Magne Hovden: Saamelandia

”Ulkomaalaiset turistit olettavat, että kaikki on Norjassa helvetin kallista.”

Kun meidän lapset olivat pieniä, telkasta tuli lastenohjelmasarja nimeltä Tohelo ja Torvelo. Jostain syystä tämän sarjan päähenkilöiden nimet tulivat mieleen myös Saamelandian päähenkilöistä Roysta ja Leifistä. Sen verran toheloita ja torveloita kaverukset ovat. Tosin he eivät ole kirjan ainoa tohelot ja torvelot, vaan niitä on vielä koko joukko lisää.

Norjalainen Magne Hovden on Saamelandian liepeen tekstin mukaan Kirkkoniemessä asuva kirjallisuusagentti, kirjailija, kääntäjä ja kullankaivaja, ja Saamelandia on hänen esikoisromaaninsa vaikkakaan ei esikoiskirjansa. Hovden on nimittäin aikaisemmin julkaissut lastenkirjoja ja -kuunnelmia sekä vitsikirjoja. Esikoisromaanin perustella miestä on verrattu Arto Paasilinnaan. Sattuipa somasti, sillä juuri hiljan luin kirjan, jonka kirjoittajaa kutsuttiin Ruotsin Arto Paasilinnaksi.

Huumoria on tunnetusti kahta lajia, hyvää ja huonoa. Rajan vetänee kukin itse sen mukaan, pitääkö vai eikö pidä. Minä en ensin oikein saanut makua tämän kirjan huumoriin, mutta en malttanut heti keskenkään jättää ja täytyy sanoa, että loppua kohden aloin pitää kirjan huumorista koko ajan enemmän. En tosin ääneen naurahteluun asti, mutta kyllä suupielet olivat lukiessa enemmän ylös- kuin alaspäin.

Leif ja Roy ovat siis Kirkkoniemessä asustavia norjalaismiehiä, jotka molemmat työskentelevät tylsässä työssä Norjan Postissa. Kaverukset ovat kumpikin poikamiehiä vastoin tahtoaan, mutta naisrintamalla ei oikein suju. Ei suju oikein millään rintamalla, jos rehellisiä ollaan. Miehet haaveilevat alituiseen nopeasta rikastumisesta mahdollisimman pienellä vaivalla. Viimeisin idea on perustaa Leifin perintötontille turistirysä, aito saamelaiskylä, jossa turistit voivat kalliilla hinnalla eläytyä autenttiseen saamelaiselämään puolipäivän tai jopa vuorokauden verran. Kumpikaan ei tiedä mitään saamelaisuudesta, mutta se ei ole haitta eikä edes hidaste, eiväthän turistitkaan siitä mitään ymmärrä.

Saamelaiskylän rakentelu sujuu melko rivakkaan, mitä helpottaa se, että tarvittavat kodat käydään varastamassa Suomen puolelta toisesta turistirysästä. Valitettavasti kotien omistaja ei ilahdu tästä ja lähtee omaisuutensa perään toisen raivohullun suomalaiskorston kanssa.

Leifin ja Royn rakennellessa rikastumislaitostaan heidän ystävänsä Geir suunnittelee ja toteuttaa ”täydellisen” ryöstön. Rahankuljetusauton pysäyttäminen ja rahasalkkujen nappaaminen sujuukin hienosti, mutta sitten alkaa mennä pieleen oikein kunnolla. Heikosti pyyhkii myös Audunilla, joka on ikänsä vihannut saamelaisia ja hautoo nyt kunnon kostoa. Tarkoituksena on mustata saamelaisten maine lopullisesti häiriköimällä uudessa turistikohteessa…

                                                

Kaikkien tarinoiden punaiset langat kietoutuvat lopussa nätisti yhteen. Mitään järisyttävää kliimaksia ei lopussa ole, vaan tarina päättyy oikeastaan ihan sopivalla tavalla. Leif ja Roy ovat aina optimistisia ja helposti innostuvia. Virheistä he eivät opi, eivätkä oikein kai mistään.

Hovdenilla on tarkka silmä ja ihan kohtalaisen terävä kynä. Pohjois-Norjan elämänmenon, ja muunkin Lapin sen puoleen, voi helposti kuvitella olevan aika lailla hänen kuvailemansa kaltaista, liioitella ja kärjistäähän kunnon tarinassa aina pitää.

”Kenties hän voisi kokeilla kirjoittaa kirjan Portugalissa. Istuskella verannalla ja katsoa kuinka aurinko laskee Atlantin valtamereen, oluttölkki kädessä ja läppäri pöydällä. Hän voisi kirjoittaa dekkarin. Tarinan masentuneesta ja väsyneestä rikostutkijasta, joka henkilökohtaisista ongelmistaan huolimatta onnistuu ratkaisemaan tapauksen toisensa jälkeen, joka asettaa työn kaiken muun edelle ja on kova silloin kun sitä vaaditaan mutta osaa olla myös hellä ja romanttinen.”

Magne Hovden: Saamelandia (Sameland)

Suom. Outi Menna. Otava 2012. 253 s.

Täällä käydään keskustelua mm. kirjan nimen harhaanjohtavuudesta (?) sekä siitä, onko kyseessä miesten vai naisten luettavaksi sopiva tai tarkoitettu kirja. Myös Minna on lukenut tämän ja pitänyt tuttujen paikkojen kuvailusta, vaikka ei niinkään jaksanut lämmetä miesten krooniselle naisenpuutteen kuvaukselle. Jenni vaikuttaa pettyneeltä kirjaan, jolta toivoi enemmän - saamelaisuutta. Myös Kirjantilassa on tämä luettu.