Kristiina Vuori: Näkijän tytär

”Romantiikkaa ja petosta, taistelua ja taikaa!”

Näitä kaikkia luvataan esikoiskirjailija Kristiina Vuoren romaanin Näkijän tytär takakannessa. Kaikkea tätä lukija myös saa, ja tuhdin paketin, sillä tämä aikuisten historiallinen fantasiaromaani on peräti 569-sivuinen tiiliskivi. Kaikki me, jotka olemme odottaneet Kaari Utrion jalanjälkiin seuraajaa, voimme huokaista tyytyväisinä. Vuori on sellainen, mutta kuitenkin omaääninen kertoja (huomasitteko muuten, miten tämän päivän Hesarissa, 9.6., lähes kaikki kustantamojen edustajat hokivat tätä omaäänisyyttä?). Kirjailija itse tunnustaa velkansa Sergeanne Colonin Angelika-sarjalle, eikä se huono vertailukohta olekaan. Minulle kirjasta tulivat mieleen Utrion keskiaikaromaanien lisäksi myös Mika Waltarin Mikael Karvajalka ja Juhani Ahon Panu.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1200-luvun Varsinais-Suomeen ja Hämeeseen. Rannikolla Teinperin varustukset vartioivat piispanistuinta. Isäntänä on ruotsalainen Ulf Stark, joka on naittanut ainoa tyttärensä Margareetan tämän haluamalle komealle mutta kelvottomalle miehelle. Romaanin ensisivuilla Margareeta raiskataan metsästysretkellä. Seurauksena on punatukkainen ja harmaasilmäinen äpärätytär Eira. Samoihin aikoihin Ulf Stark nai emäntäpiikansa Ursulan, joka synnyttää tälle Rikhardin, perijän. Eira ja Rikhard varttuvat yhdessä kuin sisaruksina.

Eiran piirteet ovat selkeästi vanhaa hämäläistä tietäjäsukua. Hän on perimältään Ilves, joka pystyy parantamaan käsillään, näkemään enteitä tulen ja veden kautta sekä viemään sairaita parantavaan uneen, vanhoja suomalaisugrilaisia shamaanitaitoja siis. Eiran taidot ovat kuitenkin vaarallisia aikana, jolloin katolinen kirkko valtaa väkivalloin itselleen sijaa pakanoitten keskuudessa. Jo pienestä asti Eira kuitenkin näkee unta pojasta, jolla on ilveksen hehkuvat silmät. Eiran, Rikhardin ja ilvespojan kohtalot kietoutuvat sitä tiiviimmin yhteen, mitä pidemmälle tarina etenee.

1200-luvun alkuvuosikymmeniin sijoittuu ruotsalaisten tekemä ristiretki Hämeeseen, ja sen Vuori on punonut kirjansa juoneen. Juonittelua romaanista löytyy kyllin. Perinnöt, naittamiset, politiikka, vallanperimykset ja kristinuskon ja vanhojen tapojen kiistely tuovat kaikki oman mausteensa tarinaan, rakkautta, intohimoa, erotiikkaa, vihaa ja kateutta unohtamatta! Mukava kupillinen Utrion aikaisemmasta tuotannosta tuttua rouvaspornoa on myös mukana.

Pidin romaanista kovasti. Sen historiallinen maailma on rakennettu huolella pieniä yksityiskohtia unohtamatta. Kirjan lopussa on parin sivun mittainen selitysosa, joka kannattaa lukaista ennen kirjan aloittamista. Huomaavaisesti loppuun on liitetty myös sanasto, vaikka ilmankin mainiosti pärjää. Paikoin silti tuntui, että kirjailija olisi voinut pikkuisen säästellä jotakin taustatietoa, jota välillä suorastaan tulvii tarinasta. Tämä on aina yhtä vaikeaa tasapainoilua. Juuri huolelliset yksityiskohdat tekevät uskottavan vaikutelman, mutta liika selittäminen turhauttaa juonivetoisen kirja ahmijaa. Onko tarpeen kuvailla kaikki vaatekappaleet ja työkalut ja -tavat, jos ne eivät kuljeta juonta eteenpäin?

Toinen historiallisten romaanien kompastuskivi on kieli. Miten luovia nykyaikaisen kielen ja keskiaikaisen maailman välillä? Tässäkin Vuori on onnistunut mielestäni oikein hyvin. Joitakin häiritseviä ilmauksia toki tämänlaajuisesta teoksesta löytyy, kuten esimerkiksi kipuilla-verbi.

Kaiken politikoinnin, juonittelun ja sotimisen keskellä siis myös rakastetaan ja vieläpä räiskyvän intohimoisesti. Kolmiodraama on selkeä. Eiraa tavoittelee kaksi houkuttelevaa mutta keskenään hyvin erilaista miestä. Eira kamppailee myös ylpeytensä kanssa, vaikka alkaa lopulta käsittää, kumpi miehistä kannattaa valita. Asetelmat muuttuvat nopeaan tahtiin tapahtumien vyöryessä eteenpäin. Sitten vielä pahuksen naisenlihalla on oma tahtonsa, joka sortuu miesten houkutuksiin. Eira on älykäs, omapäinen ja voimakastahtoinen nainen, ja lisäksi kaunis. Vaarallinen yhdistelmä. Sankarittaren ketunpunainen tottelematon kiharapilvi muuten tuo mieleen paitsi lukuisat Utrion sankarittaret myös Diana Gabaldonin aikamatkaajan.

Vaikutuksen teki myös Eiran tarinan loppu. Eipä ollutkaan siirappia, jota odotti, vaan dramaattisen yllätyksellinen.

Risuja annan kirjan kannesta, josta vastaa Markko Taina. Se on väreiltään ja typografialtaan kaunis, tyylikäskin, mutta kansikuvan tyttö alkoi lukiessa yhä enemmän ärsyttää. Onhan siinä nuori, hento ja punatukkainen nainen, siis kuin Eira. Mutta meikki on suoraan 2010-luvulta! Tiedoista selviääkin, että kyseessä on kuvapankista hankittu otos. Olisikohan kirja kuitenkin ansainnut toisenlaisen kannen? Uskottavamman?

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Tammi 2012. 569 sivua.

Katso myös kirjailijan blogi sekä kirjan esittely Tammen sivuilta. Sieltä pääsee lukemaan pari aloituslukua kirjasta makupalaksi.