perjantai 3. elokuuta 2012

John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat


Agatha Christien murhasuunnitelmat – tarinoita ja salaisuuksia kirjailijan arkistoista on suoraa jatkoa John Curranin aiemmalle teokselle Agatha Christiensalaiset muistikirjat, joka on ilmestynyt suomeksi vuonna 2010. Tämä lukemani jatko-osa on suomennettu vuonna 2011 ja molemmat osat ovat dekkarituntija Risto Raition letkeällä otteella kääntämiä.

Curranin teosten taustalla ovat siis Agatha Christien henkilökohtaiset kirjailijan muistiinpanot, joita tuotteliaalta ja kunnioitettavaan ikään ehtineeltä kirjailijalta on jäänyt kaikkiaan 73 kappaletta (tosin yksi on täysin käyttämätön). Curran sai vuonna 2005 Christien tyttärenpojalta luvan tutkia muistikirjat, jotka tämän äiti oli aikoinaan numeroinut satunnaisessa järjestyksessä. Sekalainen pino vihkosia on kieltämättä kiehtova aarre, mutta myös melkoinen haaste tutkijalleen, sillä Christie kirjoitti ne aikoinaan todellakin vain itseään varten käyttäen sähkösanomatyyliä ja erittäin sotkuista käsialaa. Päiväyksistä tai muusta ajoittamisesta kirjailija ei ole piitannut, eivätkä muistiinpanot noudata minkäänlaista loogista järjestystä. Salapoliisin työtä siis tarvitaan kosolti, jotta muistikirjat avautuisivat tavalliselle lukijalle. Kirjojen nimissä turhan sensaationhakuisesti puhutaan ”salaisista” muistikirjoista ja ”salaisuuksista”. Kyse on ihan arkisista työmuistiinpanoista, joiden lomassa on jopa luettavien kirjojen ja esimerkiksi erilaisten myrkkyjen listoja ilman sen kummempaa mystiikkaa.

Curran suhtautuu työhönsä intohimoisen innostuneesti. Hän todella tuntee läpikotaisin Christien laajan tuotannon. Pienetkin huomautukset tai ajatuksenpalaset löytävät paikkansa kirjailijan julkaistuista teksteistä. Myös käyttämättä jääneet ideat Curran on listannut ja pohdiskelee, miksi ne eivät ole johtaneet sen kummempaan.

Olen lukenut aikoinani lähestulkoon kaiken suomennetun Chistien tuotannon läpi ainakin kerran, myöhemmin katsonut tv-sarjat moneen kertaan ja myös useimmat elokuvat. Viime vuosina olen nautiskellut kirjoista taas äänikirjaversioina. Siksipä minua ei haittaa, vaikka Curran paljastaakin kaikkien Christien kirjojen ja näytelmien murhaajat. Jos ei siis halua juonipaljastuksia, ei kannata kirjaan tarttua!

Minua eivät kirjassa niinkään kiehtoneet Curranin suoraan lainaamat palaset Christien muistikirjoista vaan enemmänkin hänen analyysinsa siitä, missä muodossa kukin muistiinpano sitten aikanaan oli varsinaisessa kirjassa. Jotkut kirjat, varsinkin alkuvuosikymmeninä eli 1920- ja 1930-luvun kiihkeinä luomiskausina syntyneet, siirtyivät lähes sellaisinaan muistikirjoihin tehdyistä luonnoksista painettujen kirjojen sivuille. Myöhemmin joitakin kirjoja Christie on suunnitellut hartaasti ja muutellut juonenkäänteitä runsaastikin ennen kuin lopullinen versio on syntynyt. Erityisesti hänellä näyttää olleen tapana vaihtaa henkilöiden ja paikkojen nimiä moneen kertaan, mikä konekirjoitusaikakaudella lienee ollut paikoin hankalaa, etsi-korjaa-toimintoa kun ei ole ollut.

Curran tuo kivasti esille, miten Christie hyödynsi samoja ideoita useita kertoja. Novelleja laajennettiin romaaneiksi, ja sama juonikuvio saattaa toistua lähes samanlaisena useassakin romaanissa. Esimerkiksi näytösluonteinen riita on mukana Stylesin tapauksessa, Kuolemassa Niilillä ja Ikiyössä.

Kirjan alussa Curran vertailee Christien tuotantoa kuuluisiin salapoliisiromaanien sääntöihin; Van Dinen sääntöjä on kaksikymmentä, Ronald Knoxilla kymmenen. Christie on sekä noudattanut että rikkonut useimpia klassisia sääntöjä, ja Curranin mukaan rikkomukset ovat poikkeuksetta tahallisia ja niiden tarkoitus on ollut näyttää, että säännöt onkin tehty rikottaviksi. Riittävän nokkela kirjailija saa juonen toimimaan ja lukijan viihtymään, säännöistä viis. Tähän on helppo yhtyä. Monet Christien parhaista kirjoista, kuten Eikä yksikään pelastunut, rikkovat perinteisiä kaavoja ja ovat juuri siksi loistavia.

Liikuttavaa kirjassa on, kuinka estoitta Curran ihailee Christien neroutta. Toisaalta hän kyllä myöntää, että laajassa tuotannossa on heikkojakin teoksia, ja on helppo olla samaa mieltä, että loppupään kirjoista osa olisi pitänyt yksinkertaisesti jättää julkaisematta. Kustannusmaailman raakuus ja puhdas voitontavoittelu menivät turhan helposti etusijalle. Ehkä ei myöskään tohdittu aateloidulle painosten kuningattarelle sanoa, että kirjasta ei jollakin kerralla ollut mihinkään. Ällistyttävää on myös, että vaikka osa loppupään kirjoista olikin suorastaan kelvottomia, niitä myytiin ennätystahtiin. Jo pelkkä Christien nimi riitti.

Uutta ainakin minulle oli myös, että suurin osa Christien kirjoista on ensin ilmestynyt jatkokertomuksina lehdissä niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin ennen kuin ne on painettu kansien väliin. Myös se oli uutta, että joistakin kirjoista on tehty erilaiset versiot Euroopan ja Amerikan markkinoille.

Jos ei ole kovin innokas Christie-fani, saattaa kirjan anti jäädä laihaksi. Minulle kuitenkin syttyi suoranainen himo lukea uudelleen Christien kirjoja. Teoksen lopussa on luetteloitu Christien tuotanto sekä aakkosittain (suomennosten nimen mukaan) että aikajärjestyksessä. Novellikokoelmista kerrotaan myös yksittäisten novellien nimet. Luonnollisesti kirjassa on vielä teoshakemistokin lopussa, joten sitä voisi käyttää myös hakuteoksena, jos haluaa saada jonkin yksittäisen kirjan synnystä tietoa. Itse ajattelin säilyttää kirjaa hyllyssäni ja palata siihen, kun seuraava Christie sattuu lukulistalle.

Täkynä kirjassa on vielä aikaisemmin julkaisematon versio neiti Marple -novellista Neiti Marple ja talonmiehenrouvan tapaus, joka ei ole kovinkaan kummoinen.

John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat – tarinoita ja salaisuuksia kirjailijan arkistoista (Agatha Christie’s Murder in the Making)
Suom. Risto Raitio. Paasilinna 2011. 432 s.

1 kommentti:

  1. Itse omistan Curranin edellisen osan eli mainitsemasi Agatha Christien salaiset muistikirjat, josta olen ahkerimmin käyttänyt sivulta 489 alkavaa lukua "Nimikehakemisto". On hämmästyttävää lukea vaikkapa Kuolema ilmoittaa lehdessä -marplen yhteydestä, miten Christie vuosien esisuunnittelutyön aikana saattoi muunnella palapeliään aivan radikaalisti. Esimerkiksi murhaaja tuossa romaanissa olikin yhdessä vaiheessa uhri numero 2. - Ihmiset olivat Christielle tärkeämpiä kuin toissijainen harhautusjuoni kaikkine suuritöisine finesseineen.

    Curran kirjoittanee tätä nykyä Christie-aiheista väitöskirjaa.

    VastaaPoista