Käsi ylös, joka ei ole
lukenut Tuija Lehtisen kirjoja!
Arvasin, melkein kaikki ovat, ja ne jotka eivät kättä nostaneet, ovat joko
miehiä tai valehtelevat (tai molempia). Tuoreimmassa Kotiliedessä (13/2012) on
Tuija Lehtisen haastattelu, joka on tehty hänen pitkän uransa ja sadannen
kirjansa ilmestymisen kunniaksi. Lehtistä on vuosien varrella mielestäni
haastateltu useinkin, eikä tässäkään haastattelussa oikein mitään uutta tullut
esille. Mukavaa silti, että yhtä Suomen tuotteliainta ja hyvin suosittuakin kirjailijaa
haastatellaan, vaikka hän viettääkin äärimmäisen tylsää elämää, kuten jutusta
käy ilmi. Kunnon perheenäiti, joka tekee töitä kotona, ei rieku juhlissa tai
kokkareilla.
Lehtinen on monessa
yhteydessä paljastanut, että hän oppi aikoinaan kirjoittamisen rutiinit
ansaitessaan leipänsä kirjoittamalla romanttisia novelleja ja jatkokertomuksia
naisten lukemistolehtiin, kuten Lääkärisarjaan.
Ah, muistatteko näitä? Ahmimme lehtiä kasseittain luokkakaverieni kanssa
melkein koko kasiluokan. Esikoisromaani Rosan
talo ilmestyi vuonna 1984, jota lehtijutussa luonnehditaan romanttiseksi ja
humoristiseksi jännäriksi. Siinä kenties on osuutensa naapurilla, jolla
Lehtisen kertoman mukaan oli kotonaan 500 dekkaria! Naapurin opastamana
Lehtinenkin aikoinaan löysi dekkarit.
Omassa työssäni en ole
voinut Lehtisen nuortenkirjatuotantoa ohittaa. 1990-luvulla koulussa erittäin
suosittuja olivat Sara-sarjan kirjat,
erityisesti sen aloitusosa Sara@crazymail.com, jonka muistan itsekin
jossakin vaiheessa lukeneeni. Sitä murrosikäiset tytöt kirjaimellisesti
jonottivat koulun hyllystä. Myös jatko-osat upposivat mukavasti samaan
yleisöön. Laura- ja Mirkka-sarjallakin on ollut vuodesta
toiseen omat uskolliset lukijansa. Laurojen
suosiota nosti myös sarjasta tehty tv-sarja.
Nuortenkirjoja Lehtinen on
kirjoittanut melkoiset pinot, useamman vuodessa. Silti osassa niistä on ihan
mielenkiintoisia kokeiluja, kuten vaikkapa Mopossa, jossa joka luvussa on eri
minäkertoja. Niitä yhdistää yhteinen harrastus ja rakkaus, mopot. Porukka kokoontuu
Kitusen hallille tuunaamaan mopojaan, ja samalla tietysti selvitellään muita
nuorten elämään liittyviä juttuja. Taustalla kulkee myös synkempi raita, joka
kertoo salaperäisen Surmanajajan kohtalosta. Lehtinen on kertonut, että idea
kirjaan tuli jollakin kouluvierailulla, jossa hän oli kysynyt koulun pojilta,
mikä aihe heitä kiinnostaisi. Sitten surffailua netissä etsimässä mopotietoa ja
kirja työn alle. Lopputulos on hauska, pikkuisen erilainen nuortenkirja. Myös
kirja www.liisanblogi.net on rakenteeltaan
erikoinen. Olen siitä aikoinani kirjoittanut mm. näin:
16-vuotias Liisa Virtanen jää vuodeksi sukulaistensa hoiviin
Suomeen muun perheen muuttaessa Ruotsiin. Suku on Liisalle ennestään outoa
porukkaa, mutta originellit tädit ja setä tulevat pian tutuiksi ja Liisa huomaa
yllätyksekseen viihtyvänsä Big Cityssä ja lukiossa.
Sopeutumisensa alkutaipaleilla Liisa päättää perustaa
nettiin blogin, jossa hän pohdiskelee nuorten elämää ja monenlaisia ilmiöitä
laajemminkin. Pian blogissa alkaa käydä kuhina ja Liisaa epäilyttää, että uudet
luokkakaverit kirjoittelevat siellä nimimerkkien suojissa. Kuka kukin on,
selviää vasta lopussa.
Liisa tutustuu ulospäin suuntautuneena ihmisenä nopeasti
seudun nuoriin, ja pieni romanssinpoikanenkin syntyy ainakin pariin otteeseen.
Viimevuotisesta Mopo-romaanista
tuttuja poikia vilahtelee tarinassa, ja käypä Liisa Kitusen hallillakin, vaikka
ei oikein mopoista innostukaan.
Lehtinen viljelee tuttuun tapaan myös huumoria. Varsinkin
Liisan täti, ravintoloitsija Tuire on hauska hahmo kirjallisine
ruokalistoineen. Liisa yrittää myös vaihtelevalla menestyksellä viritellä
romansseja naimattomille tädeilleen.
Lehtisen nuortenromaaneissa on miellyttävää, että niissä ei
juurikaan kiroilla tai läträtä viinan kanssa. Seksi on tietysti monilla
henkilöillä mielessä ja siitä puhutaan, mutta
toiminta on pääasiassa siistiä suukottelua, niin tälläkin
kertaa.
Tuossa yllä olevassa
oikeastaan aika hyvin tiivistyykin minusta Lehtisen filosofia. Vaikeistakin
asioista voi kirjoittaa ja henkilöt niistä kirjoissa puhua, mutta ei silti
tarvitse olla ryppy otsassa ja pitää ikävää. Kyllä hyvän nuortenromaaninkin
tulee olla viihdyttävä!
Aikuisten osastoa en ole
Lehtiseltä juurikaan raottanut. Tuossa alla olevaan Wikipediasta ja Otavansivuilta kopsimassani teosluettelossa on tummennettu varmasti lukemani kirjat,
ja aikuisten listalta mukana on siis vain yksi, Rafaelin enkeli, joka ei niin hirveästi säväyttänyt:
Mikaela saa kuulla olevansa yllättäen kuolleen veljensä
ainoa perijä. Perintöön kuuluvat iso asunto ja pubi toisella paikkakunnalla.
Äkkiä Mikaelalla onkin tarjolla uusia vaihtoehtoisia ratkaisuja pulmiinsa.
Asiaan tietysti kuuluu koko joukko epäröintiä ja jahkailua,
mutta ennen pitkää Mikaela huomaa olevansa ravintoloitsijana pikkukaupungissa.
Ympärillä pyörii myös joukko kiinnostavia miehiä ja suloinen koiranpentu.
Kuolleen Rafaelin elämästä alkaa paljastua monenlaista mielenkiintoista, ja
lisäksi Mikaelasta tuntuu, että velipuolen asunnossa käy joku muukin kuin hän.
Dekkaria Tuija Lehtisen romaanista Rafaelin enkeli
ei saa tekemälläkään. Lukija keksii arvoitusten ratkaisut jo paljon ennen
Mikaelaa, mutta se ei haittaa. Rafaelin enkeli on mukavaa, kevyttä
viihdettä talvi-iltojen piristykseksi, kuin aikuisten satua. Satumaisen
helposti Mikaela polkaisee pystyyn upean mainoskampanjankin maksaakseen potut
pottuina entiselle työkaverilleen.
Lehtinen on kuitenkin pitänyt romantiikan tiukasti kurissa,
eikä Mikaelan tai edes ystävien rakkausasioihin ole luvassa kovin makeita
ratkaisuja. Naiset ovat kovin nykyaikaisia ura- ja perhehuolineen, vaikka pari
kertaa hoetut vauvahaaveet tuntuvat jotenkin väkinäisiltä.
Henkilöt ovat värikkäitä, ja erityisesti pubin henkilö- ja
asiakaskunnan kuvauksessa Tuija Lehtinen on parhaimmillaan. Liioittelun
puolelle on lipsahtanut Mikaelan kammottava äiti, joka yllättäen saapuu
paikalle määräilemään kaikesta. Silti lukijan pitäisi uskoa, että tämä
kammottava noita on peräti kahdesti onnistunut saamaan todella mukavan
aviomiehen.
Näin siis olen kirjan
ilmestyttyä sitä arvioinut. Lopussa on vielä pientä piiskaa huonosta
oikoluvusta. Se ei tietenkään kohdistu niinkään kirjailijaan kuin kustantajaan.
Palataan vielä Kotilieden
juttuun. Lehtinen kertaa työtapojaan. Vuodessa ilmestyy yleensä neljä kirjaa.
Syksyllä Lehtinen kirjoittaa sarjoja ja lyhyempiä nuortenkirjoja, keväällä
laajempia teoksiaan. Vauhti on melkoinen, ja valmista tekstiä syntyy päivässä seitsemisen
sivua!
Lehtijutussa ei edes
vihjata, mikä se sadas kirja sitten tulee olemaan. Otavan katalogissa
esitellään kaksi syksyllä ilmestyvää Lehtistä, aikuisten romaani Tuhansien aamujen talo, joka kertoo
naisluutnantista, sekä nuortennovellikokoelma Pesää! Kummatkin ilmestyvät syyskuussa, joten se toinen sitten.
Onnea! 100 kirjaa ihan itse on kyllä mahtava saavutus! Eikä vauhti taida olla
edes hidastumassa.
Mikä on Sinun suhteesi Tuija
Lehtisen tuotantoon? Olisi kiva kuulla!
Aikuisten romaanit (25 kpl)
§
Rosan talo. Helsinki: Otava, 1984.
§
Pirunsaaren veljekset. Helsinki: Otava, 1985.
§
Taimitarhan lapset. Helsinki: Otava, 1986.
§
Kulkurilinnut. Helsinki: Otava, 1987.
§
Mies vailla sydäntä. Helsinki: Otava, 1988.
§
Viiden tähden Tuhkimo. Helsinki: Otava, 1993.
§
Ruusunnuppu. Helsinki: Otava, 1994.
§
Onnentyttö. Helsinki: Otava, 1995.
§
Maria. Helsinki: Otava, 1996.
§
Samppanjataivas. Helsinki: Otava, 1997.
§
Nukkemorsian. Helsinki: Otava, 1998.
§
Mallitoimisto Pandora. Helsinki: Otava, 1999.
§
Lumiruusu. Helsinki: Otava, 2000.
§
Tähtilinna. Helsinki: Otava, 2001.
§
Särkyneiden sydänten hotelli. Helsinki: Otava, 2002.
§
Rafaelin enkeli. Helsinki: Otava, 2003.
§
Mikaelan enkelit. Helsinki: Otava, 2004.
§
Ruusumadonna. Helsinki: Otava, 2005.
§
Ruutukuningatar. Helsinki: Otava, 2006.
§
Mies taskussa. Helsinki: Otava, 2007.
§
Franseska. Helsinki: Otava, 2007.
§
Suklaapolkuja. Helsinki: Otava, 2008.
§
Nappikaupan naiset. Helsinki: Otava, 2009.
§
Kolme miestä netissä. Helsinki: Otava, 2010.
§
Miss Seinäruusu. Helsinki: Otava, 2011.
Nuortenromaanit (26 kpl)
§
Enkelinkuvia hiekassa. Helsinki: Otava, 1986.
§
Mun ystävä Rufus. Helsinki: Otava, 1987.
§
Joka kimma sen tietää. Helsinki: Otava, 1988.
§
Siivet varpaiden välissä. Helsinki: Otava, 1989.
§
Vaniljasyndrooma. Helsinki: Otava, 1990.
§
Koko, Konkka, Ronkka ja Rusina. Helsinki: Otava, 1991.
§
Roskisprinssi. Helsinki: Otava, 1991.
§
Minun veljeni Jon. Helsinki: Otava, 1992. .
§
R.I.P.. Helsinki: Otava, 1993.
§
Ikkunaprinsessa. Helsinki: Otava, 1994.
§
Siskokullat. Helsinki: Otava, 1995.
§
Kundi kesätukkainen. Helsinki: Otava, 1996.
§
Asvalttisoturi. Helsinki: Otava, 1997.
§
Poika nimeltä Iines. Helsinki: Otava, 2000.
§
Kundi kuin kameleontti ja muita muodonmuutoksia. Helsinki: Otava, 2002.
§
Ihan pihalla. Helsinki: Otava, 2003.
§
Tanja Tavis,
Jäkälärinteen 9 D. Helsinki: Otava, 2003.
§
Mopo. Helsinki: Otava, 2005.
§
www.liisanblogi.net. Helsinki: Otava, 2006.
§
Traktori. Helsinki: Otava, 2007.
§
Karting Team Vintiöt. Helsinki: Otava, 2008.
§
Blondi jyrsijä. Helsinki: Otava, 2008.
§
Hanaa, Vintiöt!. Helsinki: Otava, 2009.
§
Vauhdin huumaa, Vintiöt. Helsinki: Otava, 2010.
§
Voitto kotiin, Vintiöt!. Helsinki: Otava, 2011.
§
Piiitkä jäähy. Helsinki: Otava, 2011.
Mirkka-sarja
(10 kpl)
§
Mirkka ja riparikesä. Helsinki: Otava, 1987.
§
Mirkka, lukiolainen. Helsinki: Otava, 1988.
§
Mirkka ja Amerikan reissu. Helsinki: Otava, 1989.
§
Mirkka ja ratkaisujen kesä. Helsinki: Otava, 1990.
§
Mirkka ja Masan metkut. Helsinki: Otava, 1991.
§
Masan eläinhotelli. Helsinki: Otava, 1992.
§
Mirkka ja Masan yksityinen juttu. Helsinki: Otava, 1993.
§
Mirkka, Masa ja Miss USA. Helsinki: Otava, 1994.
§
Mirkka, Masa ja suuri rakkaus. Helsinki: Otava, 1995.
§
Mirkka, Masa ja uudet tuulet. Helsinki: Otava, 1996.
Laura-sarja
(10 kpl)
§
Laura, kultatukka. Helsinki: Otava, 1989.
§
Rakas Laura. Helsinki: Otava, 1998.
§
Laura menopäällä. Helsinki: Otava, 1999.
§
Laura, ystäväni. Helsinki: Otava, 2000.
§
Laura kielikurssilla. Helsinki: Otava, 2001.
§
Laura ja Akun tehdas. Helsinki: Otava, 2002.
§
Laura sydän syrjällään. Helsinki: Otava, 2003.
§
Laura kesätöissä. Helsinki: Otava, 2004.
§
Laura pitää pintansa. Helsinki: Otava, 2005.
§
Laura, sua kaipaan. Helsinki: Otava, 2006.
Sarjaan liittyy myös niin sanottu ystäväkirja Laura. Omat juttuni (2002).
Janne-sarja
(5 kpl)
(salanimellä T.H. Lehtinen)
§
Janne ja sammakkoklaanin kosto. Helsinki: Otava, 1994.
§
Janne ja kellarihirviö. Helsinki: Otava, 1995.
§
Janne ja lumiliskot. Helsinki: Otava, 1997.
§
Janne ja tyrmäävä maalitykki. Helsinki: Otava, 1998.
§
Janne ja ryöstäjäjänis. Helsinki: Otava, 2000.
Jasu-sarja
(4 kpl)
§
Futiskesä. Helsinki: Otava, 2003.
§
Futistähtiä. Helsinki: Otava, 2004.
§
Futiskuvioita. Helsinki: Otava, 2005.
§
Futismestarit. Helsinki: Otava, 2006.
Katuhaukat-sarja
(6 kpl)
§
Ystävänpalvelus. Helsinki: Otava, 1999.
§
Talo numero 13. Helsinki: Otava, 2000.
§
Kolmas mies vasemmalta. Helsinki: Otava, 2001.
§
Mahdoton yhtälö. Helsinki: Otava, 2002.
§
Kutsumaton vieras. Helsinki: Otava, 2004.
§
Viimeinen keikka. Helsinki: Otava, 2005.
Rebekka-sarja
(7 kpl)
§
Rebekka ja kesäprinssi. Helsinki: Otava, 2007.
§
Rebekka tarttuu toimeen. Helsinki: Otava, 2007.
§
Rebekka ja talven taikaa. Helsinki: Otava, 2008.
§
Rebekka. Konnankoukkuja ja koiruuksia. Helsinki: Otava, 2009.
§
Rebekka. Tähtityttö. Helsinki: Otava, 2010.
§
Rebekka. Mansikoita ja morsiusneitoja. Helsinki: Otava, 2011.
§
Rebekka. Yllätysten ysi. Helsinki: Otava, 2012.
Sara-sarja
(4 kpl)
§
Sara@crazymail.com. Helsinki: Otava, 1998.
§
Nottingham kesällä kello 6. Helsinki: Otava, 1999.
§
Sara ja levottomat jalat. Helsinki: Otava, 2001.
§
Missä olet, Sara?. Helsinki: Otava, 2009.
Rico-sarja
(1 kpl)
§
Sirkuskoira Rico Helsinki:
Otava, 2012.
Kyllä, kaksi kättäni ovat ylhäällä. Aikuisille suunnattuja romaaneja en Lehtiseltä ole lukenut, mutta nuortenkirjojen parissa kasvaa hurahdin. Ja luetutin paljon myös oppilaillani Lehtisen romaaneja. Erittäin kunnioitettava suoritus häneltä. Mahdoton julkaisutahti! Onnea!
VastaaPoistaMirkka-sarjasta olen lukenut suurimman osan mutta muut eivät ole tuttuja - paljolti varmaan siksi että nuorena luin enimmäkseen hevoskirjoja. :) Noista lukemistani kuitenkin pidin, eikä Lehtisen suosio ollenkaan yllätä. Onnittelut saavutuksesta!
VastaaPoistaTunnustan: olen lukenut 1% Lehtisen tuotannosta: Siivet varpaiden välissä :)
VastaaPoistaMinä olen lukenut Lehtiseltä Laura-sarjan, sekä muistaakseni ainakin Ikkunprinsessan ja Ihan pihalla, mutta jälkimmäisestä en ole varma. Ainakin kirjaa olen käsissäni pidellyt.
VastaaPoistaMinä olen aina mieltänyt Lehtisen niin nuortenkirjojen äidiksi, etten oikein osaa edes ajatella, että lukisin häneltä jotain muuta :D Enkä kyllä minä enää noita nuortenkirjojakaan lue.
Voi, kyllä näitä on luettu! :)
VastaaPoistaEtenkin yläasteella pidin Lehtisen tyylistä ja kirjojen sisällöstä paljon ja mm. R.I.P, Roskisprinssi ja vaniljasyndrooma tuli luettua monesti. Myös aikuistenkirjoista olen lukenut monia, alkupään kirjoja useampaan kertaan. Onhan näitä toki omassakin hyllyssä ehkä kymmenen :)
Oho, onnea Tuijalle!
VastaaPoistaKiitän Lehtistä pitkälti lukuintoni synnyttämisestä tai pikemminkin säilyttämisestä haastavassa iässä: kasvoin murrosiän vuodet käytännössä hänen kirjojensa tuella. Mirkat, Laurat, Sarat ja monet yksittäiset nuortenkirjat - olen lukenut ne tuhottoman monesti. Kiitos Tuija niistä kaikista!
Mutta mitä, Sara-sarjaan on tullut päätösosa! (Jo 2009 näemmä.) Sehän minun on luettava, täytyy saada tietää, kuinka suosikkihahmoni käy!
Hui, sata kirjaa. Huima määrä :o ja hieno!
VastaaPoistaMä en ihan muistamalla muista mitä Lehtisen kirjoja olen lukenut, mutta noissa 90-luvun alun ja puolenvälin kirjoissa oli tuttuja nimiä. Olin just silloin "ahmimisikäinen". Ja aikuistenkirjoista olen lukenut ainakin Mikaelin enkelit :)
Olen tainnut lukea melkein kaikki Lehtisen kirjat muutamaa enemmän pojille suunnattua nuortenkirjaa lukuunottamatta. Pirunsaaren veljekset oli aikoinaan ensimmäisiä lukemiani aikuistenkirjoja ja teki suuren vaikutuksen. Toisaalta Lehtinen on varmasti eräs tärkeä tekijä siinä etten joskus lopettanut muortenkirjojen lukemista.
VastaaPoistaRomantiikka ei ole tärkeintä Lehtisen kirjoissa. Pidön Lehtisen huumorista ja välillä todella hulvattomista sivuhenkilöistä. Lehtisen naishenkilöille ei miehen löytäminen ole pääasia vaikka useimmiten se mies jostakin putkahtaakin esiin. Lukiessa tietää saavansa hyvän ja viihdyttävän lukukokemuksen. Aina näitä ei jaksaisi lukea, mutta joskus ne ovat maistuva välipala.
Lehtinen on ainakin tuottelias! Hui.
VastaaPoistaOlen lukenut melkein kaikki Lehtisen nuortenromaanit ja Sara-sarjan kirjat (uusinta lukuun ottamatta). Nuorempana tykkäsin niistä kyllä ja nuo 80-90-luvun kirjat ovat mielestäni vieläkin oikein hyviä. Uudempiin olen ollut pettynyt, koska ne ovat kaikki aika samanlaisia (vaikka näennäisesti aiheet ovatkin erejä).
Olen lukenut Lehtisen aikuisten kirjoja ja muutaman nuorten kirjan, näin vanhalla iällä, okei vanhemmalla iällä. Lehtinen on mukavaa, pehmeää luettavaa. Olen ollut hieman pettynyt hänen uusimpiinsa, sillä ne ovat kierrättäneet samoja teemoja ja juonikuvioita, kuten joku tuossa ylempää jo mainitsikin. Varmasti kuitenkin luen myös Lehtistä jatkossakin, sillä sielu kaipaa jotain tuttua ja turvallista aina välillä.
VastaaPoistaTyttäreni vannoo Lehtisen nuorten kirjojen nimeen ja ne ovatkin mielestäni oikein erinomaisia ja aina on hyvä, kun nuoret innostuvat lukemaan ahmien.
...ja minulta ovat tainneet jäädä lukematta, ainakaan mikään noista 80-luvun kirjoista ei nimenä herätä mitään mielikuvia, ja 90-luvulla ja sen jälkeen on nuortenkirjoja tullut luettua vähemmän (ainakin realistisia, fantasia on eri juttu).
VastaaPoistaTuottelias kirjailija tosiaan, huh! Minä olen lukenut nuortenkirjoista muistaakseni pari Mirkkaa ja joitain muita 80-luvun lopulla ja 90-luvun alkupuolella ilmestyneitä. Parhaiten on jäänyt mieleen Vaniljasyndrooma. Aikuisten kirjoista olen lukenut yhden, Mallitoimisto Pandoran. Nuortenkirjoja voisi lukea uudestaankin sillä mielellä, että miltä ne nyt seestyneen aikuisen näkökulmasta tuntuvat :)
VastaaPoistaOlen Suketuksen kanssa samoilla linjoilla: monesti olen miettinyt, miten lukuintoni säilyi teini-iän muiden ajanviettotapojen joukossa, ja kiitos siitä kuuluu Tuija Lehtisen kirjoille.
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut nuo alkupään nuortenkirjat vuoteen -93 asti omassa (hamassa) nuoruudessani. Mirkka-sarjaakin luin, mutta Laurat tuntuivat liian kilteiltä. Myöhemmin työelämässä olen nuorille luettanut noita uudempiakin Lehtisen kirjoja.
Muistelen, että ensimmäinen lukemani Lehtinen oli Joka kimma sen tietää. Siinä oli (muistaakseni!) tyttö, joka muutti perheensä kanssa uudelle paikkakunnalle jonnekin maaseudulle, jossa pelattiin pesistä! Muistan, että erityisesti meitä kavereiden kanssa viihdytti Lehtisen kieli: kävelyn sijaan kirjoissa lampsittiin, sanomisen sijaa mylvähdettiin jne.
Onko kukaan muu kokenut, että Lehtisen kirjoissa käsiteltiin myös runsaasti nuorten seksuaalista puolta? Minulle on jäänyt sellanen mielikuva, että itse nuorena pidin näitä kirjoja aika uskallettuinakin. Erityisesti tästä syystä mieleen ovat jääneet Enkelinkuvia hiekassa ja Siivet varpaiden välissä. Nykymittapuun mukaan voi toki olla, että nuo seksiviittaukset ovat kovin kilttejä, mutta silloin ne tuntuivat jotenkin aidoilta ja jopa uskaliailta. Vai lieneekö ollut kyse minun, kirkonkyläläistytön kokemusmaailman kapeudesta? ;)
Jonna
Huikaiseva määrä! Itse panin viime talvena merkille, että pojatkin lukevat Lehtistä. Esim. R.I.P. ja Mopo kolahtivat. Itselleni tuo Mopo oli avartava lukukokemus ja aloin katsoa mopoja ja mopopoikia ihan uudesta vinkkelistä. Blondi jyrsijä oli viime talvena meidän koulun kirjastossa myös kovassa huudossa tyttöjen keskuudessa...
VastaaPoistaLehtinen kirjoittaa tärkeistä aiheista ja kirjojen avulla on helppo keskustella monenlaisista nuorten elämään liittyvistä asioista.
Meillä tykättiin muuten myös Roskisprinssi-elokuvasta. Suosittelen sitäkin!
Vaikuttava lista! Tykkäsin Lehtisestä hirveästi nuorena ja olen lukenut hänen kirjojaan ilolla myös aikuisena. Suosikkini on Mirkka-sarja. Myös Vaniljasyndrooma on jäänyt mieleen. Ei voi kuin onnitella ja nostaa hattua Tuijalle!
VastaaPoistaSata kirjaa on kyllä aika huikea määrä.
VastaaPoistaMinullekin Lehtisen nuortenkirjat olivat aikoinaan iso juttu - aikuistenkirjoja en ole lukenut yhtäkään. Mutta ainakin Mun ystävä Rufus, Joka kimma sen tietää ja Enkelinkuvia hiekassa tuli luettua useampaankin kertaan. Luin myös Mirkka-sarjaa, mutten pitänyt siitä yhtä paljon kuin noista muista.
Jonnan kysymykseen liittyen: kyllä minäkin muistan että erityisesti Enkelinkuvia hiekassa kiehtoi ainakin osittain seksin käsittelyn takia. Sitä luettiin posket hiukan punottaen ja ystävien kanssa puitiin aihetta kovasti.
Pikaisella laskutoimituksella 35 kirjaa on tullut luettua. Mä olen lämmennyt noille aika hitaasti. Laura-kirjat luin teininä, muita en. Sitten meni vuosikausia, ennen kuin tartuin mihinkään muihin kirjoihin. Myös aikuisten kirjoja on tullut luettua ja ne on ehkä jopa vähän parempia kuin nuortenkirjat. Laura ja Rebekka on mun suosikkeja noista sarjoista, yksittäisissäkin on useampi hyvä. Vanhemmista nuortenkirjoista en tykkää (en ole kaikkia tosin lukenutkaan), ne on jotenkin tosi tylsiä ja ihan erityylisiä kuin uudemmat.
VastaaPoistaHauskaa lukea, Velma, ajatuksiasi Lehtisen kirjoista, sillä omat mieltymykseni ovat menneet ihan juuri toisin päin. Laurat tuntuivat nuorena minusta liian kilteiltä, kuten osin Mirkatkin. Sen sijaan juuri nuo vanhemmat teokset olivat silloin kaikkea muuta kuin tylsiä!
PoistaVoisiko siis ajatella, että Lehtisen tuotannossa on selvästi ainakin kaksi erilaista linjaa: tuo perinteisempi tyttökirjamainen linja (Laurat, Rebekat, Mirkat) ja sitten se vähän ronskimpi, seksuaalisuuttakin esille tuova linja? Näiden lisäksi on toki vielä nuo (ehkä pojille suunnatummat) Janne-, Jasu- ja Katuhaukat-sarjat, joista ainakin tuossa viimeksi mainitussa päähenkilöt ovat yli 15-vuotiaita, kun taas käsitykseni mukaan Janneissa ja Jasuissa päähenkilöt ovat vähän nuorempia.
Lehtisen laajasta tuotannosta on näköjään aineksia jopa pienimuotoiseen genreanalyysiin ;)
Jonna
Joo, tuotannossa on tosiaan kolme erilaista linjaa: poikakirjat, tyttökirjat ja sitten ne "nuortenkirjat". Mä itse tykkään vanhoista tyttökirjoista, niin ehkä noi Laurat yms. on sitten olleet hyvänä jatkumona siihen genreen. Olin nuorena itse sitä kiltti tyttö -kategoriaa itsekin eikä tehnyt mieli tutustua kapinoivaan maailmaan edes kirjojen kautta (luin teininä mielummin klassikoita kuin nuortenkirjoja, heh). Esim. Sara-kirjat tuntui aikuisena luettuina aika tylsiltä ja olen aika varma, etten olisi niistä nuorempanakaan tykännyt, vaikka kaikki muut oli silloin ihan innoissaan niistä, kun ne oli uusia.
PoistaEn ole paljon lukenut Lehtiseltä, yksi aikuistenromaani ja yksi nuortenromaani löytyy hyllystä. Varmaan olen lukenut muutaman muunkin, jota en enää muista.
VastaaPoistaVarsinaisesti tulin kuitenkin huikkaamaan, että olen heittänyt sinulle haasteen!
Ah, hänellä on tuotantoa jo niiiin paljon. Huh. Yläasteikäisenä tahkosin hänen kirjojaan. Tai niin ainakin luulen, silti listalta tuntui heti tutulta vain kirjat Roskisprinssi, Kundi kesätukkainen, Sara@crazymail.com ja Nottingham kesällä kello 6. Ehkä olen muutamia muitakin lukenut? Mitään tarkkoja mielikuvia kirjoista ei enää ole, mutta ehkä se sitten on ollut se huumori, joka on minuunkin vedonnut...
VastaaPoistaÄskettäin ystävä haastoi minut lukemaan kanssaan Lehtisen aikuisten kirjallisuutta eli Miss Seinäruusu. Sen siis luemme lähiaikoina. En usko kirjan olevan omaan makuuni, mutta voihan sitä aina välillä poistua omalta mukavuusalueeltaan.
Jos tiivistän suhteeni Lehtiseen yhteen sanaan, se olisi Mirkka :) Eli kyseinen sarja on tullut nuorempana luettua, muutamat niistä varmaan useampaankin kertaan. Muita kirjoja, varsinkaan aikuisille suunnattuja, en ole Lehtiseltä lukenut.
VastaaPoistaTiettävästi olen nainen, enkä ikinäikinä valehtele, mutta minä en ole lukenut yhtäkään Lehtistä. Kunnioitettava painoskuningatar!
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaPanin itseni pitkästä aikaa hakuun ja löysin Kirsin Kirjanurkan. Kiitokset kaikille onnitteluista, sadas eli Tuhansien aamujen talo tuli viikko sitten käsiini ja numero 99 Pesää! tällä viikolla. Väärässä järjestyksessä, mutta minulle merkitsee vain se, missä järjestyksessä olen ne itse kirjoittanut.
Oli mielenkiintoista lukea palautteitanne, perustelu palaute on aina paikallaan, oli se sitten kehuvaa tai moittivaa. Kukaanhan ei voi tykätä kaikesta, sen ymmärrän hyvin. Omat inhokkini on minullakin, samoin suosikit. Tärkeintä kuitenkin, että löytää kirjoja, joiden parissa viihtyy syystä tai toisesta. Mukavia lukuhetkiä kaikille! Tuija L.
Mä oon tainnu lukea Lehtiseltä vaan Laura-sarjaa. Olin sillon jo parikymppinen, eli en enää kohderyhmää, kun luin niistä muutaman ja tykkäsin. Nuorten uudet sarjakirjat jäi multa aikanaan väliin, kun ahmin tyttökirjaklassikoita ja siirryin niistä suoraan Austeniin jne.
VastaaPoistaLista aiheutti oikeita nostalgian väristyksiä! Ihan ensimmäinen lukemani taitaa olla Joka kimma sen tietää, joka kolahti todella kovasti. Olen ollut kirjan ilmestymisen aikaan 11-vuotias, mutten pysty palauttamaan mieleeni olenko kuitenkin löytänyt kirjan kirjaston nuortenhyllystä vasta joskus myöhemmin. Myös Siivet varpaiden välissä, Vaniljasyndrooma ja Roskisprinssi olivat isoja juttuja. Muistaakseni minulla on vieläkin tallessa kirjaston poistomyynnistä ostamani Joka kimma sen tietää. Uusintapainoksen paikka? :)
VastaaPoistaMyöhemmin siirryin lukemaan noita aikuisten romaaneja, erityisesti Pirunsaaren veljekset on jäänyt hyvänä mieleen.
Sara-sarjan alkamisen aikaan taisin olla jo "liian vanha", mutta onneksi ympyrä sulkeutuu, näin aikuislukijana laadukkaita nuortenkirjoja lukee silloin tällöin oikein mielellään. Voisin lukea vaikka tuon Mopon, se on jäänyt arvioista mieleen ja vaikuttaa kiinnostavalta.
Minä voisinkin vastavuoroisesti lisätä lukulistalle tuon Joka kimma sen tietää, jos vaikka sen vielä kirjastosta saisi.
PoistaOmistan viimeistä lukuun ottamatta kaikki Lehtisen aikuisten kirjat, joita olen lukenut useastikkin =) Nuorten kirjat olen lukenut Janne, Jasu ja Riko-sarjoja lukuun ottamatta. Nuorten kirjoista mulla on itsellä esim.Joka kimma sen tietää ja Vanilijasynrooma. Taidan olla Tuija Lehtinen fani =)
VastaaPoistaEhdottomasti!
PoistaMinä en henkilökohtaisesti välitä Tuija Lehtisen kirjoista...
VastaaPoistaOlen lukenut 91% kirjoista, vuodesta -96 alkaen, oli helppo laskea kun niitä on 100.
VastaaPoista