Aslak Aapa: Lapissa kuolleetkin puhuvat

Kesällä tulee luettua aika kummallisia kirjoja, joista nyt tämä Aslak Aavan eräjännitysromantiikkaseikkailu Lapissa kuolleetkin puhuvat on yksi esimerkki. Se osui käteeni, kun juuri ennen loman alkua kävin hamstraamassa lähikirjastosta karseat pinot luettavaa. Olin ja olen edelleen närkästynyt siitä, että kaupunki ”säästää” eli ei anna pikkukirjastojen olla auki, jos vakihenkilökunta on lomalla. Meidän kirjastossamme on yksi työntekijä, joten kirjasto on ja pysyy kiinni hänen lomansa ajan, nyt ensin kesäkuun alusta juhannukseen. Harmittaa, sillä sijaiseksi olisi hyvin voinut laittaa kaupungin kesätyöllistettyjä koululaisia tai opiskelijoita. Heille työ olisi ollut juuri sopivaa, kevyttä ja miellyttävää. Lomasijaisen kun ei nyt olisi tarvinnut kuin lainausasioita hoidella. Jäkäjäkä. Minkäs teet. Sitten syksyllä todetaan, että kummasti ovat lainausluvut sivukirjastoissa laskeneet, pitäisi varmaan kokonaan sulkea…

Asiaan. Mukaan kirjastoreissulla tarttui muutakin Lappi-aiheista, joten tämä tuntui sopivan jonon jatkoksi. Kuvittelin tätä jostain syystä dekkariksi, vaikka nimi ja kansi voisivat viitata kauhugenreenkin. Mutta kyseessä on siis jonkinlainen eräseikkailu, vaikka dekkari- ja kauhugenreistä, jopa romantiikasta on mukana mausteita. Aslak Aapa on kirjailijanimi, jonka takaa löytyy vuonna 1949 Jalasjärvellä syntynyt Martti Peltomaa. Peltomaa on työskennellyt ennen eläkkeelle jäämistä Lapissa rajavartijana ja asuu Ivalossa. Häneltä on ilmestynyt joukko eränovellikokoelmia.

Romaani alkaa kohtauksella, jossa kurikkalainen Eeva Flinkman on Lapissa hakemassa Inariin hukkuneen miehensä Ossin omaisuutta. Mies on hukkunut kalareissulla, mutta ruumista ei ole löytynyt. Eeva palaa kotiin miehensä työntekijän kanssa ja koettaa jatkaa firman toimintaa. Sitten Virosta tulee aviomiehen liikekumppani perimään velkoja. Firman rahat ovat lopussa, ja ainoa toivo on miehen henkivakuutus. Vakuutusyhtiö on kuitenkin haluton maksamaan korvaussummaa, koska ruumista ei ole. Lukijalle paljastuu pian, että Ossi Flinkman ei suinkaan ole hukkunut vaan tahallaan kadonnut kairaan pakoon velkojiaan ja vakuutusyhtiötäkin hämätäkseen.

Ossi törmää piilopaikassaan outoihin jäännöksiin, joita hän arvelee kuolleen saksalaissotilaan luiksi ja maalliseksi omaisuudeksi. Unissa tämä sotilas käy Ossille juttelemassakin, siitä kirjan nimi. Tarina etenee vauhdikkaasti, ja Ossille sattuu ja tapahtuu kummallisia, jännittäviäkin sattumuksia. Lapissa piirit ovat pienet, ja pian Ossin jäljillä ovat niin vakuutusasiamiehet kuin virolaiset velkojatkin. Turvasatama löytyy hylätyltä raja-asemalta, jonne on tehty turistikohde saksalaisille.

Henkilökuvaus ja syventäminen eivät ole Aavan vahvuuksia. Juonenkuljetuskin ontuu, sillä romaanin jännitysjuoni on hyvin oivallettu, mutta sen punainen lanka pääsee välillä kokonaan katoamaan, kun seuraillaan Ossin vaiheita vähän siellä ja täällä, aina Ruijan kalatehtaita myöden. Aapa on halunnut tuoda tarinaan monenlaista mukavaa sattumusta lappilaisesta elämästä, mutta useimmat näistä hauskoistakin turinoista ovat aivan turhaa lastia kirjassa. Ei oikein ole osattu päättää, mitä halutaan, toimintajännäri vai huumorieräkirja. Nopeasti tämän luki ja ihan sen parissa viihtyikin, mutta jokin jäi kyllä puuttumaan.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on kirjan kustantaja. Se on somerniemiläinen Amanita, joka on pääasiassa kustantanut suurteoksia, ainakin tähän viime vuoteen asti, jolloin myös Kaari Utrion uutuuskirja julkaistiin Amanitan tallista.

Aslak Aapa: Lapissa kuolleetkin puhuvat

Amanita 2010. 228 s.