Keväämmällä jo kehuin,
kuinka yhden suosikkidekkaristini eli Seppo
Jokisen uutuusromaani Hervantalainen oli
edeltäjäänsä Ajomiestä parempi.
Samoin sanoin voin todeta, että myös Timo
Sandbergin uusin eli Vainooja on
kokolailla edeltäjäänsä Kalmankokkoa onnistuneempi,
kenties jopa paras tähän asti Sandbergilta lukemistani. Olen vuosi sitten
esitellyt tarkemmin Sandbergia ja hänen tuotantoaan Kalmankokon yhteydessä.
Vainooja on
poliisiromaani, jonka päähenkilö on jo tuttu komisario Erkki Heittola. Sarjan
kirjat voi mainiosti lukea itsenäisinäkin, mutta toki ihmissuhdepuolen
selvittelystä irtoaa enemmän, jos on lukenut aiempia osia. Keski-ikäinen
Heittola on vähitellen paranemassa eturauhassyövästään, mutta muuten elämä ei
oikein ole mallillaan. Esimiestehtävät Lahden poliisissa eivät ota sujuakseen,
vaan ryhmän sisällä on monenlaista ristivetoa ja kyräilyä. Asiaa ei helpota,
että Heittola asuu yhdessä alaisensa ylikonstaapeli Taru Lundin kanssa.
Lundilla taas tuntuu olevan jotain meneillään toisen poliisin, Åbergin, kanssa.
Mustasukkaisuus ei ainakaan helpota Heittolan oloa. Parisuhde on selvästikin
kriisissä.
Kirja alkaa vetävästi, kun
kaksi poliisia törmää metsästysreissullaan metsään haudattuun nuoren naisen
ruumiiseen. Naista on lyöty päähän, kuristettu ja raiskattu sekä lopuksi
pistetty jollakin teräaseella kuoliaaksi. Hämmentävää on, että ketään nuorta
naista ei ole ilmoitettu kadonneeksi. Poliisi haravoi lähialueen taloja, ja
törmää aika kavalkadiin sopivia murhaajaehdokkaita. Peräkylien talot tuntuvat olevan
täynnä omituisia aikamiespoikia, joiden mielenterveys vaikuttaa vähintäänkin
kyseenalaiselta. Mielenkiintoisin on kuitenkin Pelastuksen Mission suljettu
Jumalhovi asuntoloineen ja kirkkoineen.
Samaan aikaan kun poliisi
etsii murhatun henkilöyttä ja murhaajaa, lukija saa seurata dekkarikirjailija
Leo Jortikan eloa. Kirjoittaminen ei oikein suju, mutta onneksi
kirjoittajakurssilta löytyy sopiva muusa, jonka voi viedä syrjäiselle mökille
innoittajaksi. Valitettavasti kauniilla nuorella naisella on kuitenkin hieman
toisenlainen käsitys seksistä kuin Leolla. Mutta saa kirjailija ainakin aitoa
puhtia turhautuneesta vihasta ja kiukusta. Valitettavasti tyttö katoaa kesken
mökkireissun kummallisesti. Kursiivilla painetut katkelmat tarinan lomassa
tuntuvat kertovan murhaajan sielunliikkeistä ja antavat vinkkejä hänen
henkilöydestään. Ehdokkaita sopivaksi tekijäksi tuntuu riittävän enemmän kuin
kyllin.
Vähän tässä paikoin mennään
sinne ja tänne, ja lopulta syyllisen jäljillekin päästään kuin sattumalta,
mutta kuitenkin päästään. Loppuhuipennus on jännittävä, ja moni asia jää
sopivasti kesken, joten jatkoa seurannee ensi kesänä. En myöskään pitänyt
kirjan ahdistavasta seksuaalisuuden kuvauksesta, joka kieltämättä kuuluu
teemaan. Silti en kauheasti välittäisi lukea päähenkilön tökeröistä
sänkypuuhista. Muutenkin kun seksi tuntui tässä kirjassa olevan lähinnä
alistamista, hyötymistä ja vain oman nautinnon hakua, olipa sitten kyseessä
seonnut murhaaja, poliisi tai kirjailija. Uskonnollisten lahkojen toiminta saa
myös kritiikkiä. Sitä puolta olisi voinut olla kirjassa enemmänkin. Pelastuksen
Missio on kuin suoraan lehtien palstoilta. Puhdistamiskokoukset, tunnustamiset,
alistaminen, rahallinen hyötyminen, seurakunnan ulkopuolelle sulkeminen
rangaistuksena jne. ovat valitettavaa realismia. Paratiisi on vain lahkon
johtajille, kuten joku kirjan henkilöistäkin toteaa.
Paikoittainen ahdistavuus ei
dekkarin parissa kuitenkaan ole pahasta. Kokonaisuutena Vainooja on mielestäni
onnistunut suomalaisdekkari parhaasta päästä.
Timo Sandberg: Vainooja
Karisto 2012. 303 s.
Luepas Pekka Hiltusen vilpittömästi sinun. Loistava uusi kirjailija. Tv :ilu
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Olen kirjan jo lukenutkin:
Poistahttp://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/2011/12/pekka-hiltunen-vilpittomasti-sinun.html
Yritin myös jatko-osaa, mutta se ei oikein uponnut :(