Anu Holopainen: Matkalaiset (Syysmaan osa 6)

Kesän dekkariputki sitten katkesi, kun Anu Holopaisen Syysmaa-fantasiasarjan kuudes ja viimeinen osa Matkalaiset ilmestyi heinäkuun loppupuolella. Olen lukenut sarjan viisi aiempaa osaa yhteen menoon ja esitellyt kokonaisuuden toisessa kirjoituksessani, jonka ystävällisesti käynette lukemassa, jos kiinnostusta riittää. Siellä olen myös esitellyt tarkemmin syitä sarjaan tarttumiselle ja mm. kohderyhmäkysymystä.

Kyseessä on siis pitkähkön fantasiasarjan päätösosa, loppuhuipennus, kuten takakansitekstissä todetaan. (Kansitekstissä muuten tällä kertaa paljastetaan juonenkäänteitä aiempaa maltillisemmin.) Holopaisen tyyliin ovat sarjan mittaan kuuluneet rohkeat aika- ja paikkaloikkaukset sekä päähenkilöiden radikaalitkin vaihdokset niin yksittäisten kirjojen sisällä kuin sarjan osien välilläkin. Tämä on osaltaan säilyttänyt sarjan tuoreuden, mutta tuonut mukanaan sen ongelman, että sarjan läpi kulkeva punainen lanka, selkeä juoni, tavallaan kokonaan puuttuu. Mukaan tarinaan hypättiin, kun syysmaalaista Adaira-neitoa oltiin naittamassa vastentahtoisesti. Morsian kuitenkin kaapattiin matkalla pieneen naisyhteisöön, joka palvoi kiellettyä puuta, Villipihlajaa. Syysmaan yhteiskunta on hyvin patrioottinen, ja kapinalliset haluavat sukupuolten tasa-arvoa Welma-nimisen naisen johdolla. Tosin sitä seikkaa tämän lopetusosan äärellä harmittelin, että muistini on niin armottoman lyhyt. Joidenkin henkilöiden aiempia vaiheita oli suorastaan mahdotonta enää muistaa. Kuka olikaan Marrkahin isä? Miksi Lorana hylkäsikään pojan? Osat ovat ilmestyneet harvakseltaan, joten tuskin olen ainoa muistinsa kanssa tuskaileva.

Adaira on mukana useimmissa kirjoissa, niin myös tässä viimeisessä. Edellinen osa päättyi siihen, kun jäljellä olevat Welman tytöt riitautuivat ja Zara karkotti Adairan ja Sissan miehineen ja muutaman lapsen kanssa Punatertun kylästä, joka oli ollut Villipihlajan palvojien keskus. Monta vuotta on kulunut, mutta Adaira kumppaneineen asustelee piilossa edelleen toivoen sovintoa Zaran kanssa. Joukon nuoret, Marrkah ja erityisesti Yvana ovat kärsimättömiä ja kyllästyneitä metsässä kuhkimiseen, kun elämä ja seikkailut odottavat maailmalla. Yvana päättää lähteä piilopaikasta ja matkustaa meren yli Kesämaahan ja etsiä Welman. Uskollinen kasvinveli Marrkah seuraa mukana. Matka on hankala, ja sisarukset juuttuvatkin myrskykaudeksi lähimpään satamakaupunkiin. Nuorten tiet eroavat dramaattisesti, kun Yvana joutuu orjakauppiaiden saaliiksi ja matkalle kohti tuntemattomia Rajasaaria.

Onnettominta on, että lapsena Yvana on ryöminyt kaninkoloon, jossa maan alla vaaniva pahuus, Punainen lepakko, kuten ilmiötä kutsutaan, on puraissut häntä. Tyttöön on asettunut osa pahuudesta, mutta se pysyy kurissa yrttilääkkeen avulla. Kun lääkitys loppuu, paha alkaa vallata Yvanan mieltä sekä kaikkia lähelle joutuvia ihmisiä. Seuraa kaaos, kun paha valtaa ihmisten mielet. Kirja huipentuu fantasiagenren peruskuvioon eli hyvän ja pahan mittelöön. Lopussa vielä lyhyesti tavataan keskeiset henkilöt ja kuullaan heidän kuulumisiaan.

Sarjan alussa vastakkain olivat naisia alistavat uskonnot ja yhteiskunta sekä tasa-arvoa haluavat kapinalliset. Näiden kahden vastavoiman välinen kysymys ei ratkea kuuden kirjan matkalla, ei oikeastaan edes nytkähdä eteenpäin mainittavasti. Oikeastaan sellaisen ratkaisun löytyminen olisi liikaa fantasiamaailmassakin, valitettavasti. Nyt siis pahuus, joka lopussa voitetaan, putkahti tarinaan vasta viidennessä kirjassa. Lopun suuri taistelukin jää turhan vaisuksi, sillä kuudennesta osasta leijonansiivu menee matkan tekemiseen ja sen yksityiskohtien kuvailuun. Jotenkin olisin toivonut lopusta näyttävämpää, vaikka mistään sotimisesta sarjassa ei ole ollutkaan kyse, lähinnä sissitoiminnasta. Koska tämä peruskysymys siis jää ratkaisematta, sarjaa voisi vielä jatkaakin. En oikeastaan ihmettele, että monet fantasiasarjat jatkuvat loputtomiin. Olikohan kirjailija haikea vai helpottunut tätä sarjaa lopettaessaan? Ovi kuitenkin jäi mielestäni mukavasti raolleen, jos vaikka ikävä Syysmaahan vielä tulisi.

Sarjan kohderyhmää siis pohdiskellaan jo aikaisemmassa kirjoituksessani. Ihan nuorimmille tätä ei tosiaan liene kirjoitettu, sillä juoni vetoaa enemmän aikuiseen makuun. Mitään harrypottermaisia humoristisia otuksia tai apuvälineitä tarinassa ei ole. Tässä viimeisessä osassa eniten hätkähdytti varsin realistinen raiskauskuvaus, mikä sekään tuskin nykyajan varhaisnuoria säikäyttää.

Mainiosti olen tämän hieman erilaisen ja ilahduttavasti kotimaisen fantasiasarjan parissa viihtynyt, kiitos siitä! Tosin sitä seikkaa tämän lopetusosan äärellä harmittelin, että muistini on niin armottoman lyhyt. Joidenkin henkilöiden aiempia vaiheita oli suorastaan mahdotonta enää muistaa. Kuka olikaan Marrkahin isä? Miksi Lorana hylkäsi pojan?

Anu Holopainen: Matkalaiset (Syysmaa-sarja, 6. osa)

Karisto 2012. 367 s.

Lainasin viisi ensimmäistä osaa kirjastosta, mutta tämän viimeisen sain kustantajalta arvostelukappaleena. Koska aiempiakaan osia en omista, joutaisi tämä kertaalleen luettu uutuuskirja uuteen kotiin. Jos haluat kirjan itsellesi, jätä alle kommentti sunnuntaihin 5.8. klo 12 mennessä. Mainitse myös selvästi, että haluat osallistua kirjan arvontaan. Muutkin kommentit ovat tietysti erittäin tervetulleita, mutta arvon kirjan vain siitä kiinnostuksensa ilmaisseitten kesken.