Jenni kyselee Lilyssä Koko
lailla kirjallisesti -blogissaan, voiko kirjasta lukea vain alun ja lopun.
Tietysti voi, mutta osallistukaa toki keskusteluun tuolla Jennin blogissa.
Yhdestä kirjoituksen synnyttämästä kommenttikeskustelun puheenvuorosta poimin tiedon,
että Jennille oli ollut traumaattinen lukukokemus, kun yliopistolla oli
joutunut pakkolukemaan Volter Kilven
teoksen Antonius. Urhea Jenni oli
kuitenkin jättänyt trauman taakseen ja lukenut kulttiteoksen Alastalon salissa. Hattua pitää nostaa!
Tämä jäi kuitenkin
askarruttamaan jälleen mieltäni. Millainen kirja aiheuttaa traumaattisen
lukukokemuksen? Onko minulla lukutraumoja? Kuinka paljon niitä tahtomattani
aiheutan?
Koulussahan näitä
pakkoluettamisesta syntyviä traumoja aiheutetaan. Tarkoitus ei ole, mutta
kuitenkin näin käy. Vaikka kuinka itse rakastaa kirjoja ja kirjallisuutta ja
sydämestään toivoo, että saa oppilaatkin houkuteltua kirjojen pariin
mielikuvituksen ihmeelliseen maailmaan, joutuu tekemään useinkin ratkaisuja,
jotka sisimmässään tietää vääriksi. Koulussa kun aikaa ja resursseja on vähän
ja tavoitteita ja vaatimuksia yhä lisää. Opetussuunnitelman kirjain pitää
jollakin tavoin koettaa täyttää, ja taas syntyy uusia traumoja. Mutta en nyt
lähde tätä puolta asiasta vatvomaan tässä enempää. Saatte toki kommentoida ja
avautua kouluaikaisista traumoista, mutta en ota kantaakseni kaikkien nykyisten
ja entisten ammattitoverieni syntejä!
Itsekään en syttynyt
kouluaikana käsitellyistä Kalevalasta
tai Seitsemästä veljeksestä, joista
toinen sitten oli aikanaan graduni pohjana (ja luin sen melkoisen tarkkaan) ja
toisesta on vuosien varrella tullut yksi rakkaimmista kirjoistani. Vaikka
kipinä ei syttynyt, ei siis tullut traumaakaan. Onneksi.
Sen sijaan traumaattinen
lukukokemus tuli minullekin yliopiston tenttejä varten pakkoluetusta Marko Tapion kirjasta Aapo Heiskasen viikatetanssi. Vieläkin
kylmä hiki nousee pintaan! Hui kamala! Olosuhteethan tässäkin olivat syyllisiä.
Kuvitelkaa mielessänne nuori, innokas kirjallisuudenopiskelija, joka on elämänsä
harrastanut intohimoisesti lukemista. Unelma on alkanut käydä toteen:
kaunokirjallisuuden lukeminen ei olekaan ajanhukkaa, vaan sitä on suorastaan
pakko tehdä päästäkseen opinnoissa eteenpäin. Kotimaisen kirjallisuuden approon
kuului muhkea kirjatentti, jossa oli paljon klassikkoja. Ihanaa! Alku sujui
hyvin. Mutta sitten lukuvuoroon tuli tämä teos. En ymmärtänyt siitä mitään,
vaikka kuinka koetin. Meni viheltäen yli hilseen koko matkalta. Sitkeästi
puursin loppuun asti, koska kuvittelin, että kaikki tenttikirjat oli oikeasti
luettava. Mitään muuta ei kirjasta jäänyt mieleen kuin turhauma, jonka se
synnytti. Onneksi sentään pääsin tämän yli ja pystyin jatkamaan opintoja.
Tajusin myös, että ihan kaikkea ei ole niin kauhean tunnollisesti pakko aina
tehdä…
Minulla on lukutrauma ylitse muiden: Juhani Peltosen Salomo ja Ursula. Rakastin Peltosen iki-ihanaa Elmoa, ja ajattelin raskaan ollessani lukea siis lisää häneltä. VIRHE! Kirjan loppu oli niin hirveä, että itkin koko illan. Sen jälkeen en voinut edes koskea kirjaan, vaan äitini piti puolestani poimia se lattialta ja palauttaa se kiireenvilkkaa kirjastoon. Kirjan kannessa pitäisikin olla varoituskolmiolla vaarustettu teksti: "Ehdottomasti kielletty raskaana olevilta".
VastaaPoistaHui! Kuulostaa vaaralliselta, mutta en enää kuulu riskiryhmään, joten voisi tutustua!
PoistaEn ole koskaan lukenut Raamattua kokonaan tai edes Uutta testamenttia. Se on vähän harmin paikka, mutta paranisiko pakottamalla? Suurin osa kirjoista jää joka tapauksessa lukematta. Johanneksen evankeliumin lukaisin tuossa loppukesästä ja olin kyllä aika yllättynyt. Ehkä sitä voisi paremminkin nimittää traumaksi?
VastaaPoistaMinulla on hirvittävä trauma alakoulussa ääneen pakkoluetusta Juhani Ahon Rautatiestä. Siis haloo!?! Alakoulussa Juhani Ahoa? Ja vielä ääneen? Minä olin todella nopea lukija, joten arvatkaapa vaan miltä tuntui adhd-lapsesta, joka joutui kuuntelemaan niiden hitaampien lukijoiden jankkausta. Ja vielä tuollaisesta aiheesta... en ole kyennyt tarttumaan Ahoon aikuisiälläkään.
VastaaPoistaSeitsemää veljestä ei onneksi alakoulussa pilattu, päinvastoin yläkoulussa oli huippua, kun SAIMKME lukea sitä ääneen ja minä tein tietenkin omasta lukukerrastani turkkalaisvaikutteisen performanssin, Jouko Turkan Seitsemän veljestä kun oli silloin juuri hiljan tullut televisiosta :D Opettaja ei arvostanut kauheasti, mutta minulla oli hauskaa :D Seitsemän veljestä onkin jäänyt yhdeksi suomalaisten klassikoiden huipuksi, johon palaan mielelläni yhä uudelleen ja uudelleen.
Muuten taas olen psykologisesti traumatisoitunut (eikä tämä ole vitsi), koska luin Stephen Kingiä alakoulussa, en tosin opettajan pakottamana vaan vapaamielisten vanhempien sallimana. Joo, ei olisi pitänyt. Nykyään en pysty lukemaan lainkaan kauhua ja öisin vessassa käyntikin tekee tiukkaa. Huh, vieläkin tulee kylmät väreet, kun ajattelen 11/12 v. lukemiani Uinu, uini lemmikkiä... SE I ja SE II, Hohto... Christie tappaja-auto (lisäksi epäilen, että mieheni auto on minulle mustasukkainen... :D) Cujoon en onneksi koskaan uskaltanut tarttua, muuten tekisi tiukkaa vierailla siskoni alias bernhardilaisen omistajan luona :D
Paitsi että nyt en kyllä muista, että onko Se oikeasti myös kaksiosainen... vai oliko vain elokuva? Koska aivan kuin ei lukeminen olisi riittänyt, katsoin ihan liian nuorena myös Se-elokuvan. Ja maissilapset. Hyi hemmetti, vieläkään en pysty menemään tärisemättä maissipeltojen ohi, ja niitä on täällä Piemontessa paljon :D
VastaaPoistaSe on julkaistu kahtena opuksena, koska on niin julmetun paksu! Mutta ei todellakaan mitä alakoululaiskamaa!
PoistaHyvä aihe!
VastaaPoistaSain järjettömän trauman tänä vuonna Pikku naisista. Miten joku kirja voi olla niin tylsä ja tekopyhä?
Minua ÄLLÖTTÄÄ vieläkin, että luin sen. Jatko-osa oli parempi, siinä oli juoni.
Ja Raamattu on kesken, mutta se on kiinnostavaa luettavaa.
Minun traumakirjojani on Fjodor Dostojevskin Rikos ja Rangaistus sekä Jostein Gaarderin Sofian maailma. Rikosta ja rangaistusta olen aloittanut pari kertaa, mutta jättänyt kesken ja Sofian maailma oli niin syvällistä luettavaa, että luin sitä erittäin hitaasti ja jätin kesken laina-ajan loppuessa. Nämä pitää kuitenkin lukea, sillä kesken jääneet kirjat jäävät vaivaamaan minua iäksi :D
VastaaPoistaNiin ja Vera Vala: Se on tosiaan kaksiosainen. Minäkin olen saanut Maissilapsista ja Uinu uinu lemmikistä jonkinasteiset traumat (ehkä nähnyt elokuvana liian nuorena ensimmäisen kerran?), mutta silti Stephen King on edelleen suosikkinikirjailija ja katson kauhuelokuviakin, mutta EN yksin!
Kokeile ihmeessä lukea Rikos ja rangaistus edes jotain 150 sivua. Mulla nimittäin se meinasi jäädä ekalla lukukerralla kesken, mutta kun oli pakko lukea kouluun, niin jatkoin. Onneksi jatkoin, koska 100 sivun jälkeen tarina alkoi vetämään ja kun luin sen 2. kerran sitten yliopiston amoraalisuus-kurssilla, siitä tuli mun kaikkien aikojen lempikirja nro 1 :D Eli suosittelen ainakin kokeilemaan. Kiitos King-tiedosta, aloin jo epäillä omaa muistiani :D Ja joskus minäkin erehdyn katsomaan kauhuelokuvia (kuten 6. aisti, jonka jälkeen en käynyt yöllä vessassa kuukauteen), mutta aviomieheni kammoaa niitä myös, joten ei ole edes ketään kädestä pitelijää :) Veri ja suolet eivät häiritse, minua häiritsee vain kaikki vähänkin yliluonnolliseen viittavaa...
PoistaKyllä minä sen vielä luen :) Sehän keskeyttämisessä onkin vaarana, että voi jäädä helmi löytämättä. Aloitin Kingin Musta torni -sarjan useamman kerran, olisikohan ollut kolmas kerta kun kolahti. Hitaasta alusta huolimatta kyseinen sarja on yksi suosikkejani ja aion lukea sen vielä uudestaankin!
PoistaTaidan juuri kehitellä kunnon traumaa Jonathan Franzenin Vapaudesta. Sitä on kehuttu niin - monet arvostamani ihmiset vannovat sen nimiin - mutta olen nyt satakunta sivua lukenut, enkä vieläkään ole tajunnut sen suuruutta enkä pidä tarinaa amerikkalaisen perheen arjesta yhtään kiinnostavana. Se on niin...amerikkalaista. Ja siten tuntuu itselle aika yhdentekevältä. Yritän vielä, suorittamiseksi menee.
VastaaPoistaArja, ei se Vapaus minustakaan kauheasti sytyttänyt... ok mutta ei mitenkään elämää suurempi... ;-)
PoistaKiinnostava aihe, piti oikein miettiä. Ennen muinoin olin niin estynyt, että en osannut jättää kirjoja kesken, mutta enpä muista kyllä minkään kirjan kauheita traumoja jättäneen... :D
VastaaPoista(Muistan tosin tympääntyneeni aika perusteellisesti Tolstoihin joskus - mutta kostin unohtamalla saman tien kaiken sisälllöstä. Vieläkään en muista Sodasta ja rauhasta juuri muuta kuin erään kreivin loputtoman aterioinnin, jossa haarukallinen kesti puolitoista sivua!)
Minä sain pahan trauman Se-kirjasta. Mutta en tosin puhu Kingistä vaan Markku Lahtelasta. Meillä piti lukea Se ryhmätyötä varten ja taisin olla ainoa, joka edes yritti päästä sen loppuun asti. En tiedä, mihin sitä voisi suositella. Jos haluaa lukea jotakin hyvin käsittämätöntä? Kirjassa ei ole minkäänlaista juonta. On luultavasti helpompaa lukea kirjasta tehty väitöskirja kuin itse kirja.
VastaaPoistaEn myöskään ymmärrä Sofian maailmaa. Aloitin sen kerran, mutta se on vain niin uskomattoman tylsä! Myös Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin aiheutti jonkinlaisia traumoja. Yritin kyllä selättää ne ja lukea Tarttilta toisen teoksen, mutta ei siitä tullut mitään. Muuten en kyllä ihan hirveästi traumatisoidu kirjoista. Unohdan ne, joista en pidä, yleensä helposti. Seitsemästä veljeksestä ja Kalevalasta pidin jo koulussa. :)
Traumaattiselta tuntui lukea Virginia Woolfin Mrs. Dallowayta alkukielellä kirjallisuusopinnoissa.
VastaaPoistaKiinnostava keskustelu.
VastaaPoistaMainituista teoksista olen lukenut Uuden Testamentin (osan Vanhasta Testamentistakin, en kokonaan).Pikku Naisia ja kaikki sen jatko-osat luin viimeisen vuoden aikana. Luultavasti en olisi pystynyt niitä pikkupoikana lukemaan, mutta nyt kyllä ja minusta ovat oikein hyviä :)
Kouluaikana en lukenut Seitsemää veljestä, mutta sittemmin kolmesti.
***
Koulussa voidaan minusta luetuttaa kirjoja, joissa faktat pitävät paikkaansa. On olemassa kirjoja, joissa jonkin henkilöhahmon suuhun laitetaan sanoja, jotka eivät pidä paikkaansa eikä tätä kumota missään. Tämä on nuorelle lukijalle liian suuri haaste. Myös teokset, joissa on ikäkaudelle sopimatonta materiaalia esim. viimeksi lukemistani teoksista Vimman Gourmet, Nabokovin Lolita sekä Coelhon Veronika päättää kuolla, kaikissa on joitain kohtia, joita en soisi koululaisen lukevan, enkä ainakaan Lolitaa, jokainen voi sen lukea, kun ikää on tarpeeksi. Tarttin Jumalat juhlivat öisin ei ehkä sovi koululaisille, siinä mopo keulii pahasti. Pidin kirjasta se on hyvä kuvaus mielenterveysongelmien kanssa painivista rikkaista (ja muutamasta köyhästä) teinistä, mutta sisältää murhan ja sen peittelyn ...
***
Romaanin lukeminen on itse asiassa aika vaikeata alkuun, koska pitää keskittyä, ja monessa teoksessa kaikki limittyy kaikkeen vasta lopussa. Jos on jatkuvasti viittauksia toisiin teoksiin tai tapahtumiin, joista ei ole tietoinen tai ei edes huomaa niitä, ollaan ongelmissa...
Minulla on kyllä melko hävettävä trauma - trauma johtuukin enemmän omasta noloudestani kuin kirjasta sinänsä. En ole lukenut Tuntematonta sotilasta. Olen pari kertaa aloittanut. Muistan varsin hyvin sen alun. Aika ajoin ajattelen, että kyllähän se pitäisi lukea, mutta sitten kysyn aina uudestaan itseltäni: miksi? Hmm. Kuuluuhan se yleissivistykseen jne. Mutta oikeastaan olen jo osannut päästää irti asenteesta että luen sivistyäkseni tms. Luen ihan vaan siksi että haluan lukea ja ihan vaan itse vapaasti valitsen lukemiseni.
VastaaPoistaÄidinkielen opettajaksi voi siis valmistua lukematta kotimaista superklassikkoa.
Seitsemän veljestä on huippukirja, mutta mikä tuossa Tuntemattomassa oikein minua tökkiikään. Ehkä se on muodostunut itseään suuremmaksi traumaksi minulle.