Hilary Mantel: Susipalatsi

Innostuin alkuvuodesta Karoliinan ehdottamasta kimppaluvusta. En ollut aikaisemmin tällaista lukemismuotoa kokeillut, ja Karoliinan valitsema kirja, Hilary Mantelin Susipalatsi, vaikutti sopivan paksulta ja kiinnostavalta. Kimppalukua siis emännöi ansiokkaasti Kirjavan kammarin Karoliina Timonen, jolle lämpimät kiitokset kokemuksesta!

Mantel on saanut teoksestaan Booker-palkinnon ja takakansitekstin mukaan se on noussut maailmanmenestykseen. Laadukas historiallinen romaani siis kaikin puolin. Omat tuntemukseni kirjan äärellä eivät olleet kovin innoittuneet, mutta on vaikea kieltääkään kirjan ilmeisiä ansioita. Mantel todellakin antaa inhimilliset kasvot historian vihatulle ja pelätylle henkilölle Thomas Cromwellille. Ylipäätään Mantelin henkilökuvaus on mainiota, sillä eläviltä, oikeilta ihmisiltä tuntuvat myös kuninkaalliset ja muut muuten kovin paperinmakuiset historian henkilöt kardinaaleista alkaen. Mantel ei ole kirjoittajana mikään untuvikko, vaan Wikipedia paljastaa, että Susipalatsi on hänen yhdestoista teoksensa.

Susipalatsin ajankuva on loistavasti rakennettu, mutta mikään helppolukuinen kirja ei ole. Sen saa aikaan jo erikoinen kerrontatekninen tapa käyttää päähenkilöstä jatkuvasti persoonapronominia hän. Kuitenkin näkökulma on hyvin tiukasti Cromwellin, jopa niin, että se voisi helposti olla minäkerrontaakin. Tässä Mantel on kuitenkin valinnut etäännyttävän vaihtoehdon. Hän-pronominin hämmentävä käyttö esimerkiksi dialogikohtauksissa vaatii paikoin melkoista keskittymistä lukijalta. Koska kimppaluvun aikataulu oli hyvin väljä ja luin jokaisen osuuden vasta käsittelyviikonloppuna (tai aavistuksen myöhempäänkin), jouduin totuttelemaan tähän aina uudelleen. Mutta kummasti siihenkin sitten taas tottui alkuun päästyään. Tuntuu myös, että Cromwellin näkökulma on johtanut siihen, ettei lukijalle paljasteta Cromwellista sellaista, mitä tämä itse ei haluaisi paljastaa.

Kirjassa kerrotaan aluksi lyhyesti Cromwellin nuoruudesta. Thomas Cromwell oli alhaista syntyperää, juopon ja todella väkivaltaisen sepän poika. Tästä alhaisesta syntyperästä Cromwellia muistutetaan alituiseen myöhemmin. Isä pahoinpiteli raa’asti kaikkia käden ulottuville joutuvia, ja lopulta nuori Thomas päättää karata säilyäkseen hengissä. Seuraavista vaiheista kerrotaan vain niukasti. Thomas lähti merille ja värväytyi armeijaan, työskenteli jossakin tehtävässä Italiassa ja opiskeli lakia Englannissa. Sitten hypätäänkin jo aikuisikään, kun Cromwellilla on talona Austin Friars ja oma perhe. Isäntänä hänellä on kardinaali Wolsey, jota hän uskollisesti palvelee, vaikka tämä on joutunut kuningas Henrik VIII:n epäsuosioon ja menettää lopulta kaiken. Cromwell onnistuu kuitenkin itse säilymään kuivilla ja pääsee vähitellen oikullisen kuninkaan suosioon.

Paljon kirjassa käytetään aikaa Henrikin avioliitto-ongelmien setvimiseen. Kysymys olikin kimurantti. Katolisen kirkon aikaan avioero ei tullut kyseeseen, mutta avioliitosta Katariinan kanssa oli kuitenkin päästävä eroon, koska siitä ei syntynyt toivottua kruununprinssiä. Katariinaa ei kuitenkaan voinut toimittaa pois päiviltäkään, koska se olisi johtanut oitis sotaan mahtavan Espanjan kanssa. Niinpä oli keksittävä muita keinoja, ja Henrik päätyi sitten uskonnolliseen reformiin. Sekään ei ollut mikään helppo tie, mutta älykäs Cromwell pystyi oikaisemaan joitakin solmuja ja pääsi siten eteenpäin omalla urallaan. Kirja päättyy aikaan, jolloin Cromwell on uransa huipulla. Tosin ilmassa on jo aavistus siitä, mitä kuninkaan suosikeille saattaa tapahtua. Viimeisessä luvussa mestataan edellinen suosikki, Thomas More, eikä Cromwell oikein ole siitä pahoillaankaan.

Kirjan henkilögalleriasta kertoo jotain sekin, että alussa on viiden sivun mittainen henkilöluettelo. Lopussa suomentaja Kaisa Siveniuskin toteaa tämän ja lisää, että haastetta on myös siinä, että melkein kaikkien nimi on Thomas, Anne tai Henry. Myös Cromwellin lähipiiri on monimutkaisten sukulaisuussuhteiden vuoksi vaikea hallittava ainakaan kirjaa pätkissä lukevalle. Mietin useaan otteeseen lukiessani myös sitä, miten henkilöiden historiallisuus vaikuttaa tarinaan. Cromwellin samoin kuin monen muun henkilön kohtalo on sinetöity, eikä sitä voi muuksi muuttaa. Kehdossa makaava, vihaisesti parkuva porsaan näköinen vauva on tuleva Elisabet I, rautaisella otteella maataan hallinnut monarkki, ja naapurihuoneessa värjöttelevä lady Marykin saa tulevaisuudessa osansa kuningattarena olosta. Miten nämä tiedot vaikuttavat lukukokemukseen? Toisaalta se tuo jonkinlaisen etulyöntiaseman tarinan henkilöihin nähden, sillä edes etevä Cromwell ei voi tietää tulevasta. Toisaalta se latistaakin osaltaan. Mutta tämä kahtalaisuus vaivaa kaikkea historiaan sijoittuvaa kirjallisuutta samalla tavalla, tietysti.

Susipalatsi on tarkoitettu ainakin kaksiosaisen sarjan aloitukseksi, mikä sekin vaikuttaa jännitteeseen omalla tavallaan. Lopussa ei ole oikein mitään loppua, vaan tapahtumat tulevat jatkumaan todennäköisesti suoraan tästä seuraavassa osassa, joka ilmestyy englanniksi aivan näinä päivinä. Sen suomennoksen lukeminen ei tällä hetkellä houkuttele mitenkään hirveästi, mutta ken tietää, ehkä sekin on luettava aikanaan.

Hilary Mantel: Susipalatsi (Wolf Hall)

Suom. Kaisa Sivenius. Teos 2011. 797 s.

P.S. The Guardianissa on juuri julkaistu Margaret Atwoodin ylistävä ja perinpohjainen arvio Mantelin Susipalatsin jatko-osasta Bring Up The Bodies.