Alice Munro: Kerjäläistyttö

Aikanaan seurasin Kirsi Pihan Helsingin Sanomien verkkosivuilla pitämää Lukupiiri-blogia, jossa hehkutettiin väliin kovastikin kanadalaista Alice Munroa. Kiinnostuin itsekin niin paljon, että luin ainakin novellikokoelman Viha, ystävyys, rakkaus tuon hehkutuksen innoittamana. Pienoiseksi yllätyksekseni pidin lukemastani kovasti. Sittemmin hankin ja luin Munron käsittääkseni ainoan romaanin Sanansaattaja (tosin en ole varma, onko tämäkään romaani). Kun nyt tätä kirjoitusta varten kävin läpi verkkosivuja, törmäsin myös Julkisia salaisuuksia -nimiseen novellikokoelmaan, joka vaikuttaa niin tutulta, että olen senkin todennäköisesti lukenut, vaikka en ole siitä mitään merkintää mihinkään muistanut tehdäkään.

Alice Munro on siis arvostettu ja moninkertaisesti palkittu kanadalainen novellikirjailija, joka on syntynyt Ontariossa vuonna 1931. Monet novellit sijoittuvat Ontarioon, niin Kerjäläistyttökin. Munroa julkaisee Suomessa Tammi, ja kirjat ovat ilmestyneet Keltaisessa kirjastossa, kuten sopiikin. Kerjäläistytön olen hankkinut itselleni Keltaisen kirjaston pokkaripainoksena, joita alettiin julkaista parisen vuotta sitten. Aloitusnovellin olin lukenut tästä joskus, mutta sitten kirja oli syystä tai toisesta jäänyt hyllyyn odottelemaan parempia aikoja. Ne tulivatkin sitten lopulta, kun Kirjainten virran Hanna järjesti Alice Munro -viikonlopun 7.-8.7. Viikonloppuni hieman venahti, mistä pahoitteluni.

Kerjäläistytön alkukielinen nimi on Who Do You Think You Are? eli vapaasti käännettynä Kuka oikein luulet olevasi? Yhdysvalloissa kirja sitten ilmestyi nimellä The Beggar Maid: Stories of Flo and Rose, ja tästä tulee siis suomennoksen nimi. Molemmat saavat perustelunsa kirjan tarinasta. Kerjäläistyttö on luokiteltu novellikokoelmaksi, mutta minusta se on enemmänkin episodimainen romaani Rose-nimisestä naisesta, jonka elämään ainakin lapsuudessa ja nuoruudessa vaikuttaa voimakkaasti äitipuoli Flo. Novellit tai kirjan luvut kertovat katkelmia Rosen elämästä Rosen näkökulmasta. Aikajärjestys on löyhä. Samankaltaista tekniikkaa Munro käyttää joskin vielä väljemmin muissakin häneltä lukemissani teoksissa, eli saman kokoelman novellit liittyvät enemmän tai vähemmän yhteen, niissä on esimerkiksi samoja henkilöitä.

”Kuka sinä oikein luulet olevasi?” kysyy englanninopettaja Roselta Hanrattyn pikkukaupungin laitaosan koulupahasessa. ”Se ei ollut ensimmäinen kerta kun Roselta kysyttiin kuka hän kuvitteli olevansa: itse asiassa kysymys oli toistunut hänen elämässään monotonisena kuin gongin kumahdus niin usein ettei hän enää piitannut siitä. Mutta myöhemmin hän ymmärsi, ettei miss Hattie ollut mikään sadistinen opettaja: hän ei ollut sanonut sanottavaansa koko luokan kuullen. Eikä hän ollut kostonhimoinen; ei hän ollut halunnut kostaa sitä, ettei ollut onnistunut todistamaan, että Rose oli ollut väärässä. Hän yritti opettaa Roselle läksyä, joka oli hänelle paljon tärkeämpi kuin mikään runo, ja jota hän todella uskoi Rosen kaipaavan. Tuntui siltä että monet muutkin uskoivat hänen kaipaavan samaa läksyä.”

Tuossa aivan kirjan loppuosasta lainatussa kappaleessa tiivistyy paljon Kerjäläistytön teemasta. Rose on kotoisin köyhistä oloista, nykyajan länsimaisen mittapuun mukaan oikeastaan slummista, vaikka Flo yrittääkin kohottaa pienen perheensä elinoloja parhaansa mukaan. Rosen kotona ei esimerkiksi ole huussia pihan perällä, vaan kemiallinen käymälä ja myöhemmin keittiön nurkasta eriöity vesiklosetti. Rose pinnistelee kovasti päästäkseen eroon tuosta lapsuutensa köyhyydestä ja onnistuukin terävyytensä ja lahjakkuutensa ansiosta. Itse hän ei kuitenkaan hetkeäkään usko lahjoihinsa ja ansioihinsa, vaan vähättelee niitä ja pitää saavutuksiaan enemmänkin väärinkäsityksinä kuin ansaittuina. Hän luo uran toimittajana ja näyttelijänä. Vaikka rahaa ei kauheasti tulekaan, hän sentään esiintyy televisiossa. Kun joku tunnistaa hänet, hän on vaivautunut ja anteeksipyytävä.

Kerjäläistytöksi Rosea kutsuu hänen sulhasensa Patrick. Mies on itse rikkaan tavarataloketjun omistajan poika, joka kapinoi opiskelemalla historiaa. Kummallisen sattumuksen takia Patrick rakastuu Roseen, hyvin epätodennäköiseen tyttöön. Nuorten taustat ovat aivan eri maailmoista. 1950–60-lukujen Kanadassa luokkaerot näyttävät ainakin tämän kirjan valossa olleen jyrkkiä. Kaikesta huolimatta Patrick kuitenkin saa tahtonsa läpi, ja Rose menee hänen kanssaan naimisiin.

Munro kuvaa arkista Ontarion ja Kanadan elämää pienen ihmisen kautta tarkkanäköisesti ja yksityiskohtia havainnoiden. Pidän tästä realismista ja aitouden tunteesta kovasti. Kylmäävimpiä ovat kuvaukset Rosen lapsuudesta. Ensimmäinen luku tai novelli on nimeltään Ruhtinaallisia selkäsaunoja. Munro kuvaa siinä merkillistä perheen sisällä toimivaa mekanismia. Flota ärsyttää jokin, yleensä Rose. Murrosikäinen tytärpuoli tietää, mitä on tulossa, mutta ei voi estää itseään vastaamasta Flon provosointiin samalla mitalla. Kun riita on edennyt tiettyyn pisteeseen, Flo vetoaa mieheensä, Rosen isään, joka ”joutuu” antamaan Roselle kunnon selkäsaunan. Kaikki osapuolet tietyllä tasolla nauttivat, inhoavat ja pelkäävät irti päästettyjä voimia. Munrolla on pistämätön psykologinen silmä.

Koulukuvaus on yksi ankeimmista lukemistani. Slummin kouluun lähetetään opettaja kaupungin paremmalta puolelta. ”Hän ei ollut millään tavalla innostava, mielikuvituksellinen tai myötäelävä. Hän käveli päivittäin sillan yli Hanrattystä, missä hänellä oli sairas aviomies. Hän oli palannut opettamaan keski-iässä. Tämä oli varmaan ainut paikka, jonka hän sai. Hänen oli pidettävä siitä kiinni, joten hän piti siitä kiinni. Milloinkaan hän ei liimannut silkkipapereista leikattuja kuvioita ikkunoihin eikä kultatähtiä vihkoihin. Ei piirtänyt taululle väriliiduilla. Hän ei osoittanut rakkautta mitään oppiainetta kohtaan, ei kehenkään oppilaaseensa.” Välituntien ajaksi opettaja lukitsee koulun ovet ja itsensä sisäpuolelle. Ulkona vallitsevat todelliset viidakon lait.

Ajankuvauksessa Munro on myös mestari. Kirjan loppuvaiheissa ollaan varmastikin jo 1970-luvulla, Flo on joutunut vanhainkotiin dementoitumisen takia. Flon asunnon sotku on armottoman tunnistettava. Juuri sellaista muistinsa menettäneen vanhuksen asunnossa on. Rose palaa vuosien tauon jälkeen selvittämään Flon asioita ja kirjaimellisia sotkuja.

Iso kiitos Hannalle, joka sai minut tämän hienon kirjan pariin. Taas palasi mieleen, miksi pidän niin kovasti Munrosta. Pari suomennosta onkin vielä lukematta, joten ei tarvitse tyytyä edes yhteen Munroon.

Wikipedian lista Munron tuotannosta:

Dance of the Happy Shades (1968)

Lives of Girls and Women (1971)

Something I've Been Meaning to Tell You (1974)

Kerjäläistyttö (1985) (Who Do You Think You Are?) (1978) (Yhdysvalloissa nimellä The Beggar Maid: Stories of Flo and Rose)

The Moons of Jupiter (1982)

Valkoinen tunkio (1987) (The Progress of Love, 1986)

Friend of My Youth (1990)

Julkisia salaisuuksia (1995) (Open Secrets, 1994)

Selected Stories (1996)

Hyvän naisen rakkaus (2000) (The Love of a Good Woman, 1998)

Viha, ystävyys, rakkaus (2002) (Hateship, Friendship, Courtship, Loveship, Marriage, 2001)

No Love Lost (2003)

Vintage Munro (2004)

Karkulainen (2005) (Runaway, 2004)

Sanansaattaja (2008) (The View from Castle Rock, 2006)

Liian paljon onnea (2010) (Too Much Happiness, 2009)

Alice Munro: Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta.

Suom. Kristiina Rikman. Tammi 1985. Pokkaripainoksessa 258 sivua.