Kuten monet blogiani
seuranneet tietävät, en ole mikään suuri naistenlehtien lukijafani. Muoti,
meikit ja julkkikset eivät kiinnosta minua oikeastaan tipan vertaa, enkä jaksa
aina kauheasti innostua sisustamisesta tai puutarhajutuistakaan. Ruokaa kyllä
syön ja laitankin mielelläni, mutta lehtien ruokaohjeet ovat usein liian
kaukana omasta arjestani. Niinpä olen tyytynyt lukemaan silloin tällöin
satunnaisesti käsiini osuneita Kodin Kuvalehteä tai Kotiliettä, joita pidän
konservatiivisina ja melko laadukkaina. Nyt kuitenkin oli pakko tehdä poikkeus,
sillä Me Naisten nroon 18 on saatu liian monta täkyä. En voinut vastustaa.
Tunnustan.
Kannessa poseeraa viimeisen
päälle laitettu kirjailija Sofi Oksanen, jonka suusta on kanteen tosin otettu
jokseenkin arveluttava lainaus: ”Mukavaa,
ettei ruokakaupassa enää tarvitse valita halvinta.” No, onhan se tietysti
mahtavaa, että joku onnistuu Suomessakin tienaamaan kirjoittamalla niin paljon,
että voi valmistaa itselleen ja miehelleen tryffeleillä täytettyä fasaania. Valintakysymys
tietysti, mihin rahansa laittaa. Oksasen haastattelu on lehden pääjuttu, ja se
täyttää viisi sivua, joista kolme on pelkkiä kuvia. Kuvissa Oksanen on todella
edukseen, ja näyttävä hän on kyllä luonnossakin. Meikkaamisesta ja pukeutumisesta
puhutaan tekstissä pitkään. Mutta on kirjoittamisesta ja kirjoittajan työstä
ylipäätään kuitenkin aika paljon asiaa. Oksasesta oli melko hiljattain iso
juttu Imagessa, joten tässä jutussa ei paljoakaan mitään uutta ollut. Noloa,
että uuden romaanin nimessä on ikävä painovirhe. Oksanen muuten taitavasti
säännöstelee, mistä puhuu julkisuudessa. Viimekesäinen naimisiinmeno mainitaan,
mutta puolta sanaakaan ei puhuta puolisosta. En ole huomannut mainintaa
muissakaan Oksasta käsittelevissä jutuissa.
Mutta varsinainen syy, miksi
ostin lehden, on Henna Helmi Heinosen jatkokertomus, jonka ensimmäinen osa
ilmestyi tässä numerossa. Luin HHH:n esikoisromaanin Veljen vaimo heti tuoreeltaan. Kirja ja erityisesti sen
kirjoittamisprosessi herättivät ainakin blogeissa ja myös lehdissä huomiota ja
keskustelua, HHH kun avasi jo kirjaa kirjoittaessaan blogin Minusta tulee kirjailija. Kaikkia ei
ihan miellyttänyt tulevan kirjailijattaren tapa tuoda tavoitteitaan esille.
Itse en ehtinyt blogia juurikaan seurata, sillä kirjoittaja päätti sulkea sen
pian kirjan ilmestymisen jälkeen.Uusi blogi toki polkaistiin pystyyn välittömästi. Jatkikseen halusin tutustua ihan siksikin,
että HHH:n kirjailijanura kieltämättä alkoi kiinnostaa. Tuleeko hänestä ”oikea”
kirjailija, vai jääkö esikoisromaani myös viimeiseksi, kuten aika monelle
kirjoittajalle käy.
Me Naisissa on jatkiksen
alkamisen kunniaksi pieni kuvallinen haastattelu tekijästä. Heinonen kertoo
siinä aiheeseen liittyen omasta laihdutushistoriastaan. Jatkokertomus Miinus seitsemän nimittäin kertoo
nuoresta naisesta, joka on päättänyt laihduttaa seitsemän kiloa ja laittaa
muutenkin elämänsä remonttiin. Heinonen itse tunnustaa laihduttaneensa
oikeastaan koko aikuiselämänsä ajan, ja hänellähän on ollut laihdutusblogigin.
Miinus seitsemän sopii siis aiheensa puolesta naistenlehteen kuin nenä päähän.
Naistenlehdethän kun tuntuvat olevan aina täynnä laihdutusjuttuja. En ole
vuosiin lukenut aikakauslehtien jatkokertomuksia, mutta olettaisin, että ne
ovat pääsääntöisesti aiheiltaan keveitä ja että niiden tarkoitus on viihdyttää
lukijaa raskaan viikon tai työpäivän päätteeksi kahvin ja pullan tai viinilasin
äärellä. Aivot narikkaan ja rentoudu -meininkiä siis. Siihen tarkoitukseen tämä
HHH:n seitsemänosaisen jatkiksen nelisivuinen aloitusosa kyllä mainiosti istuu.
Sankaritar Ellun elämä ei
ole mallillaan. Avioliitto Vellun kanssa on purkautunut, omat vanhemmatkin ovat
eronneet ja töissä on murheita. Lohduksi Elina on ahminut sokeria, rasvaa ja
palanpainikkeeksi alkoholia. Nyt peilistä näkyy tuntematon, lihonut naishahmo.
Edessä olisi kuitenkin kesä ja ystävättären häät. Jotain pitäisi tehdä. Laihtua
ainakin.
Ihan helppoa elämän
järjestäminen ei ole, vaikka se mukavasti lähteekin käyntiin kaappien varastoja
raakkaamalla. Repsahtaminen on niin helppoa. Repsahduksia tulee avausjaksossa
monessakin mielessä.
Elinan liikakiloja kuvataan
tekstissä armotta. ”Minä yritän hymyillä,
jos nyt ilmeitä paksuilta poskiltani erottaa.” ”Kuvittelen itseni mekkoon.
Rinnat pursuilisivat kaula-aukosta kuin Michelin-ukon vyötärörenkaat. Mekko
kiristäisi mahamakkaroita kuoressaan ja lantiosaumoissa väijyisi todellinen
ratkeamisvaara.” ”Istuessani tunnen takamuksen leviävän tuolin molemmille
puolille.” Housut ovat mytyssä Vellun treenikassin päällä. Jättikokoiset
housuni.” Ellun pituudesta ei mainita mitään, mutta lopussa kerrotaan
paino: 76 kiloa !
Ellu on painanut Vellun tavatessaan 69 kiloa , ja siihen painoon hän päättää nyt
pyrkiä.
Täytyy tunnustaa, että tässä
kohtaa rupesi korpeamaan! Kylläpäs todellakin oli aivan kauhean lihava tämä
sankaritar! Kääk! Kirjoittaja korostaa haastattelussa, ettei puhu kotona
laihduttamisesta tyttäriensä kuullen, ”koska
en halua antaa heille kuvaa, että naisen pitää aina olla hoikempi.” Kuinka ollakaan, samaisessa lehden
numerossa on myös yhden sivun juttu Hoikka
kuin morsian, jossa haastatellaan kesällä naimisiin menevää 12 kiloa laihduttanutta
morsiota sekä morsiuspukuliikkeen omistajaa, joka kertoo kaikkien laihduttavan
ennen häitään. ”Myös hääohjelmat ovat
saaneet minut vannomaan, että minä en kyllä pursua puvustani”, toteaa
laihtunut morsio. Melkoista laihdutushehkutusta siis!
Koko lehdessä on vain yksi
kuva, jossa on ylipainoinen henkilö, nimittäin Kovasikajuttu-elokuvan esittelyn
yhteydessä. Muissa kuvissa on joko langanlaihoja tai vain laihoja naisia,
normaalivartaloista edustaa näyttelijä Kaisa Mattila. Hän onkin testaamassa
Bollywood-jumppaa. Sen sijaan herkuista on kyllä runsaasti mainoksia.
Huvittavin on pitkomainos, joka on sijoitettu Miinus seitsemän -jatkiksen kanssa samalle sivulle:
P.S. Piti vielä lisätä, että samassa lehdessä on myös kiva juttu nukkekotiharrastajista. Joillakin innokkaimmilla on useita nukkekoteja, ja jokaisella oma blogi :))
Apua, en halua olla ilkeä, mutta siltä tämä kommentti varmaan vaikuttaa: luin nimittäin tuon samaisen jatkiksen alun enkä pitänyt siitä lainkaan.(myönnän ostaneeni lehden Oksasen haastattelun vuoksi, ja se olikin kiinnostava).
VastaaPoistaJatkista lukiessani minulle tuli mieleen, että tämäntyylisiä juttuja minä kirjoitin yläkoulussa. Nonni, siinä se tuli, se ilkeys.
Siis Heinosen kielenkäytössä ei ole mitään vikaa, mutta aihepiiri ja tapa, jolla hän käsittelee elämänmuutosta, olivat ihan samalla tasolla kuin itselläni, kun yläkoulussa halusin "ottaa itseäni niskasta kiinni". Jälleen kerran koin ihmetystä Heinosen koulutuksesta ja ammatinvalinnasta. Minulla on aina ollut sellainen käsitys, että psykologit olisivat tavallista kypsempiä henkisesti sekä kykeneväisinä menemään pintaa syvemmälle, mutta Heinosen kirjoituksissa tämä myytti on rikkoutunut usein. Ja jatkis oli siitä täydellinen osoitus.
Täsmennettäköön, että olen seurannut kumpaakin Heinosen blogia ja lukenut myös Veljen vaimon, joka ei mielestäni ollut todellakaan hullumpi esikoisteos. Olenkin seurannut kiinnostuneena toisen teoksen valmistumista. Ja olen pahoillani, ettei sitä jostain syystä ilmeisesti julkaista? Heinonen ei ole enää edes Arktisen Banaanin kirjailijaluettelossa muiden kirjailijoiden joukossa.
Outoa ja valitettavaa, koska Veljen vaimon perusteella Heinosessa on kuitenkin mielestäni potentiaalia "ihan oikeaksikin" kirjailijaksi. Hän käyttää hyvin kieltä, ja Veljen vaimossa myös henkilökuvaukset olivat osuvia.
Kirjoittaja määrittelee blogissaan tämän sarjan chic-litiksi. Mitä sitten kukin silläkin ymmärtää.
PoistaEn ole lukenut Veljen vaimoa, eikä se oikein kiinnostakaan. Jatkokertomuksia en lue oikeastaan ikinä, vaikka olinkin niiden suurkuluttaja teini-iässä. Voisin kuitenkin kuvitella, että Heinoselta on mittatilattu MeNaisista tuo jatkokertomus, jos kerran ensimmäinen numero pursui laihdutusjuttuja. Minuakin ihmetyttää, miksei Arktinen Banaani julkaisekaan toista teosta Heinoselta. Tunnen myötätuntoa, sillä olisi kova isku itselle kirjailijana, jos noin kävisi..ellei se nyt sitten ole siirretty tulevaisuuteen, kuten kävi Pulkkiselle toisensa kanssa..
VastaaPoistaHHH on mukava typykkä. Olen lukenut Veljen vaimon, eikä se ole mitään kermahöttöistä, vaikka sitä viihdekirjaksikin haukutaan. Tosin minä pidän viihteestä! Naistenlehdet eivät kiinnosta minua, ne eivät oikein kohtaa minun elämääni, joten jatkokertomukset passaan tästä syystä. Toisen kirjan tilanteesta voi lukea HHHn blogista, mutta olen kyllä TÄYSIN varma, että se tulee ulos aikanaan... jos ei ABlta niin sitten muualta. HHH ei pysähdy :)
VastaaPoistaOlen seuraillut tätä toista HHH:n blogia niin harvakseltaan, etten tiennytkään toista kirjaa kohdanneista vastoinkäymisistä. En pidä kirjan luokittelua viihteeksi haukkumisena, hyvä ja laadukas viihde on kullan arvoista eikä ihan helppo lajityyppi, vaikka niin saatetaan kuvitella.
PoistaMinä tunnustaudun myös sellaiseksi naistenlehtien lukijaksi, että kirjailijajutut ja ruokaohjeet kiinnostavat. Ostopäätöksen teen vain kirjallisuuteen liittyvien juttujen perusteella, sillä ruokaohjeitahan on mm. netti pullollaan.
VastaaPoistaKiinnostava kirjoitus tässä. Olen itse kokeillut painonpudottamista kevään ajan, ja hienosti on mennyt ilman isompia ja varsinkaan suunnittelemattomia repsahduksia. Siksi nyt Heinosen jatkis ei todellakaan kiinnosta! :-D
Minä olen huomannut, että erityisesti MeNaisissa on tänä keväänä ollut kiitettävästi juttuja kirjailijoista. Minulla ei yleensä ole aikaa lukea naistenlehtiä, mutta kirjailija- ja kirjajutuille yleensä aina on aikaa.
VastaaPoistaOlen kaipaillut pitkään kunnollista kirjallisuuslehteä Suomeen, mutta toistaiseksi on kai vain tyydyttävä näihin yleisaikakauslehtiin, jotka kirjoittavat aiheesta juttuja. Tuleepahan tutustuttua eri lehtiin. Ehkä Me Naisissa on huomattu, että kirjailijat ja kirjallisuus kiinnostavat?
PoistaÖöö...? http://www.parnasso.fi/
PoistaKyllä, tunnen toki Parnasson ja olen sitä välillä tilannut ja välillä lukenut kirjastossa. Laatulehti, mutta minun makuuni ehkä pikkuisen liiankin korostuneesti sitä "laatua". Saisi olla laajemmin kirjallisuuskenttää esillä!
PoistaKirsi, just niin, Ellu ei ole oikeasti edes lihava! ... Silti hän kokee itsensä ihan hirvittävän kokoiseksi. Taitaa olla meille naisille valitettavan yleistä, ainakin itse allekirjoitan.
VastaaPoistaMuuhun kyseisen lehden painonpudotus- ja laihdutushässäkkään olen syytön :) mutta tismalleen samaa mieltä olen kyllä siitä, että normaalipainoisia ihmisiä esitellään aivan liian usein laihdutuksen tarpeessa olevina. Tv ja naistenlehdet tuputtavat meille lähestulkoon pelkästään hoikkia naisia, jolloin helposti meille syntyy mielikuva siitä, että hoikka on oikeasti normaalipainoinen - jolloin normaalipainoinen on lihava!
Toisen romaanin tilannetta olen sivunnut tosiaan blogissani. En tiedä missä tai miten se julkaistaan ja harmittaa, kun en oikein voi kertoa asiasta enempää. Sellaiset asiat kun eivät ole minun omia vaan kustantamo(je)n. Mutta jotain romaanin tulevaisuudesta kertonee se, ettei AB julkaise kaunokirjallisuutta lainkaan tänä keväänä eikä käsittääkseni myöskään ensi syksynä.
Kiitos kommentista, Henna! Ikuinen laihdutuskierre taitaa olla aika monen naisen taakkana, ja ihan turhaan. Naistenlehdet sitten omalta osaltaan lisäävät paineita, joka tahallisesti tai muuten.
PoistaHarmi, että toinen kirjasi on kohdannut vastatuulta. Toivottavasti kustantajaongelmat kuitenkin ajan mittaan selviävät, niin saamme taas uutta luettavaa.
Minä olen MeNaisten satunnainen tilaaja; tilaan joskus, vaikka usein käykin niin, että lehden lukeminen jääkin vain selailuasteelle kun jutut eivät kiinnostakaan. Nyt kieltämättä harmittaa kun lehteä ei tule, sillä Sofi Oksasen haastattelu (ja nukkekodit myös) kiinnostaa. Toki lehden voi lainata kirjastosta tai ostaa irtonumerona. Jatkisten yli olen hypännyt lähes aina, en vain jaksa lukea/kiinnostua niistä. Sillä jos tarina onkin hyvä ärsyynnyn seuraavan osan odottamiseen ja sitten tarina kuitenkin loppuu lyhyeen, eli sama syy miksi olen kärsinyt novelliallergiasta.
VastaaPoistaLaihuutta tosiaan ihannoidaan liikaa. Kertoo paljon jos koko lehdessä normaalipainoisten osuus on noin häviävän pieni :(
Ja HAH, täällä ainakin yksi morsian, joka ei laihduttanut häihinsä! En ole lihava enkä myöskään mallinmitoissa, mutta ihan periaatteesta halusin olla oman kokoiseni myös hääpäivänä :)
Mä tunnustan olevani naistenlehtien melkein vakilukija, varsinkin viime aikoina, kun olen alkanut hapantua ja vanhentua. Jaksan lukea juttuja samanlaisista naisista, jotka haaveilevat (ikuisesti) viisi(toista) kiloa kevyemmästä elämästä. Toisaalta olen viime aikoina lukenut naistenlehtien ihan siitä ilosta, että niissä käsitellään aika usein kirjailijoita, kirjoja tai muuten kiinnostavia asioita. Ei kovin syvällisesti, mutta mielestäni naistenlehtien tehtävä on olla markkinoiva instanssi. Ja musta on tosi upeeta, että näin näkyvä paikka kirjoittaa kirjailijoista melkein joka numerossa, kun ei Parnassoa kuitenkaan kukaan lue...
VastaaPoistaNo, mutta jatkista en ole lukenut. Aloitin parin rivin verran, mutta ei ihan vaikuttanut mun jutultani. En toisaalta jaksanut lukea sitäkään jatkista, jota oli kirjoittamassa joukko kotimaisia mieskirjailijoita, Kyrö yms.
Vai hapantua ;) Tosiaan tuntuu, että kirjailijoista on tullut kiinnostavia jutunaiheita lehtien mielestä, ja mikäs sen mukavampaa. Ei aina tosiaan tarvitsekaan olla niin syväluotaavaa.
PoistaHauskaa, että kirjoitit naistenlehden jatkiksesta. Minä kyllä lueskelen naistenlehtiä mutta jatkikset jätän aina väliin, vaikka niitä sitten olisi kirjoittamassa itse Kyrö. Ehkä olen turhankin ennakkoluuloinen niiden laadusta. Toisaalta eipä tämäkään juttu kommenttienne perusteella kovinkaan tehnyt vaikutusta. Viihde on vaikea laji, kuten Kirsi sanoit. Kun nyt oikein ajattelen, niin jatkiksissa tökkii myös lyhyys, sillä lukiessa haluaisin uppoutua tekstiin pidemmäksi aikaa.
VastaaPoista