”Avec on uudenlaista Röyhkää – hypnoottista,
maanista, nauruun tappavaa tajunnanvirtaa.”
Näin kehaistaan Kauko Röyhkän teosta Avec (2006) äänikirjaversion
takakannessa. Jälleen kerran on todettava, että en taida lopultakaan ymmärtää
kirjallisuudesta yhtikäs mitään. En nimittäin edes lievästi huvittunut tätä
kuunnellessani, saati sitten hypnotisoitunut. Tajunnanvirtamaisuus taisi olla
ainoa määritelmä, jonka teokseen suostuisin liittämään.
Röyhkä on niitä
kirjailijoita, joiden teoksiin en vain ole tullut tarttuneeksi. Ne ovat kyllä
tavallaan kiinnostaneet mutta samalla torjuneet luotaan. Nyt päätin testata
ennakkoluuloni, kun kirjaston äänikirjahyllyssä törmäsin tähän. Lisäksi
takakannessa oli vielä suositus Juice Leskiseltä. Taidan ollakin kokonaan väärää
sukupolvea ja -puolta ymmärtääkseni tätä? Toisaalta pidän yleensä miesten
kirjoittamista kirjoista, eikä ikäkysymyskään tavallisesti ole ollut ongelma.
Avecin
minäkertoja on 47-vuotias Harri, oululaisen ekotalofirman toimitusjohtaja ja
arkkitehti. Sukunsa silmissä Harri on luuseri porvarillisine ammatteineen.
Lisäksi Harrin ex-vaimo Marjakin oli vain maisteri, äidinkielen lehtori, eikä
siis oikeastaan mikään. Suvussa on vaalittu ankarasti akateemisia perinteitä,
ja väitöskirja nyt on vähintä, mitä kukin voi saada aikaiseksi. Pohjana
tietysti yo-todistuksen kuusi laudaturia – tätä muuten jauhetaan väsyksiin asti
ja se tuntuu nykylukijasta melkoisen vanhanaikaiselta, koska kuusi älläähän ei
ole enää mitään…
Luuseri Harri on myös Marjan
mielestä sekä omissa silmissään. Hän on liian kiltti ja sovinnonhaluinen. Marja
haluaisi komean ja rajun rakastajan, eikä ylipainoinen ja nassukka Harri pysty
niitä mittoja millään täyttämään. Erosta on kulunut jo pari vuotta, mutta Harri
roikkuu edelleen Marjan nurkissa tämän uuden miesystävän pilkattavana.
Lähtötilanteessa Harri on
yksin matkalla Helsinkiin sukulaismiehen syntymäpäiville. Harrin pettymykseksi
Marja ei ole enää suostunut lähtemään mukaan. Pihtiputaan huoltoasemalta Harrin
kyytiin tulee yllättäen salaperäinen, viileä ja kaunis nuori Eve, joka
lueskelee neuvostoaikaista novellikokoelmaa välinpitämättömänä ympäristöstään.
Eve kertoo olevansa avec, maksettu seuralainen. Harri yllättää itsensä ja
palkkaa Even seuralaisekseen sukujuhliin. Kummasti Harrin arvostus nuivien
sukulaisten keskuudessa nousee aivan uusiin lukemiin.
Sitten tarina loikkaa
yllättäen kaksi vuotta ajassa eteenpäin. Harri on muuttanut elämänsä ainakin
pintatasolla. Eve on kadonnut mystisen viikonlopun jälkeen kuin tuhka tuuleen,
vaikka Harri on jättänyt lukuisia soittopyyntöjä tytön puhelimeen. Silti hän
pitää Even ansiona sitä, että on pystynyt tekemään elämälleen jotakin. Kun
kaikki sitten alkaa nopeasti hajota käsiin, ilmestyy Eve kuin tyhjästä.
Tapahtumat alkavat saada yhä absurdimman ilmeen. Loppu on taidokas, vaikka
vähän siitä jää sellainen maku, että tapahtumat tuli vietyä ihan ääripisteeseen
ja jotakin piti keksiä – ja keksittiinhän sitä.
Loppupuolella kirjaa yllätyin melkoisesti, kun Antti
Reinin lukijanääni ilman mitään varoitusta vaihtui naisääneksi. Lopulta
tajusin, että kyseessä oli lainaus Even lukemasta kirjasta (Juri Kazakovin
novellikokoelma Syksy tammimetsissä 1976). Painetussa kirjassa tässä lienee
käytetty jotain toisenlaista fonttia asian selventämiseksi. Idea paljastuu
sitten kerronnassakin.
En ihastunut tähän kirjaan, vaan siitä jäi oikeastaan
pikkuisen epämiellyttävä jälkimaku. Paikoin tyyli muistutti Tykistönkadun päiväperhoa. En oikein jaksa innostua siitä, että kirjan henkilöitten ajatukset
alinomaa pyörivät naimisessa. Ovathan seksi ja seksuaalisuus keskeisiä ja
tärkeitä elämänaloja ja olennainen osa ihmistä, ei sillä. Mutta ei ole minusta
enää kovin tuoretta ”järkyttää” lukijaa sukuelinten rahvaanomaisilla
nimityksillä ja henkilöiden suoralla puheella. Kuinka luontevaa on, että
sihteeri valittaa lounaalla pomolleen, että ei enää saa edes munaa, koska on
yksinhuoltaja? Lopussa päädytään keskelle vastenmielisiä orgioita, joihin
Harrikaan ei kauheasti ihastu saati osallistu. Kritiikiksi lienee tarkoitettu
erään miehen toteamus, että alaikäisten venäläisten prostituoitujen käyttäminen
on itse asiassa kehitysyhteistyötä…
Kirja ei siis oikein avautunutkaan. Miksi se on
kirjoitettu? Mikä sen sanoma on?
Kauko Röyhkä: Avec
Like 2006. Äänikirja, lukijat Antti Reini, Stella
Vuoma. 5 cd-levyä.
Voi voi, olipa epäonninen valinta ensimmäiseksi Röyhkäksi! Minustakin Avec oli huono, kaikki muut lukemani Kaukon kirjat ovat olleet paljon parempia. Jos haluat vielä joskus antaa miehelle uuden tilaisuuden, voisin suositella esim. Miss Farkku-Suomea (jonka pohjalta tehty elokuva on tulossa teattereihin syksyllä).
VastaaPoistaKiitos vinkistä, pitää muistaa! Uusi mahdollisuus on annettava, joskus.
PoistaKauko Röyhkä on yksi "hänen kirjojaan pitäisi joskus lukea" kirjailijoitani. Ei vain jostain syystä tule koskaan tartuttua tuumasta toimeen. Arviosi ei ainakaan motivoi aikomustani ;)
VastaaPoistaLevyistään pidän kyllä kovasti mutta Röyhkän kirjat ovat jääneet lukematta, ja on todettava että "hypnoottista, maanista, nauruun tappavaa tajunnanvirtaa" on kuvaus sellaisesta kirjasta josta minä pysyn kaukana. Ehkä johonkin muuhun kirjaansa tulee vielä joskus tartuttua.
VastaaPoistaMinäkin tykkään Röyhkän musiikista enkä silti ole saanut luettua mieheltä yhtään kirjaa! Joku siinä haraa vastaan. Olen kai aloittanut pariakin, mutta en ole päässyt pitkälle.
VastaaPoistaSama täällä, yhtään kirjaa en ole mieheltä lukenut, sentään joskus pitänyt kädessä kirjastossa... Tuo kuvailemasi tyyli ei kyllä minuakaan viehätä.
VastaaPoistaKorostettakoon vielä, että useimmat muut Röyhkän kirjat eivät sisällä tajunnanvirtaa vaan perinteisempää kerrontaa. Ei kannata tuomita miestä tämän harha-askelen perusteella.
VastaaPoistaTaitaa olla ihan pakko lukea tuo Miss Farkku-Suomi nyt ainakin, kun tulee vain lunta tupaan Röyhkälle tästä.
PoistaSain juuri kuunndltua loppuun Röyhkän Avecin ja täytyy sanoa, että ei yhtään naurattanut, pikemminkin yökötti ja ärsytti. Kesken olisi jäänyt, jos olisin lukenut enkä kuunnellut
VastaaPoista