Kauko Röyhkä: Avec

”Avec on uudenlaista Röyhkää – hypnoottista, maanista, nauruun tappavaa tajunnanvirtaa.”

Näin kehaistaan Kauko Röyhkän teosta Avec (2006) äänikirjaversion takakannessa. Jälleen kerran on todettava, että en taida lopultakaan ymmärtää kirjallisuudesta yhtikäs mitään. En nimittäin edes lievästi huvittunut tätä kuunnellessani, saati sitten hypnotisoitunut. Tajunnanvirtamaisuus taisi olla ainoa määritelmä, jonka teokseen suostuisin liittämään.

Röyhkä on niitä kirjailijoita, joiden teoksiin en vain ole tullut tarttuneeksi. Ne ovat kyllä tavallaan kiinnostaneet mutta samalla torjuneet luotaan. Nyt päätin testata ennakkoluuloni, kun kirjaston äänikirjahyllyssä törmäsin tähän. Lisäksi takakannessa oli vielä suositus Juice Leskiseltä. Taidan ollakin kokonaan väärää sukupolvea ja -puolta ymmärtääkseni tätä? Toisaalta pidän yleensä miesten kirjoittamista kirjoista, eikä ikäkysymyskään tavallisesti ole ollut ongelma.

Avecin minäkertoja on 47-vuotias Harri, oululaisen ekotalofirman toimitusjohtaja ja arkkitehti. Sukunsa silmissä Harri on luuseri porvarillisine ammatteineen. Lisäksi Harrin ex-vaimo Marjakin oli vain maisteri, äidinkielen lehtori, eikä siis oikeastaan mikään. Suvussa on vaalittu ankarasti akateemisia perinteitä, ja väitöskirja nyt on vähintä, mitä kukin voi saada aikaiseksi. Pohjana tietysti yo-todistuksen kuusi laudaturia – tätä muuten jauhetaan väsyksiin asti ja se tuntuu nykylukijasta melkoisen vanhanaikaiselta, koska kuusi älläähän ei ole enää mitään…

Luuseri Harri on myös Marjan mielestä sekä omissa silmissään. Hän on liian kiltti ja sovinnonhaluinen. Marja haluaisi komean ja rajun rakastajan, eikä ylipainoinen ja nassukka Harri pysty niitä mittoja millään täyttämään. Erosta on kulunut jo pari vuotta, mutta Harri roikkuu edelleen Marjan nurkissa tämän uuden miesystävän pilkattavana.

Lähtötilanteessa Harri on yksin matkalla Helsinkiin sukulaismiehen syntymäpäiville. Harrin pettymykseksi Marja ei ole enää suostunut lähtemään mukaan. Pihtiputaan huoltoasemalta Harrin kyytiin tulee yllättäen salaperäinen, viileä ja kaunis nuori Eve, joka lueskelee neuvostoaikaista novellikokoelmaa välinpitämättömänä ympäristöstään. Eve kertoo olevansa avec, maksettu seuralainen. Harri yllättää itsensä ja palkkaa Even seuralaisekseen sukujuhliin. Kummasti Harrin arvostus nuivien sukulaisten keskuudessa nousee aivan uusiin lukemiin.

Sitten tarina loikkaa yllättäen kaksi vuotta ajassa eteenpäin. Harri on muuttanut elämänsä ainakin pintatasolla. Eve on kadonnut mystisen viikonlopun jälkeen kuin tuhka tuuleen, vaikka Harri on jättänyt lukuisia soittopyyntöjä tytön puhelimeen. Silti hän pitää Even ansiona sitä, että on pystynyt tekemään elämälleen jotakin. Kun kaikki sitten alkaa nopeasti hajota käsiin, ilmestyy Eve kuin tyhjästä. Tapahtumat alkavat saada yhä absurdimman ilmeen. Loppu on taidokas, vaikka vähän siitä jää sellainen maku, että tapahtumat tuli vietyä ihan ääripisteeseen ja jotakin piti keksiä – ja keksittiinhän sitä.

Loppupuolella kirjaa yllätyin melkoisesti, kun Antti Reinin lukijanääni ilman mitään varoitusta vaihtui naisääneksi. Lopulta tajusin, että kyseessä oli lainaus Even lukemasta kirjasta (Juri Kazakovin novellikokoelma Syksy tammimetsissä 1976). Painetussa kirjassa tässä lienee käytetty jotain toisenlaista fonttia asian selventämiseksi. Idea paljastuu sitten kerronnassakin.

En ihastunut tähän kirjaan, vaan siitä jäi oikeastaan pikkuisen epämiellyttävä jälkimaku. Paikoin tyyli muistutti Tykistönkadun päiväperhoa. En oikein jaksa innostua siitä, että kirjan henkilöitten ajatukset alinomaa pyörivät naimisessa. Ovathan seksi ja seksuaalisuus keskeisiä ja tärkeitä elämänaloja ja olennainen osa ihmistä, ei sillä. Mutta ei ole minusta enää kovin tuoretta ”järkyttää” lukijaa sukuelinten rahvaanomaisilla nimityksillä ja henkilöiden suoralla puheella. Kuinka luontevaa on, että sihteeri valittaa lounaalla pomolleen, että ei enää saa edes munaa, koska on yksinhuoltaja? Lopussa päädytään keskelle vastenmielisiä orgioita, joihin Harrikaan ei kauheasti ihastu saati osallistu. Kritiikiksi lienee tarkoitettu erään miehen toteamus, että alaikäisten venäläisten prostituoitujen käyttäminen on itse asiassa kehitysyhteistyötä…

Kirja ei siis oikein avautunutkaan. Miksi se on kirjoitettu? Mikä sen sanoma on?

Kauko Röyhkä: Avec

Like 2006. Äänikirja, lukijat Antti Reini, Stella Vuoma. 5 cd-levyä.