lauantai 5. toukokuuta 2012

Camilla Läckberg: Merenneito




Gummeruksen syyskatalogin kannessa hymyilevä kirjailija Camilla Läckberg on puhuttanut paitsi kirjablogisteja Facebookissa myös Helsingin Sanomien kulttuurisivujen Kuiskaajaa (5.5.2012). Kaunis nuori nainen tuntuu olevan kysyttyä tavaraa kirjamarkkinoilla. Läckberg on toki osannut brändätä itsensä itsekin. Läckbergiltä on siis tulossa piakkoin seitsemäs dekkarisuomennos Majakanvartija Erica Falck -sarjasta. Hänen edellistä kirjaansa Merenneitoa on blogeissakin kehuttu kovasti sarjan toistaiseksi parhaaksi kirjaksi, joten nappasin sen kirjastosta mukaani. Vuosi sitten luin Perillisen, jonka parissa viihdyin hyvin. Silloin päätin lukea vielä sarjasta uupuneen Kivenhakkaajan, mutta se on edelleen lukematta. Hanke on tosin edennyt sen verran, että hankin sen itselleni Kirjan ja ruusun päivänä pokkariversiona. Kesäloman alussa taidan sen lopulta lukeakin.

Merenneidon luettuani taidan liittyä kehujien kuoroon: kirja on lukemistani sarjan osista paras. Tosin pidin Jääprinsessastakin paljon, koska sitä eivät vielä rasittaneet sarjamaisuuden kielteiset puolet. Läckbergin dekkarit eivät ole kovin yhteiskunnallisia tai vakavia teemoiltaan, vaan ne on selkeästi tarkoitettu viihteeksi. Se ei tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi kuvattujen rikosten taustoissa olisi vakavia asioita. Mutta vaikkapa poliisin toimintaa ei kuvata kovin realistisesti, ja olen tullut siihen lopputulokseen, ettei Läckberg ole sitä edes yrittänyt. Tanumsheden poliisia eivät vaivaa tavanomaiset ongelmat, kuten resurssipula. Täysin idioottimainen pomo Mellberg voi jatkaa nokosiaan kaikessa rauhassa, kun Patrik hoitaa oikeat työt. Poliisia eivät myöskään vaivaa murhatutkintojen aikoihin muut tehtävät, kuten oikeassa maailmassa. Voidaan keskittää koko aseman väen tarmo yhteen rikokseen kerrallaan. Aika hienoa!

Realismi on muutenkin kaukana. Patrik hölöttää kaikki työasiansa vielä hölösuisemmalle ja uskomattoman uteliaalle kirjailijavaimolleen Ericalle. Patrikin työtoveri Paula tuo tälle kotiin tutkimusaineistoa ja luovuttaa kassin Erican käsiin, jotta tämä ehtii lukea kaiken, kun mies on torkuilla! Oikeassa elämässä Patrik olisi irtisanottu jokaisen kirjan jälkeen virkavirheitten takia. Sen sijaan liiankin kanssa on realismia pikkulapsiperheitten kuvauksissa. Sitä tässä kirjassa on muuten myös enemmän kuin kylliksi – tarkoituksena on varmaankin tuoda mukaan huumoria ja kevennystä muuten hyvin synkkien tapahtumien vastapainoksi. Ericalla ja Patrikilla on kolmivuotias tytär Maja (joka muuten viettää päivät päiväkodissa, vaikka Erica on äitiysvapaalla, aijai!), ja he odottavat parhaillaan kaksosia. Erican sisar Anna on myös raskaana ja asuu lähistöllä uuden miehensä Danin kanssa. Pariskunnalla on ennestään yhteensä neljä lasta. Mellbergin naisystävästä on tullut isoäiti, ja Mellberg itse on saanut vaarin kunnianimen. Mies sekoaa täysin ”tyttärenpojastaan” kaikkien, myös itsensä, suureksi hämmästykseksi. Patrikin työtovereista useimmilla on pieniä lapsia. Niitä on myös rikosjuoneen liittyvien henkilöitten perheissä.

Merenneidon juoni on rakennettu todella koukuttavaksi. Patrik tutkii edelleen laihoin tuloksin kolme kuukautta aiemmin kadonneen perheenisän tapausta. Magnus on kadonnut työmatkallaan täysin jäljettömiin. Erica paitsi odottaa valtavine mahoineen kaksosia myös auttaa paikallista uutta kirjallista komeettaa kirjan julkaisemisessa. Kirjastonhoitaja Christian Thydell on julkaissut esikoisromaaninsa Merenneito, ja kirjasta on tullut heti arvostelumenestys. Kirjailija saa kuitenkin uhkaavia nimettömiä kirjeitä. Kun Erica pääsee tästä jyvälle, hän paljastaa asian (tietysti) välittömästi Christianin kustantajalle, joka puolestaan vuotaa lehdille. Myös Magnuksen ja Christianin ystävät Erik ja Kenneth saavat kirjeitä, vaikka eivät ole paljastaneet sitä kenellekään, edes toisilleen.

Läckberg käyttää lyhyitä lukuja, jotka leikkaavat toisiaan tiiviissä tahdissa. Koukut seuraavat toisiaan. Hiukan ärsyynnyin Läckbergin tavasta aloittaa luvut käyttämällä kulloisestakin henkilöstä vain persoonapronominia, jolloin välillä tunsi olevansa eksyksissä. Kenestä oikein on puhe? Näkökulmia kun on paljon: Erica, Patrik; Christian, Erik, Kenneth jne. Välillä on kursiivilla painettuja kappaleita, joissa nimeämätön hän muistelee lapsuutensa ja nuoruutensa tapahtumia. Vähitellen lukija alkaa tajuta, kuka kirjan nykyhetken henkilöistä on kyseessä. Mutta miten hän liittyy nykyhetken yhä uhkaavampiin tapahtumiin? Mitä lukijalle ei kerrota?

Kun murhaaja alkaa lopulta paljastua Ericalle, Patrikille ja lukijallekin, on se melkoinen yllätys. Ihan varma en ole, kuinka kriittistä tarkastelua ratkaisu lopulta kestäisi oikeassa maailmassa, mutta ei se haittaa. Kuvio on kaiken kaikkiaan karmeudessaan nerokas.
Sitäkin hurjempi on kirjan loppu. Murhajuoni siis ratkeaa, mutta Patrik ja Erica jäävät sellaiseen tilanteeseen kumpikin, etten mokomaa koukutusta äkkiä muista! Onneksi jatkoa on siis jo pian luvassa.

Camilla Läckberg: Merenneito (Sjöjungfrun)
Suom. Outi Menna. Gummerus 2011. 489 s.

9 kommenttia:

  1. Merenneito yllätti minut viime kesänä. Yllätti sikäli, että pidin siitä ja viihdyin sen parissa, vaikka en ole mitenkään innokas dekkarien lukija.

    Minua hieman nauratti tuo Kuiskaajan juttu aamun Hesarissa. Nimittäin Gummeruksen kolme edellistä kuvastoa ovat olleet miehisten, aika rujojenkin, kirjailijakasvojen komistamia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta kun on kieltämättä näpsäkkä ja nätti nuori nainen, niin johan muristaan ;)

      Poista
  2. Minäkin tykkäsin kovasti Jääprinsessasta, mutta Merenneito oli vielä parempi. Hienoa kehitystä dekkaristilta! Olin esikoisessa hiukan tympiintynyt Mellbergin yksiulotteiseen hahmoon, joten tämä kehitys isoisäksi oli oikein kiva yllätys ja antoi hahmoon enemmän tarttumapintaa.

    Juoni oli tosiaan erittäin... juonikas :D Hienosti keksitty, itse en tämäntyylisiä dekkareita edes lue uskottavuus mielessäni.

    Minä en lopun koukutuksesta innostunut. Toki sarjassa jonkinmoinen, seuraavaa osaa lukemaan houkutteleva cliffhanger on paikallaan, mutta tästä tuli minulle liikaa tv-sarja. Lukisin seuraavan osan vaikka se olisi ollut vähemmänkin dramaattinen ;)

    VastaaPoista
  3. Tuli siis lopusta joku tv-sarja mieleen.

    VastaaPoista
  4. Voi että...pakko muistaa nyt laittaa tämä kirjastosta varaukseen vihdoin!

    VastaaPoista
  5. Olen jäänyt jumiin sarjassa, sillä kirjat alkoivat mielestäni toista itseään. Kaikki ovat kuitenkin kehuneet tätä Merenneitoa, joten minun täytyy kai ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea ensin Perillinen jotta pääsen käsiksi tähän. Kirjojahan kun ei tietenkään voi lukea muuta kuin järjestyksessä!

    VastaaPoista
  6. Loppu oli tosiaan melkoinen ja itse kirjakin todella koukuttava. Odotukseni seuraavan sarjan kirjan suhteen ovat korkealla!

    VastaaPoista
  7. Mulla on nyt menossa neljäs Läckberg ja vaikka pidänkin kirjasta (Pahanilmanlintu), niin minustakin sarja jotenkin toistaa itseään. Ja sitten tein vielä sen virheen, että olen lukenut sarjaa ihan sekalaisessa järjestyksessä. Aloitin tästä Merenneidosta ja olen lukenut sarjaa sitten sen mukaan, mitkä kirjat olen kirjastosta aina sattunut saamaan. Ei kovinkaan fiksua, muttei asialle enää mitään voi....

    Muistan muuten tästä Merenneidosta parhaiten juuri sen lopun ja olisin heti halunnut lukea seuraavan kirjan.

    VastaaPoista
  8. Miten minä en ole tähän kommentoinut...;-) Minusta Merenneito on Läckbergin paras, mutta en muista lukeneeni Jääprinsessaa. Ja sanon tämän tässä nyt juuri Majakanvartijan lukeneena.

    VastaaPoista