Ann Cleeves: Musta kuin yö

”Tämä oli Shetlanti, jossa ei voi edes pieraista joka ikisen asukkaan kuulematta.”

Aloitin brittidekkaristi Ann Cleevesin tuotantoon tutustumisen hänen uusimmasta suomennoksestaan eli Vera– kuolonkukkia -kirjasta. Muuallakin on syystä kritisoitu, että Vera Stanhopesta kertovasta toistaiseksi viisiosaisesta sarjasta suomennettiin ensimmäiseksi sarjan keskimmäinen eli kolmas osa. Syyksi arvelen sitä, että juuri tähän kirjaan perustuva tv-sarja oli tarkoitus esittää Ylellä tänä kesänä, itse asiassa ennakkotiedoissa luvattiin, että sarja alkaisi 9.6. Nyt kuitenkin Veran esittäminen on siirtynyt vuoteen 2013, joten kiirettä ei sitten olisikaan ollut. Harmi. Kirjasarjan päähenkilöön olisi ollut mukava tutustua kronologisesti rauhassa, mutta olisi ollut mukava myös nähdä kirjan pohjalta tehty sarja tuoreeltaan. Nyt on sitten vain ”tyydyttävä” komisario Lewisin seuraan vielä neljänä iltana.

Ann Cleeves on kirjoittanut viitisentoista dekkaria, joista on tuon Kuolonkukkien lisäksi suomennettu neljä, ns. Shetlanti-sarja. Tästä sarjasta on selvästikin tutkaani tarttunut jotakin jo aiemmin, sillä kun tein taannoin suurta kirjahyllypuhdistustani, löysin eräästä pinosta sarjan kakkososan Valoista illat pokkarina. Olin sen jostakin alennusmyynnistä tuonut turvaan odottamaan oikeaa hetkeä. Vera Stanhope vakuutti minut niin, että päätin lukea koko Shetlanti-sarjan, joten hankin puuttuvat osat kirjastosta.

Shetlanti vaikutti etukäteen kiinnostavalta ja eksoottiselta dekkarinäyttämöltä, enkä pettynytkään. Etukäteistietoni saarista olivat kyllä laihat, mutta onneksi netistä löytyy tietoa ja kuvia pahimpaan tiedonjanoon, jonka kirja herätti. Pohjanmerellä sijaitseva karu mutta kaunis saariryhmä kuuluu hallinnollisesti Skotlantiin, mutta on melko eristynyt välimatkojen ja sääolojenkin takia. Kirjassakin mainitaan monesti, että nykyajan mukavuudet hankitaan saarille pääasiassa postimyynnin kautta. Saaret kuuluivat aikoinaan Tanskalle, ja viikinkiperimää vaalitaan edelleen, vaikka skandinaavinen nornin kieli on kadonnut jo 1700-luvulla. Kannattaa kurkkailla saarten sivuja, ne jos mitkä nostattavat matkakuumeen!

Dekkarin tapahtumaympäristöksi suljettu ja eristetty, tiivis yhteisö on mitä mainioin. Raveswickin kylä sijaitsee melko lähellä pääkaupunkia Lerwickiä. Tapahtumat alkavat, kun pienen omapäisen Cassie-tytön yksinhuoltajaäiti Fran Hunter löytää pellolta 16-vuotiaan Catherine Rossin ruumiin. Kaunis ja itsetietoinen Catherine on hiljattain muuttanut saarille isänsä kanssa. Perheen äiti on kuollut, eikä isä ole vieläkään toipunut masennuksestaan. Catherine on saanut mennä ja tulla vapaasti mielensä mukaan, päinvastoin kuin hänen paras ystävättärensä Sally Henry, jota luokanopettajaäiti pitää rautaisessa kurissa. Uudenvuodenyönä tytöt ovat kuitenkin karanneet juhliin ja kotimatkalla poikenneet naapurissa asustavan omituisen vanhan miehen Magnus Taitin luona. Catherinelle ei ole kerrottu, että hänen kotitalossaan aikaisemmin asuneen perheen 11-vuotias Catriona-tytär katosi kahdeksan vuotta aikaisemmin ja että Magnusta pidetään syyllisenä. Todisteiden puutteessa miestä ei kuitenkaan ole tuomittu, vaan hän saa jatkaa omintakeista elelyään. Catherinen kuolemaa pidetään itsestään selvästi Magnuksen tekosena. Vain komisario Jimmy Perez on epäilevällä kannalla alusta asti.

Jimmy Perez on paluumuuttajia. Hän on kotoisin Fair Islelta mutta on työnsä takia asettunut pääsaarelle. Takaisin Shetlantiin hänet on ajanut kariutunut avioliitto. Nyt vanhemmat toivovat, että mies asettuisi omalle kotisaarelleen ja jatkaisi isänsä jäljissä postiveneen miehistössä. Olisi hyvä, jos suvulle saataisiin jatkajakin. Jimmy on toistaiseksi viimeinen Perez. Suvun oman legendan mukaan espanjalainen esi-isä on muinoin pelastunut saarelle haaksirikosta. Se selittää erikoisen sukunimen ja eksoottisen ulkomuodonkin. Perez ei kuitenkaan selvittele murhaa alaisineen omin voimin, vaan Skotlannista lähetetään oitis vahvistuksia, ja johdon ottaa käsiinsä tarmokas skotlantilaiskomisario.

Kovin perusteellisesti tässä avausosassa ei vielä ehditä Jimmyyn tutustua, joten on mukava tietää, että hänen tarinansa jatkuu. Murhajuoni on keskeisemmällä sijalla, ja se onkin varsin taitavasti punottu. Näkökulmia vaihtelemalla tarinaa valotetaan monelta puolelta. Lukija pääsee kurkistamaan myös Magnus Taitin hämmentyneeseen mieleen. Onko Magnusilla jotakin tekemistä pikkutytön katoamisen kanssa? Entä onko hän kuristanut Catherinen oman talonsa edustalla? Vähitellen sekä lukijalle että poliisille alkaa paljastua, että kyseessä on monimutkaisempi kuvio. Tunnelma tiivistyy ja huipentuu saarten vuotuiseen tulifestivaaliin Up Helly Aahan. Pikkuisen petyin loppuratkaisuun, mutta kokonaisuus oli kyllä reilusti positiivinen.

Catherinen nuori äidinkielen opettajakin on ollut tyttöön ihastunut: ”Hän oli juuri lukenut Sarah Watersin Affinityn. Hän oli hyvin vaikuttunut kirjailijan tyylistä, viktoriaanisesta sävystä. Olin hyvin mielissäni, koska olin suositellut teosta hänelle. Onhan se melkoinen kohteliaisuus, kun toinen ihastuu intohimoisesti kirjaan, jota itse rakastat. Se luo välillenne jonkinlaisen yhteyden, tekee suhteestanne läheisemmän.” Voisiko tuon paremmin sanoa?

Ann Cleeves: Musta kuin yö (Raven Black)

Suom. Annukka Kolehmainen. Karisto 2007, alk. 2006. 335 s.

P.S. Kääntäjälle huolimattomuusvirhepiste: mikä onkaan mon. genetiivi sanasta ruumis.