vuonna sydämeni ja ihastuin myös Mielensäpahoittajaan ja ruskeaankastikkeeseen. Miniään suhtauduin aluksi epäillen, mutta sekin onnistui hivuttautumaan suosiooni. Ajattelin, että Miniä on jo hyvän idean ryöstöviljelyä. Ehkä se sitä onkin, mutta silti tykkäsin. Kyrö nyt vain osaa kirjoittaa sydämeenkäyvästi, samalla kertaa humoristisesti ja oivaltavasti, lämpimästi ja ymmärtäen.

                                                                                                    

Miniässä ääneen pääsee sysisuomalaisen appiukon, mielensäpahoittajan, pojan vaimo. Miniä joutuu myrskynsilmään, kun mies lähettää nilkkansa teloneen isänsä taksikyydillä Espooseen ja jää itse järjestelemään tämän asioita kotipuoleen. On käytettävä Eskortti huollossa ja syötettävä äitiä vuodeosastolla. Suur-Helsingissä elämänkatsomukset ja

-tavat törmäävät. Mokkamaasteria ei löydy mistään, kun kukaan ei enää juo tavallista kahvia. Perunatkin appi on tuonut mukanaan, kymmenen kiloa, että riittää.

Liisan hyvin suunniteltu viikonloppu ajautuu hallitsemattomaan kaaokseen, kun työpaikalta ilmoitetaan, että maanantaiksi odotetut venäläisasiakkaat ovatkin jo melkein lentokentällä. On improvisoitava, ja niin Liisa tekee, vaikka hirvittää. Nilkuttava appiukko esitellään paikallistuntevaksi asiantuntijaksi, joka konsultoi firmaa. Yllättäen venäläiset ihastuvat eivätkä vihastu.

Miniän ja apen välit ovat olleet huononlaiset aina, ainakin miniästä niin tuntuu. Mitään ei oikein ole koskaan osannut tehdä appivanhempien silmissä oikein. Ainakaan sitä ei ole myönnetty. Miellyttää silti haluaisi. Halauskampanjaakin miniä on jatkanut kohta parikymmentä vuotta. Melko laihoin tuloksin.

Mielensäpahoittajat lukeneelle kuviot ovat selvät, ja uskoisin, että Miniän voi mainiosti lukea ilman niitäkin. Perusajatus valkenee kyllä. Appi on syntynyt 1920-luvun lopulla, tehnyt melkein kaiken aina itse, elänyt tarkasti ja säästeliäästi. Niin pitää elää. Muu on haihattelua. Puhuminen ei kuulu kommunikointivälineistöön. Yrmyn kuoren alla on kuitenkin piilossa hellä sydän. Lopussa miniä kertoo vierailleen, miten upeasti appi käy syöttämässä vaimoaan kolmesti viikossa.

Appiukko nostaa anopin vilttiä ylemmäs, etsii radiosta sen kanavan jolta tulee hiihtoa ja syöttäessään puhuu hiihdosta poikani kanssa. Miten tänä talvena on suomalaisilla menny ja miksi norjalaisilla menee aina hyvin. Hän kokeilee luontevasti minkä lämpöinen on keitto, minkä kokoiset sinne jätetyt juurekset, pystyykö hampaaton suu syömään. Saisi monta rakkausromaania kirjoittaa, että sen hiihtokisa-syöttämishetken ylittäisi.

Tuomas Kyrön Miniä on ensimmäinen kirjan ja ruusun päivän kirja. Ideana on, että jokainen tänään Kirjakauppaliiton jäsenliikkeistä yli kymmenellä eurolla kirjoja ostanut asiakas on saanut tämän kirjan kaupanpäälle. Kirjaa ei ole ollut myynnissä erikseen, eikä sitä ole tarkoitus myydä tämän päivän jälkeen. Kytkykauppaa siis, mutta minusta ihan kiva idea, joka on tuonut kaivattua vipinää jo hieman kuivahtamassa olleeseen kirjan ja ruusun päivään. Se on myös siten tasapuolinen, että kirjoja on saanut myös tekemällä tämän päivän aikana tilauksia nettikaupasta. Ei ole ollut pakko lähteä Helsinkiin tai muualle suuriin taajamiin Kuka tahansa on siis voinut kirjan hankkia, ainakin noin ylipäätään. Kirjasta voi myös keskustella Facebookin Suomen suurin lukupiiri -sivulla. Toivottavasti tästä tulee perinne!

Tuomas Kyrö: Miniä   

Kirjakauppaliitto 2012. 122 s.

P.S. Kaikillehan tätä ei sitten riittänyt, onneksi ehdin omani saada!